Suomen MM-rallin 2023 reittispekulaatiot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AnttiL
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuten Antti muun muassa on täällä aiemmin todennut, ns keskinopeusrajaa enää ei ole. Kyse on enemmän onko ek luonteeltaan liian nopea ja sitä kautta ajamaton. Ruotsissa oli selkeät osuudet missä mentiin kaasu pohjassa, kun taas joku Ounin loikotus on ihan eri kastissaan kun mennään mutkasta ja nypystä toiseen samoja vauhteja-> riskit suuremmat
Ruotsissa olennaisin ero turvallisuuteen on ne lumipenkat. 2017 kun Ruotsissa peruttiin nopea pätkä, lumipenkkoja ei ollut. 2017 saatettiin myös olla hieman varovaisempia kun uusista autoista ei vielä tiedetty paljoa.
 
Hyvä pointti. Penkkojen luomasta turvallisuusaspektista voi katsoa erityisesti tuon Norrbyn latovasurin videon (en edelleenkään katkerana ymmärrä miten se noin toimi), pari autoa tulee ihan ylikovaa mutta ei loppupelissä mene kuin pari metriä sivuun. Kesällä olisi ollut vastaavalla lähestymisellä helvetin pitkällä. Mutta ilman penkkaa noin ei oltaisi myöskään tultu, moni selvästi luotti penkkaan jonka Breen runginnälkäisenä aloitti puhkomaan😁
 
Samassa haastattelussa Kari sanoo myös Myhinpäästä ristiriitaisesti:
Revontulirallissa kun tuli puhetta jonkun paikallisen maanomistajan kanssa tuosta pätkästä, kyseisen henkilön tietojen mukaan yhtenä pätkän järkkäämisen ongelmana on ollut aiemmin joku kesämökkiläinen kehä III:n sisältä, joka tykkäsi olla vastarannankiiskenä jokaiseen lupa-asiaan mitä alueella käsiteltiin, koski se sitten rallia tai ei...
 
Luulen että Ounissa mentäisiin lähelle 140 keskinopeudessa. Jos se olisi siis perinteinen versio kuten esim 2015. Toki siinä suhteessa eri kun Ruotsi koska tuolla ei kauheasti ihan piikkisuoraa ole. Mutta nykyvehkeille täysillä(+150km/h) ajettavia mutkia kyllä senkin edestä. Siinä suhteessa en oikein usko että tuollaisena Ouni palaa reitille. Mikä on kyllä suuri harmi.
2017 se oli 135 km/h kolmella shikaanilla ja ilman pikkutietä. 2015 pitkänä 132 km/h. Ounin pikkutien keskinopeus vuonna 2021 oli 123 km/h ettei sekään mikään varsinainen "pikkutie" ole

Ounia en ole ajanut kolmeen vuoteen, mutta kesällä 2019 Mutasen risteyksestä Hämepohjaan päin perattiin ojia. Perkuu teki ojanpenkoista kaltevia, mutta tasaisia pintoja. Nykyautoilla monet paikat pystyisi ajamaan suoraan.
Tämän toki voisi taklata älä-betoneilla.
 
Västilä ylöspäin olisi sinänsä vaivaton ja looginen lenkki, jos Päijälä ajettaisiin vaikka alaspäin. Tuo väliteiden puute ja nopeus itseäkin mietityttää, mutta eipä tuo näyttänyt Ruotsissa haittaavan. Tuo ensimmäinen osuus, eli Pajulantie/Pajulanlenkki ei olisi mitenkään sopimatonta MM-ralliin mielestäni.
 
2017 se oli 135 km/h kolmella shikaanilla ja ilman pikkutietä. 2015 pitkänä 132 km/h. Ounin pikkutien keskinopeus vuonna 2021 oli 123 km/h ettei sekään mikään varsinainen "pikkutie" ole
Tämän toki voisi taklata älä-betoneilla.
Ojat perattiin niin reippaalla kädellä, että tielinja suoristui käsittämättömän paljon. Älä-betonia tarvittaisiin vain hieman karrikoidusti Berliinin muurin verran.
 
