patriot
Foorumin senaattori
- Liittynyt
- 29.4.2001
- Viestit
- 14758
Hetki sitten Halonen ja Putin patsastelivat tyytyväisinä. Mutta jälleen on Suomen ilmatilaa loukattu. Kenen toimesta? Ei ole kovin vaikea arvata. Ei tässä varmaan sen suurempaaa dramatiikkaa ole, mutta mitä noi rakkaat naapurimme oikein meinaavat?
MTV3:
Suomen ilmatilaa on loukattu jälleen. Puolustusministeriön mukaan loukkaus tapahtui Porvoon edustalla iltapäivällä. Vieraan vallan kone kävi noin kilometrin syvyydessä Suomen ilmatilassa.
Rajavartiolaitos on aloittanut tapauksen tutkinnan, mutta viranomaiset eivät ole paljastaneet vielä tapauksen yksityiskohtia.
Venäläiskoneiden tekemät ilmatilan loukkaukset nousivat tapetille Suomessa alkukesästä. Hallitus vaati tuolloin Venäjää lopettamaan toistuvat loukkaukset, joita oli suomalaisten laskujen mukaan tapahtunut puolen vuoden sisällä viitisentoista.
Asia pyyhittiin poliittiselta pöydältä, kun Venäjän ilmavoimat lupasi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota lentotarkkuuteen, ettei rajanylityksiä enää sattuisi. Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti kesäkuussa olevansa tyytyväinen Venäjän asevoimien esikuntapäällikön Juri Balujevskin raporttiin ilmatilan loukkauksista Suomenlahdella.
Pääministerin mukaan neuvottelukumppanit olivat myös päässeet yhteisymmärrykseen siitä, etteivät mahdolliset ilmatilanloukkaukset ole olleet tarkoituksellisia.
Keskustelun yhteydessä Venäjän pääministeri Mihail Fradkov totesi, että Suomessa asiasta käyty keskustelu on ollut jossain määrin dramatisoitua.
Kesäkuisen keskustelun yhteydessä Suomen hallitus päätti, että vastedes kaikista viranomaisten tietoon tulevista rajaloukkauksista tiedotetaan.
(MTV3-STT)