Sport2000 kaudella 2002

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4611
Sijainti
Salo
Tulipa kuunneltua tuo haastattelu. Laine tosiaan vaikuttaa kaverilta, jolla on aikoinaan ollut ihan selkeä visio, mutta samalla myös myöntää ettei homma ole mitään rakettitiedettä. Nythän rata-autoilu on taas valunut sinne marginaaliin ainakin yleisömäärien osalta mutta toisaalta ei sinne 90-luvun alun tilanteeseenkaan. Laine kuvaili sitä puuhastelua varsin osuvasti, esim. miten kuuluttaja lukee ruutupaperille kirjoitettuja mainoksia lähtöjen välissä tai soittaa musiikkia kaseteilta niillä laitteilla mitä sattuu löytymään.

Sen verran kun tuossa nimiä pudoteltiin, Sport 2000-työryhmästä moni teki menestyksekästä uraa sitten muualla, esim. Olli Koivusalo, Jukka Mildh ja jokerikorttina varikkohaastatteluja tehnyt Jarkko Tamminen.

2000-luvun alun S2000 tai nykyinen V1600 käy hyvin sellaisesta entry-level luokasta mutta kun S2000:a ajettiin väen vängällä koko sirkuksen pääluokaksi ja kaikkia muita luokkia sorsittiin siinä ohessa. Eikä tuohon aikaan tullut kysymykseenkään että olisi pykätty pystyyn omia sarjoja kuten nyt Porsche Sprint Challenge tai V8 Thunder. Sellaisen yrittämisestäkin uhattiin kilpailulisenssin peruuttamisella.
Tästä olen vähän eri mieltä. Juurihan se tuossa podcastissa sanottiinkin, että kyse on tietynlaisesta relevanssista. Autojen maahantuojat olivat kiinnostuneita sarjasta, ketään ei kisoissa ollut varsinaisesti vapaalipulla, koska tiimien ja maahantuojien VIP-vieraista oli aina joku kantanut rahaa kassaan, casuaalimmalle katsojan houkutteluun oli valttikorttina se, että automallit ovat samoja mitä autoliikkeissä myydään. Ei jobbarin pihan perällä vaan siellä Vehon/Laakkosen yms. aulan puolella. Kuten rallipoluilla, siellä on ollut ja on edelleen ihan normaalia että viivalla on uusinta uutta.

Siihen minun on vaikea ottaa kantaa, sorsittiinko muita luokkia, koska en omista enkä ole omistanut AKK:n kilpailulisenssiä ts. "en ollut itse paikalla". SS-luokan sisäänrakennettu ongelma oli siinä, että vain osan kautta ajavat, lupauksista huolimatta paikalle saapumattomat tiimit eivät tue narratiivia yhtenäisestä sarjasta. Oma ongelmansa tulee siitä, vaikka yksittäiset automallit kiinnostavia olisivatkin, mid-fielderit ja peräpään pitäjät 70-luvun automalleilla (tai niitä muistuttavilla) eivät kiinnosta casuaalimpaa katsojaa.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että merkkiluokkien mahdollisuuksia olisi pitänyt haistella jo paljon aikaisemmin. Esim. BTCC:ssä Porschet, Ginettat ja muut mitä vuosien varrella on ollut, eivät ole mikään peikko tai riippakivi, jota on pakko roikuttaa mukana, vaan luonnillinen osa pakettia mikä myös takaa sen, että tapahtuma-alueella ei ole turhaa joutokäyntiä vaan toimintaa on aamusta iltaan.
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Kun tämä homma alkoi silloin 90-luvun puolivälissä rullaamaan, niin kyllä myös ss-kalustoa oli radalla ihan mukavasti ja kisat olivat hyviä. Tästä on myös kuvamateriaalia ihan täältä Pohjanmaan radoilta. PA Kuismasen ylivoima Audeineen kyllä söi pahasti mielenkiintoa, kun voittaja oli tiedossa jo ennen lähtöä, mutta muuten meni ihan kivasti. Don Vito taitaa tarkoittaa esim. sitä, että sarjamaksut olivat kaikille samat, mutta huomio lehdistössä ja televisiossa ei todellakaan ollut. Kyllähän sellaista tulee helposti mielikuva, että muut ovat paikalla vain maksamassa muiden ajelut.

