Suomen MM-ralli 2020

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Olet kyllä oikeassa tässä, eli ajettiin aiemmin aamulla Gwydirin metsäpätkä powerina ja sitten iltapäivällä Great Ormen toka veto rallin päätöspätkänä. Olisko voinut olla niin, että noi kaikki tuli vielä televisioituna? Muistan Great Ormen ykkösvedolta kuinka Evans heitti melkein kuperkeikkaa maaliviivan ramppihyppyrillä. Sittenhän kahden Great Orme -vedon välillä oheisohjelmassa sattui onnettomuus, ja vika pätkä viivästyi reilusti.

Tuohonhan toki liittyi se, että Walesin järjestäjät halusivat Great Ormen televisiointiin, mutta FIA ei suostunut antamaan sitä power stageksi.
 

petttu

Well-known member
Liittynyt
11.1.2018
Viestit
113
Sanotaan, että minulla itselläni ei ole powerista muistikuvia (koska olin nukkumassa tuolloin, mutta siitäkin oli hämärä muistikuva, että olisi lähetetty myös pelkässä plussassa), mutta siitä olen varma, että se vika pätkä oli "tv lähetys", kun siellä oli ne minun "ei niin suosikki juontajat" juontamassa. Olettaisin, että powerstage on luvattu tv yhtiöille lähettää (ainakin se oli luvattu pelkille plussan katselijoille), mutta hankalahan tässä on mitään varmaksi sanoa kun en mistään löydä mitä tuolloin on lähetetty.

Mutta on tuo toki voinut olla aivan erikoistapahtuma.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Tarkiainen on toistuvasti puhunut kisan siirtämistä vastaan, koska se teettäisi niin suuren työmäärän ja vastaavasti työntekijöiden ja katsojien saaminen syksyllä olisi nihkeämpää. FIA:n suunnaltahan on esitetty toive tai mahdollisuus, että Jyskälä voidaan ajaa myöhemmin, mutta en ole kuullut järjestäjien puhuvan siitä.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1551
Sijainti
Porvoo
Vitun paskahousut. (pahoittelut) Tuo olisi oikeasti ollut järjestettävissä jos niitä haluja olisi ollut. Erikoistilanne vaatisi erikoisjärjestelyjä joita AKK ei ole valmis näköjään tekemään.
Jani Backman sanoi:
Covid-19 tilanteen kehittymisen ennustettavuuden lisäksi suurimmat epävarmuustekijät liittyvät muun muassa siihen, ettei tällä hetkellä ole selvyyttä, tulevatko yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset jatkumaan jossain muodossa myös heinäkuun jälkeen
Ei se ole epävarmuustekijä, asioita voi selvittää. Varmasti tuota voisi kysyä päättäjiltä mihin linja on menossa. Hallituksenkin päätös tulee viikon sisään, se viikko tuskin olisi muuttanut mitään.

ja miten esimerkiksi ulkomaalaisten kilpailijoiden, tiimien ja yleisön matkustaminen turvallisesti Suomeen olisi mahdollista elokuussa.
Onhan se nytkin mahdollista, miten se ei ole elokuussa?

MM-rallin järjestelyiden vaatimia panostuksia ei näin ollen ole perusteltua jatkaa, koska vallitsevassa tilanteessa myös tapahtuman taloudelliset riskit kasvavat järjestäjän näkökulmasta merkittävästi.
Ai nyt ne ei kasva kun mitään ei edes ajeta? Joo, yleisöä olisi ollut vähemmän, mutta tuskin sillä niin suurta vaikutusta. Ei paljoa ulkomaalaisia, mutta kotimaalaisia enemmän kun ei ole tapahtumia.

