Suomen MM-ralli 2021

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Heitetääs pientä villiä veikkausta peliin.

Kisan voittaa Tänak. Ehkä hieman yllättäinkin verraten Hyundain aikaisempaan menestykseen suomessa. Muut eivät Hyundailla kerkiä kärjen vauhtiin. Maaliin kuitenkin Neuville sijalla 4 ja Breen 5.
Ogier tulee perus varmalla ajolla toiseksi ja Lappi kolmanneksi. Lappi päästää tallimääräyksellä Ogierin edelleen.
Evans kokee jälleen epäonnea ja keskeyttää tekniikka murheisiin. Katsutalla ei vaan latu riitä ja keskeyttää jo perjantaina rajuun ulosajoon. Miehistö kuitenkin kunnossa. Toinen Ford on loppu tuloksissa sjialla 7 ja toinen keskeyttää.

Kalle johtaa perjantain jälkeen ajaen vielä päivän päättävälle Oittilan pätkälle hämärässä peräti kovat 8 sekunnin pohjat. Ajaa kuitenkin todella harmittavasti lauantain ekalla pätkällä Kakaristo-Hassissa sen verran ulos, että takapyörä taittuu alle, nilkuttaa maaliin ja keskeyttää. Sunnuntaina mukaan superilla. Power Stagelta saa kuitenkin hieman palsamia haavoihin nappaamalla nopeimmalla ajalla täydet power stage pisteet. Kallen vuoro on vasta vuoden päästä. Jolloin voitto kotikisassa ja kauden jälkeen maailmanmestaruus.

Suninen ajaa paineen alla unelma kilpailun ollen maalissa peräti yleiskilpailun kuudes. Eroa ainoaan maalin ajavaan WRC Fordiin kuitenkin vain 7 sekuntia, mutta sehän riittää. Millener ja Malcom näyttävät, kuin olisivat maailman happamimman karkin nielleet. Kahdeksanneksi yleiskilpailussa ajaa Huttunen ja 9. on Oliver Solhberg. 10. on hyvän kauden ajanut Emil Lindholm.

Veikkauksen kerroin tälle superhyperkaksarivoittokymppiveikkaukselle on vähintään miljoonan. Euron laitan.
Mun rivi TOP 10 osalta olis jotakuinkin tällainen:

1. Rovanperä
2. Ogier
3. Tänak
4. Esuppi
5. Breen
6. Neuville
7. Evans
8. Katsuta
9. Suninen
10. Gryazin

Fordit ei vaan ehdi eikä myöskään Huttunen ehdi Sunisen ja Gryazinin Voltswageneiden vauhtiin.

WRC2: Suninen, Gryazin, Huttunen, Oestberg, Solberg
WRC3: Lindholm, Asunmaa, Heikkilä, Kaur, Lopez
 

TrulliJuna

Well-known member
Liittynyt
24.11.2013
Viestit
160
Yllättävän korkealle yksi sun toinen veikkaa Ogieria, kun ottaa huomioon hänen tilanteensa sarjassa + aura-auto roolin kisassa. Useasti tuonut esille sen, että keskittyy vain henk.koht mestaruuteen ja melkein riittää sen klaaraamiseen se, että ajaa loput rallit läpi pysyen tiellä ja napsien varmat pisteet kotiin. Jyskälä jos mikä on ralli, jossa et ole ajamassa top 3 sijoista, jos ei lappu ole koko ajan lattiassa. Toki, keskeytyksiä tulee ja se voi nostaa Ogierin sijoitusta, mutta muuten veikkaisin häntä sijoille 5-6.

Kalle, Tanak ja Breen ovat ykköskorissa. Kakkoseen menee Lappi, Neuville, Evans ja Katsuta. Kolmosessa on Ogier ja nelosessa sitten Ford kuljettajat.
 

Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
414
Eilen Oittilan kierrettyäni simuloiden kärkiukkojen lähtöaikaa sekä lopun pikkutie täysin pimeässä toistamiseen: tämä on ainakin yksi ratkaisupätkistä ellei se ratkaisevin. Lapin mainitsema hullun hämärä on lisävaloissa kaikkea muuta kuin mahtava, vasta Lapin kohdalla on sen verran pimeetä että valot antavat maksimaalisen hyödyn.

Paljon nyppyjen luomaa varjoa piilottaen seuraavaa mutkaa, vaatii isolla tiellä hyvän luoton nuottiin kun vauhdit pitää pysyä korkealla ollakseen nopea. Lopun pikkutiellä muutama potentiaalinen runkipaikkakin, joutunee jopa lihavapoika tarppomaan umpimetsän läpi jokunen satametriä, hienoja paikkoja👌
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14540
Sijainti
Tampereen lenkki
Kalle, Tanak ja Breen ovat ykköskorissa. Kakkoseen menee Lappi, Neuville, Evans ja Katsuta. Kolmosessa on Ogier ja nelosessa sitten Ford kuljettajat.
Neuville on aina ollut jotenkin tosi vaisu Jyskälässä Hyundai-vuosina, ainoastaan power stageilla ja tietysti Harjulla on joskus pystynyt venymään hyviin pätkäaikoihin. 2019 jopa Suninen ehti Fiestalla joskus edelle!
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14540
Sijainti
Tampereen lenkki
Eilen Oittilan kierrettyäni simuloiden kärkiukkojen lähtöaikaa sekä lopun pikkutie täysin pimeässä toistamiseen: tämä on ainakin yksi ratkaisupätkistä ellei se ratkaisevin. Lapin mainitsema hullun hämärä on lisävaloissa kaikkea muuta kuin mahtava, vasta Lapin kohdalla on sen verran pimeetä että valot antavat maksimaalisen hyödyn.