Toivottavasti olisi sunnuntain lenkki täällä suunnilla niin olisi lyhyt matka kotio sitten nukkumaan kisan väsymykset pois 😃 ei vaan, mielenkiintoinen homma. En ole itse kuullut mitään huhuja noista, vaikka yhdellä tutulla mökkiä ynm. seuduilla onkin. Tosin en tiedä kuinka laajalla alueella näitä huhuja on liikkunut.
 
Viikonlopun rallilähetyksessä Juho Kokko kertoili, että kun avauspäivän EK:n ei tarvitse olla yleisö-EK, niin Jyväskylässä voidaan ajaa torstaina Ruuhimäki... Liekö tuo sisäpiiristä lipsautus vai oma ajatelma. Ei olisi hullumpaa sekään, jos avauksena olisi to-ilta Ruuhimäki ja Harju vaikka pe-ilta ja la-päivä. Katsoin Himoksen kalenteria, että tänä vuonna ei Metalli-festivaali satu rallin aikaan, niin siinähän sitä saisi ehkä Himokselle päättymään Powerin vaikka Patajokea/Vaheria hyödyntäen. Tuota itse vuosia hahmotellut unissani.
 
Ojat perattiin niin reippaalla kädellä, että tielinja suoristui käsittämättömän paljon. Älä-betonia tarvittaisiin vain hieman karrikoidusti Berliinin muurin verran.

”Ojien perkaus Mutasesta Hämepohjaan päin 2019” = Elenian sähkölinjan maakaapelointi tien viereen välille Mutanen-Kukkula (alikessun natsat pari kilsaa Keltaiselta talolta Mutaseen päin). Ihan en allekirjoittaisi väitettä tielinjan älyttömästä suoristumisesta.
 
Viikonlopun rallilähetyksessä Juho Kokko kertoili, että kun avauspäivän EK:n ei tarvitse olla yleisö-EK, niin Jyväskylässä voidaan ajaa torstaina Ruuhimäki... Liekö tuo sisäpiiristä lipsautus vai oma ajatelma. Ei olisi hullumpaa sekään, jos avauksena olisi to-ilta Ruuhimäki ja Harju vaikka pe-ilta ja la-päivä. Katsoin Himoksen kalenteria, että tänä vuonna ei Metalli-festivaali satu rallin aikaan, niin siinähän sitä saisi ehkä Himokselle päättymään Powerin vaikka Patajokea/Vaheria hyödyntäen. Tuota itse vuosia hahmotellut unissani.
Ihan mielenkiintoinen ajatus. Tosiaan tämä sääntö lähinnä täsmennettiin tälle vuodelle, periaatteessa se on ollut aiemminkin mahdollista. Hyvin vois toimia jos Ruuhimäki olisi sekä shakedown että torstain TV-pätkä, vaikka vähän normaalia lyhyempänä. Saataisiin areenalle käyttöä.
 
Västilä ylöspäin olisi sinänsä vaivaton ja looginen lenkki, jos Päijälä ajettaisiin vaikka alaspäin. Tuo väliteiden puute ja nopeus itseäkin mietityttää, mutta eipä tuo näyttänyt Ruotsissa haittaavan. Tuo ensimmäinen osuus, eli Pajulantie/Pajulanlenkki ei olisi mitenkään sopimatonta MM-ralliin mielestäni.
Minusta taas tuo Pajulanlenkki on ihan sairaan nopeeta ja suoraa. Västiläntien Vedentaustantien risteyksen pohjoispuolinen osuus on sellaista "Myhinpään museotietä" eli isoa tietä mutta myös kääntyilee ja korkeuseroja on.

Tässä ajetaan Västilä pohjoisesta etelään. 6:00 kohdalla Vedentaustantien risteys, 6:49 käännös Pajulantielle
 
Onkohan tuosta Kangasniemen lenkistä luovuttu täysin, joka viime vuonna kariutui kalkkiviivoilla? Se toisi ainakin mukavaa vaihtelua reitille.
1676291977519.png
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan tuosta Kangasniemen lenkistä luovuttu täysin, joka viime vuonna kariutui kalkkiviivoilla? Se toisi ainakin mukavaa vaihtelua reitille.
Perjantaipäivälle voisi olla mahdollinen. Toki sinne pitäisi keksiä pari erikoiskoetta myöskin lisää, en usko, että pelkästään 2+2 systeemillä käytäisiin kääntymässä noin kaukana, vaan se olisi osana esimerkiksi neljän pätkän lenkkiä.
 