- Vaikka Neste Rallin peruuntumiseen oli pitkin kevättä osattu jo valmistautuakin, on toki selvää, että päätös oli monella tapaa vaikea. Haluamme peruutuksella osoittaa vastuullisuutta aivan kaikkia sidosryhmiämme sekä koko yhteiskuntaa kohtaan.
Tän jotenkin ymmärrän, mutta järjestelyt olisi voinu tehdä niin että minimoidaan riskit jotta mitään tapahtuu.

Ai vittu kun ei meinaa veri kiertää tällaisen perseilyn kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tietyllä tapaa jaan tuskanne. Samaa perseilyä AKK:n suunnasta on saanut niellä jo vuosikaudet (ellei -kymmenet). Milloin minkäkin tekosyyn varjolla. OK, ruotsalaiset turistit on ei-toivottuja vähän jokapuolelle Eurooppaa, mutta mitään mainittavia kilpailijoitahan sieltä ei olisi tullut. joten siltä osin ei olisi ollut isokaan vahinko. Mut kun AKK:n pitää saada myydä sen 10.000 lippua Paville ja väkee kaljatelttoihin jotta saavat riittävästi voittoa tapahtumasta, jolla sitten taas rakentaa lisää kerroksia norsunluutorniin. Tarvittaisiin uusi "AKK" joka noudattaisi Juhani Tammisen KISS-prinsiippiä....
 

toozi

Well-known member
Liittynyt
19.1.2006
Viestit
384
En oikein ymmärrä miksei tätä olis voitu järjestää perinteisenä ajankohtana syyskuun ekalla viikolla? Elonkorjuuhommat olis tehty ja parkkipaikkoja sekä katselupaikkoja olis pelloilla ollu yllinkyllin. Olis voitu pitää 5m turvavälit suht helposti. Toki kaikki jyväskylän oheishumu olis ollu hankalampi paikka.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
918


Vähän odotettu päätöshän tämä kyllä oli toki...valitettavasti. Siitä huolimatta tämä tuntuu vannoutuneelle rallifanille kieltämättä kuin joltain vihoviimeiseltä pysäyttävältä vahvistukselta maailmankirjojen sekavuudesta.
 

Onzah

Mediamies
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
901
Sijainti
Pohjois-Karjala
En yllättynyt ollenkaan tästä ratkaisusta. Ei kyllä itseäni ainakaan haittaa ollenkaan että tänä vuonna rallia ei ajeta. Onpahan ainakin aikaa tehdä runkikarttaa ja tekstitiedostoa vuosi enemmän.

