Suomen MM-ralli 2022

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AnttiL
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No mutta eikös noissa tv lähetyksissä ole aina ollut alkuohjelmansa ennen kun siirrytty erikoiskokeelle? Toisin sanoen pitäisi tietää milloin kv lähetys erikoiskokeelta alkaa = milloin yle näyttää erikoiskoetta.

CMorella on merkattu ek1:n lähetys alkamaan 20.00 (ennakkoa klo 19-19.30), eli aikaisintaan tuohon aikaan eka Rally1 liikkeelle.

Lähtöväli olisi kyllä kiva tietää, 4 minuuttia ainakin riittäää, mutta toisaalta onko tämä uusi osuus nopeampi kuin vanha, eli voisiko kolmekin minuuttia olla ihan toimiva väli? 4 minuutilla ehtisi 13 autoa ennen klo 20 mennä läpi, kolmella minuutilla ehtisi 18 autoa. Siinähän tulee kuitenkin pidempi väli ennen ekaa Rally1:stä.
 
Viiskymppinen setämies lähdössä ~kymmenettä kertaa ( vanhat 1990-2021) Jyväskylän ralliin, ensimmäistä kertaa yksin.
Pari päälinjaa mietinnässä; a) Harju + auto parkkiin yöparkkeihin esim. Moksi ja Oittila. b) Auto parkkiin Muurameen sukulaiselle ja sähköfillarilla pätkille vähän haastavampiin paikkoihin.
Suunnistustaustaa on (10 Jukolaa) ja riippumattomajoitus, jos sää sallii.

Setämiehet on katoava luonnonvara.. Pari pointtia, en välttämättä odottaisi kauhean hyviä unia yöparkista, jos on vähänkään riehakkaampaa porukkaa alueella. Saattaa aamulla tietää kuka on laulun sanojen mukaan rallin maailmanmestari. Ja pyörällä ei saisi pätkillä ajaa sulun jälkeen, mutta jos sillä jostain kunnollisesta yöpaikasta pystyy operoimaan parkkeihin jonon ohi, niin kyllähän tuo lievää kateutta herättää.
 
Saas nähdä onko Paviljongissa mitään noita uusiin "rally hall of fame" kuskeihin liittyvää esillä?

Aikas vahva Lancia tausta ainakin.
 
Setämiehet on katoava luonnonvara.. Pari pointtia, en välttämättä odottaisi kauhean hyviä unia yöparkista, jos on vähänkään riehakkaampaa porukkaa alueella. Saattaa aamulla tietää kuka on laulun sanojen mukaan rallin maailmanmestari. Ja pyörällä ei saisi pätkillä ajaa sulun jälkeen, mutta jos sillä jostain kunnollisesta yöpaikasta pystyy operoimaan parkkeihin jonon ohi, niin kyllähän tuo lievää kateutta herättää.

Tai jos ajaa maastofillarilla polkuja ja metsäautoteitä pitkin. Trailmap Suomi -sovellusta ( www.trailmap.fi ) voin suositella myös metsäkävelyreittejä varten
 
Kuten ennakkoon arvioitu, nyt Rannankylä näyttää entistä enemmän katsojafarssilta. kolme tienvarsiparkkia joista yksi on puoliksi peltoyöparkki (tullee melko täyteen jo illalla) ja puolet pätkästä merkattu yksityisalueeksi jonka sisään pääsee tuntia ennen autoja tai sulun auettua pois. Pohjoispuolen välitiet merkattu puomitetuiksi jo kilometrien päästä. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä ;)
 
Ihan samaa olin tulossa kommentoimaan kum ehdin nyt vasta syventyä. Oli aika kaukaisessa harkinnassa mut ei tarvii edes harkita. SD on sellainen pätkä joka täyttyy ihmisistä eikä voi olla noin ”suljettu”. Nyt ei oo menny nappiin.
 
Tietämättä yksityiskohtia ja mahdollisia rajoitteita jotka tällaiseen lopputulokseen ovat johtaneet, mutta täytyy silti liittyä tähän shakedownia arvostelevien joukkoon. Suomen MM-ralliin, joka ajetaan jälleen omalla paikallaan ja suomalaisen dominoidessa MM-sarjaa, tämä vaikuttaa jokseenkin kestämättömältä ratkaisulta. Ralliviikko on vielä vahvasti lomakauden puolella, joten on syytä olettaa, että porukkaa on jo torstai-aamuna liikkeellä varsin runsaasti - eikä shakedownin kanssa ole ihan hirveästi kilpailevia pätkiä ja/tai muita oheistapahtumia samaan aikaan menossa. En halua olla pessimisti, mutta pahimmassa tapauksessa mahdollinen yleisöryntäys + tienvarsipysäköinti kilpailijoiden käyttämällä reitillä (P3) muodostaa kyllä ainekset jonkinmoiselle logistiselle fiaskolle.
 