Porsche merkkiluokkana ei kauaa toiminut Suomessa, kuten ei oikein mikään muukaan merkkiluokka. Minit ovat säilyneet, vaikka sielläkin on tullut pudotusta. BMW Extreme on jo henkihieverissä lähes tulukoon.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4611
Sijainti
Salo
Don Vito taitaa tarkoittaa esim. sitä, että sarjamaksut olivat kaikille samat, mutta huomio lehdistössä ja televisiossa ei todellakaan ollut. Kyllähän sellaista tulee helposti mielikuva, että muut ovat paikalla vain maksamassa muiden ajelut.
Tätä ei tietenkään voi kiistää. Tuohon aikaan kun oli kolme valtakunnallista TV-kanavaa ja neljäs oli juuri laajentumassa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, ruutuaikaa oli todella rajallisesti. Sport2000:lle oli aluksi PTV:llä ja myöhemmin Nelosella oma lähetysaikansa, SS taisi saada keskimäärin minuutin ruutuaikaa ja F4 kaksi.

Nykyään kun on suoratoistot ja tulosten liveseurannat, homma voitaisiin hoitaa paremmin, jos kiinnostusta olisi.
 

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Totta. Tuntui kuin koko rata-autoiluskene olisi levinnyt käsiin jossain vaiheessa ja nyt kukaan ei oikeastaan kontrolloi hommaa, vaan on syntynyt pieniä kuppikuntia hommaa pyörittämään. Historikkipuoli on ainut mikä on pysynyt kasassa, mutta sehän onkin ollut irrallaan muista aina omana juttunaan. Ehkä hyväkin niin.

Nyt tarvittaisiin joku hengen nostattaja, joka valaisi uskoa porukkaan ja keräisi sen kasaan. Vanhat kaunat pitäisi osata unohtaa puolin ja toisin. Tärkeimpänä kuskeille pitäisi olla joku porkkana miksi tulla ajamaan sekä kohtuulliset osallistumismaksut.
 

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1418
Vanhat kaunat pitäisi osata unohtaa puolin ja toisin. Tärkeimpänä kuskeille pitäisi olla joku porkkana miksi tulla ajamaan
Onkohan tuolla kaunaporukalla (SS) enää autojansakaan, saati lisenssejä:)
Kyllä se suurin syys pitää olla, että on kiva ajaa, se on se suurin porkkana. Mistään kunnon palkinnoista turha haaveillakaan.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Don Vito taitaa tarkoittaa esim. sitä, että sarjamaksut olivat kaikille samat, mutta huomio lehdistössä ja televisiossa ei todellakaan ollut. Kyllähän sellaista tulee helposti mielikuva, että muut ovat paikalla vain maksamassa muiden ajelut.

Porsche merkkiluokkana ei kauaa toiminut Suomessa, kuten ei oikein mikään muukaan merkkiluokka. Minit ovat säilyneet, vaikka sielläkin on tullut pudotusta. BMW Extreme on jo henkihieverissä lähes tulukoon.
Sitäkin. Mutta meinasin myös sitä, että entry-level Sport2000:n yläpuolella ei sit enää ollutkaan mitään luokkaa jossa olisi voinut ajaa oikealla kilpa-autolla ja oikeasti kovaa. 2000-luvulla on sentään (ollut) Porsche GT3:t ja V8 Challenge ja kuolleena tai ainakin henkitoreissaan synnytetty GT-luokka jossa oli käytännössä pari hassua autoa - eli LMS:n Viper, Eskelisen Lambo ja Nurmisen Challenge-tasoinen Fefe, jolla ei kuitenkaan tahtonut ehtiä. Sitten joukon jatkona Hietamäki Lambollaan ja kokolailla vakiokuntoinen Porsche Boxster.
Sama juttu nyttemmin tämän Gran Turismo SM-luokan kanssa. Ihan ensimmäisissä kisoissa 2016 Botniaringillä autoja oli määrällisesti hyvin ja laatukin oli ihan ok - vaikka jonkin Radicalin joukkoon kuuluminen/sopiminen voidaankin syystä kyseenalaistaa.
 
Ylös