Jotenkin se oli aavisteltavissa, etenkin kun Tarkiainen twiittasi jo maanantaina illalla ihan hädissään, että miksei hallitus anna selvyyttä kokoontumisrajoituksiin, vaikka kesäkuu ei ollut vanhentunut vielä päivääkään.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1551
Sijainti
Porvoo
En oikein ymmärrä miksei tätä olis voitu järjestää perinteisenä ajankohtana syyskuun ekalla viikolla? Elonkorjuuhommat olis tehty ja parkkipaikkoja sekä katselupaikkoja olis pelloilla ollu yllinkyllin. Olis voitu pitää 5m turvavälit suht helposti. Toki kaikki jyväskylän oheishumu olis ollu hankalampi paikka.
Itsellä vaan jää väkisin kuva, että on tehty suunnitelma ja hankittu siihen luvat ja nyt kun se ei toteudu, ei nähdä mitään ponnisteluja muuhun. Tää että ei voi siirtää kun ei saada järjestelyporukkaa, miksi kisan olisi tarvinnut olla neljä päiväinen, syksyllä olis voinu pitää esim. kaksi päiväisenä, kyllä järjestely olisi onnistunut vkl, ei olisi tarvittu lomia. Yleisö EK:t pois jne. Olishan tässä ollu mahdollisuuksia mut katso ei niin ei.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Harmillista, mutta ymmärrän myös järjestäjiä, päätös oli vaikea mutta silti oikea. Riski on myös suuri siihen suuntaan, että tilanne pahenee loppukesästä, ja ralli joudutaan perumaan viime tingassa, jolloin tappiot ovat suuremmat.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Itsellä vaan jää väkisin kuva, että on tehty suunnitelma ja hankittu siihen luvat ja nyt kun se ei toteudu, ei nähdä mitään ponnisteluja muuhun. Tää että ei voi siirtää kun ei saada järjestelyporukkaa, miksi kisan olisi tarvinnut olla neljä päiväinen, syksyllä olis voinu pitää esim. kaksi päiväisenä, kyllä järjestely olisi onnistunut vkl, ei olisi tarvittu lomia. Yleisö EK:t pois jne. Olishan tässä ollu mahdollisuuksia mut katso ei niin ei.
Lomia tarvitaan myös vapaaehtoistyöhön, ralli kestää kauemmin kuin sen ajaminen, vaikka ajettaisiin pelkästään viikonloppuna.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
ja miten esimerkiksi ulkomaalaisten kilpailijoiden, tiimien ja yleisön matkustaminen turvallisesti Suomeen olisi mahdollista elokuussa.
Onhan se nytkin mahdollista, miten se ei ole elokuussa?
kai tässä on paino sanalla turvallisesti, niin ettei uusia tartuntoja tuoda vaikka Italiasta. Esimerkiksi Uusi-Seelantihan pitää rajansa edelleen tiukasti kiinni.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
. Mut kun AKK:n pitää saada myydä sen 10.000 lippua Paville ja väkee kaljatelttoihin jotta saavat riittävästi voittoa tapahtumasta, jolla sitten taas rakentaa lisää kerroksia norsunluutorniin.
Sun rölötyksiin ei pitäisi edes reagoida, mutta soitteleppa vaikka Cieslan Oliverille ja kysy paljonko on hintalappua saada oma kisa osaksi rallin maailmanmestaruuskautta. Ja sitten vaikka Jyväskylän kaupunginjohtajalle että mitä maksaa vuokrata Paviljonki pariksi viikoksi. Ja lopuksi jollekin moottoriseuralle, että millä hinnalla teette yhden MM-rallin erikoiskokeen.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Micke sanoo hyvin:

Päätös oli oikea, sillä massatapahtuma olisi aiheuttanut koronaviruksen leviämisen johdosta terveydellisen riskin. Huoltoalueen sulkeminen olisi näitä vähentänyt, mutta ilman yleisöä rallia ei olisi voinut ajaa läpi. Suomalainen rallikansa olisi joka tapauksessa pakkautunut metsäautoteiden varrelle, vaikka yhtään pääsylippua ei olisi myyty.

Järjestäjät olisivat siis joutuneet huolehtimaan ihmismassojen turvallisuudesta, mutta ilman mitään palkkiota. Taloudelliset menetykset olisivat muutenkin olleet merkittävät, sillä lippu- ja oheistulot olisivat joka tapauksessa pudonneet, kun rallin satunnaiskuluttajat olisivat varoneet tapahtumaa. Harvassa olisivat varmasti olleet myös yhteistyökumppanit, jotka olisivat halunneet nimensä yhdistettävän mahdolliseen viruslinkoon.
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1376
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Sun rölötyksiin ei pitäisi edes reagoida, mutta soitteleppa vaikka Cieslan Oliverille ja kysy paljonko on hintalappua saada oma kisa osaksi rallin maailmanmestaruuskautta. Ja sitten vaikka Jyväskylän kaupunginjohtajalle että mitä maksaa vuokrata Paviljonki pariksi viikoksi. Ja lopuksi jollekin moottoriseuralle, että millä hinnalla teette yhden MM-rallin erikoiskokeen.
Amen. Ja sitten sen jälkeen voi alkaa selvitellä, että paljonko persnettoa vaikkapa rallin SM-sarjan järjestämisestä tulee, joita sitten voi kattaa omasta taskusta kun ei mm-ralli tuota.
 
Ylös