Näin itsekin uskon. Toki jos Ruuhimäki vaihtaa paikkaa, voisi se olla osana perjantaita. En nimittäin usko että Ruuhimäki on taas Powerina, vaan nyt halutaan jotain muutosta tuolle. 2020 se olisi jo ollut perjantaina eikä sunnuntaina. Mut tuohon lenkkiiin, niin Esim. Oittila, Kutemajärvi (Alajoki), Toikkala, Ruuhimäki. En kyl tiedä tosin, onko tuo nyt kovin hyvä reittinä.
 
Minusta taas tuo Pajulanlenkki on ihan sairaan nopeeta ja suoraa. Västiläntien Vedentaustantien risteyksen pohjoispuolinen osuus on sellaista "Myhinpään museotietä" eli isoa tietä mutta myös kääntyilee ja korkeuseroja on.

Tässä ajetaan Västilä pohjoisesta etelään. 6:00 kohdalla Vedentaustantien risteys, 6:49 käännös Pajulantielle

Hyvä pointti, ehkä nämä parit tiukemmat mutkayhdistelmät vaan jäänyt muistikalvoille. Nopea keskinopeuslaskukin kertoikin tylysti seuraavan:

116 km/h keskinopeus tuossa Vainionpään inkassa ylälenkille ja 135 km/h tuolle Pajulantielle/Pajulanlenkille.
 
Näin itsekin uskon. Toki jos Ruuhimäki vaihtaa paikkaa, voisi se olla osana perjantaita. En nimittäin usko että Ruuhimäki on taas Powerina, vaan nyt halutaan jotain muutosta tuolle. 2020 se olisi jo ollut perjantaina eikä sunnuntaina. Mut tuohon lenkkiiin, niin Esim. Oittila, Kutemajärvi (Alajoki), Toikkala, Ruuhimäki. En kyl tiedä tosin, onko tuo nyt kovin hyvä reittinä.
Jotain tälläistä mietin myös. Ihmettelin kyllä jo viime vuonna suunnitelman kuultuani, että Kutemajärvi ja Toikkala on tosi lähellä toisiaan, ja siinä tulee sit ongelmia yleisön pakkautumisen suhteen ja myöskin se all live vaikuttaa jonkin verran että ei voi olla kaksi pätkää ihan lähellä toisiaan.
 
Jep. Ja jotta saadaan järkevä vertaus kuskin ja auton sekä WRC-kärjen välille niin tsekataan saman vuoden Jyskälästä että Vainionpään keskinopeus on ollut 116 km/h esim Jukojärvellä, jossa jo tuolloiset WRC-autot kellotti 127 km/h.
 
Näin itsekin uskon. Toki jos Ruuhimäki vaihtaa paikkaa, voisi se olla osana perjantaita. En nimittäin usko että Ruuhimäki on taas Powerina, vaan nyt halutaan jotain muutosta tuolle. 2020 se olisi jo ollut perjantaina eikä sunnuntaina. Mut tuohon lenkkiiin, niin Esim. Oittila, Kutemajärvi (Alajoki), Toikkala, Ruuhimäki. En kyl tiedä tosin, onko tuo nyt kovin hyvä reittinä.
Muuten OK mutta Kutemajärvi ja Toikkala 100 m päässä toisistaan ei toimi kun pätkien väli pitää olla n. tunti. Jos spekuloidaan sillä Myhinpää-huhulla niin Lankamaa-Myhinpää-Toikkala-Ruuhimäki voisi olla tehtävissä. Siirtymät ehkä pitkänpuoleisia kyllä.
 
Jotain tälläistä mietin myös. Ihmettelin kyllä jo viime vuonna suunnitelman kuultuani, että Kutemajärvi ja Toikkala on tosi lähellä toisiaan, ja siinä tulee sit ongelmia yleisön pakkautumisen suhteen ja myöskin se all live vaikuttaa jonkin verran että ei voi olla kaksi pätkää ihan lähellä toisiaan.
Muistaakseni puhuttiin että Kangasniemellä olisi ollut "kaksi pätkää ja kokoomatauko", olishan sunnuntai voinut olla vaikka Toikkala-Ruuhimäki-Toikkala-kokooma-Ruuhimäki.
 
Ylös