Paljon nyppyjen luomaa varjoa piilottaen seuraavaa mutkaa, vaatii isolla tiellä hyvän luoton nuottiin kun vauhdit pitää pysyä korkealla ollakseen nopea. Lopun pikkutiellä muutama potentiaalinen runkipaikkakin, joutunee jopa lihavapoika tarppomaan umpimetsän läpi jokunen satametriä, hienoja paikkoja👌
Kyllä tässä on jotain samaa fiilistä on kuin 90-luvun alun torstai-illan Vaherissa tai lauantai-illan Surkeessa. Pitkä pätkä pimeässä ja pientä tietä.
 

JLunen

Well-known member
Liittynyt
9.10.2018
Viestit
545
Neuville on aina ollut jotenkin tosi vaisu Jyskälässä Hyundai-vuosina, ainoastaan power stageilla ja tietysti Harjulla on joskus pystynyt venymään hyviin pätkäaikoihin. 2019 jopa Suninen ehti Fiestalla joskus edelle!
Tänakin liityttyä Hyundaille ei Jyskälässä ole vielä ajettu, mutta Virossa herra on saanut auton kulkemaan ja tämän vuoden Virossa Neuvillekin kuitenkin löysi jo vauhtia, vaikka tiet ovatkin erilaisia ja Viro ei ehkä ihan niin vaadi. Joten jos Jyskälässä on paljon ollut auton lisäksi miehestäkin kiinni, niin ehkä sieltä kuitenkin on belgillekin vähän löytynyt lisävauhtia.

Fordillahan Neuville oli tosiaan Suomessa todella nopea ollen toinen ja kyseessä oli kuitenkin vasta miehen toinen startti Jyskälässä(!) Hyundailla ei kuitenkaan ole onnistunut vielä kukaan pääsemään podiumille Suomessa. Se tilanne hyvin varmasti kyllä muuttuu tänä vuonna. Mielenkiintoista nähdä, mikä on totuus Neuvillen osalta sitten...

Lisätään vielä tilastotietona, että taitaapa olla niin, että tällä vuosituhannella ainoastaan Lappi ja Neuville ovat päässeet podiumille joko ensimmäisellä tai toisella yrittämällään Jyskälässä WRC-autolla. Lapilla tosin oli alla jo 4 starttia R5/S2000:lla ja yksi etuvetoisilla, kun Neuvillellä oli vain yksi Citikan WRC-startti. Eli melko pienellä paikallistuntemuksella tuo kakkostila tuli.
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14540
Sijainti
Tampereen lenkki
On totta, että Hyundailla ei ole ajettu Jyskälässä podiumille, mutta esim Paddon oli 2018 neljäs, samoin 2019 Mikkelsen. Neuville ei ole kolmen viime Jyskälän aikana montaa top 5 pätkäaikaa kellottanut. Mikkelsen veti jopa kolmet pohjat.
 

Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
637
Meinaatko saada kovia runkipaketteja vai pehmeää jonopyörää?
Mulle riittää että kolme päivää lauleskellaan kuusen ympärillä, ja sunnuntaina suomalainen pukki nousee voittajana vihreä- tai punavalkoisen rekensä päälle tuulettamaan Ruuhimäen maali-at:lla. Toki jos on tullut oltua kiltisti, niin mikseikö sitä pukinkonttiin voisi muutama mainitsemasi kovakin paketti osua (y)
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8221
Haastava kisa jne. tulossa pikku-Solbergille.
 

jokke78

Well-known member
Liittynyt
4.5.2010
Viestit
164
Lisätään vielä tilastotietona, että taitaapa olla niin, että tällä vuosituhannella ainoastaan Lappi ja Neuville ovat päässeet podiumille joko ensimmäisellä tai toisella yrittämällään Jyskälässä WRC-autolla. Lapilla tosin oli alla jo 4 starttia R5/S2000:lla ja yksi etuvetoisilla, kun Neuvillellä oli vain yksi Citikan WRC-startti. Eli melko pienellä paikallistuntemuksella tuo kakkostila tuli.
Tuota samaa yksi päivä mietin ja en nyt äkkiseltään keksinyt muita kuin Lapin, joka on voittanut Jyväskylän yleiskilpailun ensi yrittämällään ajaen pääluokassa. Toki joskus -70luvulla joku muukin on näin saattanut tehdä, mutta korjatkoon jos jollain parempaa tietoa. Kallellahan on nyt mahkut tuohon samaan.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14540
Sijainti
Tampereen lenkki
Oliverin kartturi ilmeisesti joutui käymään sairaalassa tarkistuksessa, saa nähdä jäikö nuotitus kesken.
 

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Näyttää siltä että toinen osapuoli on kaarteessa oikaissut sisäkaarteen puolelta ja on kolahtanut. Onko tietoa että kumpi?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14540
Sijainti
Tampereen lenkki
Harvinaista kyllä että molempiin autoihin osunut oikeaan etukulmaan. Joko toinen auto on oikonut vasurissa sisäkaarteesta ja yrittänyt väistää vastaantulevaa sille puolelle, tai sitten toinen auto on ollut kääntymässä vasemmalle risteykseen.

Nyt on molemmat Hyundain junnukuskit kolistelleet peltiä ennen kisaa. Kuvittele tähän taas hassu kuva Adamosta.
 
Ylös