Rannankylä on ajettu shakedownina tasan kerran vuonna 2010, ja silloinkin siellä oli porukkaa aivan perhanan paljon, siellä oli katsojien kanssa ongelmia. En usko, että tällä rajoittamisella ja karsinoihin ahtaamisella saadaan ainakaan aikaan merkittävästi parempia lopputuloksia kuin 12 vuotta sitten. Lykkyä tykö kaikille Rannankylään meneville, itsellä jää torstaipäivä välistä, niin en ole paikalla kokemassa mahdollista katastrofia.
 
Itsekin ihmettelin noita parkkialueita ja katselualueita shakedownille?

Noh onhan siinä vaihtoehtona vielä jäädä torstaina pitkille unille ja myöhemmin vasta Jyväskylään. Saisi haettua kulttuuriseteleillä rallilipunkin.
 
Yksityishenkilöt ovat halunneet pitää alueensa yksityisinä. Järjestäjän intresseissä ei ole estää yleisöltä pääsyä tapahtumaan. Jos jostain virheestä pitää syyttää, niin siitä että ottivat Rannankylän shakeksi. Eihän sitä ole toivottukaan takaisin kuin siitä edelliskerrasta lähtien.
 
Itse tuli oikeastaan samantien tehtyä päätös jättää shake väliin, kun muisti 2010 vuoden kaaoksen.
 
Eihän sitä ole toivottukaan takaisin kuin siitä edelliskerrasta lähtien.

Ralliradion Ralli-illassa ainakin viime tai toissa kerralla. Tarkiainen taisi sanoa että otetaan reitille heti kun saatte ne maanomistajat taivuteltua tms. Eihän se Vesalakaan kehuja saanut, mutta se ajoi asiansa. Shakedownia ei ole varmasti helppo valita, kuten tälläkin foorumilla on joskus todettu. Sopivan lähellä huoltoa, kestää monta vetoa, voi ajaa lenkkinä, yleisöystävällinen, montaa eri tietyyppiä jne
 
Itse tykkäsin Vesalasta viime vuonna. Autolla pääsi järkevästi, vaikka yleisöä oli paljon ja vauhdikkaita paikkoja loppupuolella. Toisaalta vaikea sanoa kuinka paljon olisi väkeä kesällä ollut?
 
Olen saattanut joskus aiemminkin vuosien saatossa kysyä tämän, mutta onko etäisyydelle shakedown - huoltoparkki jotain maksimipituutta määriteltynä säännöissä? Pikavilkaisulla Rannankylä vs. Vesala eroa tulee n. 3km Rannankylän hyväksi...

Itse tykkäsin Vesalasta viime vuonna. Autolla pääsi järkevästi, vaikka yleisöä oli paljon ja vauhdikkaita paikkoja loppupuolella. Toisaalta vaikea sanoa kuinka paljon olisi väkeä kesällä ollut?
Samaa mieltä, ihmettelen et noinkin toimiva SD vaihdettiin pois. Parkkipaikan löytäminen oli suht iisiä, vaikka kyllä sielläkin aamuseiskalta tuli 10-15min seistyä autoletkassa kun (ainakin) yksi parkkialue oli täynnä...

Saas nähdä minkälainen farssi mahdollisesti tulee tuosta Rannankylästä, veikkaan et kävelyä on tiedossa perkeleesti mattimyöhäisille.
 
Melko useasti on SD jäänyt välistä erinäisistä syistä, mutta nyt kun on aikaa niin on sitä sinne vaan mentävä vaikka olisi kuinka tukossa. Taidan vaan suosiolla jättää auton kotia ja pyöräilen pätkälle, eipähän tartte miettiä parkkeerausta.
 
Itse tykkäsin Vesalasta viime vuonna. Autolla pääsi järkevästi, vaikka yleisöä oli paljon ja vauhdikkaita paikkoja loppupuolella. Toisaalta vaikea sanoa kuinka paljon olisi väkeä kesällä ollut?

Oliko 2018 vai 2019, kun Vesalan keskikohdan parkkiin oli kilometrien jonot ja pätkä just alkamassa. Aina kannattaa olla ajoissa.

Rannankylän 2010 ruuhkista ei ittellä mitään muistikuvia, kun ilmeisesti tultiin ekana ja lähdettiin vikana.
 
2018 ajoin Vesalan ekan risteyksen parkkiin naiivisti ehkä puoli tuntia ennen pätkän alkua. Ei liikaa ruuhkaa parkissa eikä penkalla.

Vesalahan täytti monet hyvän shakedownin vaatimuksista, mutta pätkänä se oli vähän simppeli. Yksi hyppy, kaksi risteystä, pari ihan OK mutkaa alussa ja lopussa mutta muuten ihan täysiä ajamista.
 
Viimeksi muokattu:
Tulevana perjantaina klo 18:00 jatketaan siitä, mihin viime perjantaina jäätiin. Luvassa pitkä ja perinpohjainen läpikäynti lauantain ja sunnuntain reitistä pääasiassa katselijan näkökulmasta.
Suorana: twitch/joonaslonn
Tallenteet: youtube/Joonas Lönn, playlist: SpectatorPRO
Ralli-ilta_2_pieni.jpg
 
Ylös