Suomen MM-ralli 2022

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1529
Jollain tavalla se lähtöjärjestys pitää määrittää. Ja tämä tapa vähän tasaa eroja ja pitää ehkä teoreettisesti maailmanmestaruustaistelun pidempään hengissä, kun pisteissä takaa-ajajilla on paremmat asemat. Tänä vuonna Kallen dominoinnin myötä tosin hirveän suurta tasoitusta ei ole saatu aikaan. Säännöt ovat kuitenkin kaikille samat ja selkeät.
Nimen omaan, tarkoitus on rangaista MM- johtajaa. Reilua se ei ole. Kovin monesss muussa lajissa ei sarjajohtajaa rangaista. F1:ssä ei ole ko. rangaistussysyeemiä. Keinotekoinen tasoitusjärjestelmä. Nyt kun Tänak voittaa voidaan sanoa, ettei hän oikeasti ollut välttämättä nopein.
 
Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
937
Milloinhan tämä Ruuhimäki jätetään pois? Kyllä on tylsistä tylsin pätkä.
 
Ralliiittori

Member
Liittynyt
5.8.2022
Viestit
5
Onhan tuo jotenkin hassua, että MM-sarjan johtaja kärsii soraralleissa ekan päivän ajan. Kalle olis voittanut aika selvästi, jos ei ois tarvinnut aurata perjantaina. Eilen oli 13 sekuntia Tänakia nopeampi. Miksi ralli 1 autojen lähtöjärjestystä ei arvota tai mennä aina edellisen EK:n tulosten mukaan käännetyssä järjestyksessä? Jyväskylässähän ajettiin jo Harju 1 torstaina. Miksi perjantaille ei lähdetä sen tulosten mukaan, kun kerran lauantaina ja sunnuntainakin mennään sen hetkisen tilanteen mukaan käännetysti.
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Nimen omaan, tarkoitus on rangaista MM- johtajaa. Reilua se ei ole. Kovin monesss muussa lajissa ei sarjajohtajaa rangaista. F1:ssä ei ole ko. rangaistussysyeemiä. Keinotekoinen tasoitusjärjestelmä. Nyt kun Tänak voittaa voidaan sanoa, ettei hän oikeasti ollut välttämättä nopein.
Paskapuhetta. Sen näkee silmälläkin kuka on tämän rallin ykkönen.
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Miksi perjantaille ei lähdetä sen tulosten mukaan, kun kerran lauantaina ja sunnuntainakin mennään sen hetkisen tilanteen mukaan käännetysti.
Se oliskin huikeeta viihdettä kun porukka koittaa ajaa yleisöpyörityksen niin hitaasti kuin mahdollista.
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
882
Tänak tulee voitramaan. Kalle nappaa ison potin pisteitä mestaruutta ajatellen.

Perinteiseen tapaan ajetaan terveisiä.
Niimpä..tarviiko Rovanperän ees voittaa enää jäljelllä olevia kisoja? Kakkos ja kolmossijat riittää?
 
Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
960
Niimpä..tarviiko Rovanperän ees voittaa enää jäljelllä olevia kisoja? Kakkos ja kolmossijat riittää?
Ei tarvitse voittaa enää yhtään kisaa. Ero lähimpään uhkaajaan eli Neuvilleen vain kasvaa. Ollaan melkein tilanteessa, että pelkät vitossijat jäljellä olevista kisoista riittää mestaruuden varmistamiseen.
 
Ralliiittori

Member
Liittynyt
5.8.2022
Viestit
5
Se oliskin huikeeta viihdettä kun porukka koittaa ajaa yleisöpyörityksen niin hitaasti kuin mahdollista.
Miksi järjestys ei ole perjantaina käännetty huippukuskien osalta kuten muina päivinä. Kyllä Harjulla panosta olisi, jos nopein pääsisi perjantaina reitille noin kymmenentenä.
 
TrulliJuna

Well-known member
Liittynyt
24.11.2013
Viestit
213
Paskapuhetta. Sen näkee silmälläkin kuka on tämän rallin ykkönen.
Juurikin näin! Jos Jyväskylässä haluat voittaa, niin vaihtoehtona ei ole kuin lämä pohjaan hetkestä yksi alkaen. Toki, vuosien aikana on myös sellaisia voittajia, jotka ovat saaneet voiton toisen epäonnen kautta, mutta niitä en ainakaan itse laske sellaiseksi mestarilliseksi suoritukseksi, mitä esim. Evansin viime vuotinen ja tämä tämän vuotinen Tanakin mahdollinen voitto tulee olemaan.
 
TrulliJuna

Well-known member
Liittynyt
24.11.2013
Viestit
213
Miksi järjestys ei ole perjantaina käännetty huippukuskien osalta kuten muina päivinä. Kyllä Harjulla panosta olisi, jos nopein pääsisi perjantaina reitille noin kymmenentenä.
Ei jaksa kitistä tuosta lähtöjärjestyksestä. Vuosien saatossa on kaikenlaista jo kokeiltu ja tämä nykyinen on varmasti paras mahdollinen. Laatikkoa kannattaa joskus katsoa vähän joka suunnasta. Mutta, katsoo sitä sitten mistä tahansa, niin aina se on oikeuden/epäoikeuden mukainen aina jollekin.
 
Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
1010
Sijainti
Piilosa
Fordien renkaissa ei kulumaa ennen Oittila 2:sta, Katsutalla ulkoreuna kulunut neljästä, varapyörä ajamaton.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1352
Hieno kisa ollut ja Tänakin hurmos senkun jatkuu! Kallen ajo on ollut mestarillista, enkä minä ainakaan jaksa harmitella kakkoseksi jäämistä. Pitäähän sitä tulevillekin vuosille jotain nälkää vielä jäädä.
 
Ralliiittori

Member
Liittynyt
5.8.2022
Viestit
5
Ei jaksa kitistä tuosta lähtöjärjestyksestä. Vuosien saatossa on kaikenlaista jo kokeiltu ja tämä nykyinen on varmasti paras mahdollinen. Laatikkoa kannattaa joskus katsoa vähän joka suunnasta. Mutta, katsoo sitä sitten mistä tahansa, niin aina se on oikeuden/epäoikeuden mukainen aina jollekin.
En kitise vaan vilpittömästi ihmettelen, miksi kilpailua johtava ajaa lauantaina ja sunnuntaina edellisen päivän tulosten mukaan käännetyssä järjestyksessä huippukuskeista viimeisenä, mutta tämä ei päde perjantaina, vaan silloin mennään MM-pisteiden mukaan eikä käännetysti?
 
Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
489

Jotta saataisiin MM-sarjassa pakkaa kasaan pisteiden valossa.
 
Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
882
Ei vieläkään voittoa Rovanperälle Jyskälästä..nykyisin ulkomaalaisetki voittaa siellä!
 
Ylös