Suomen MM-rallin 2025 reittispekulaatiot

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5102
Sijainti
Parc Fermé
Menee vähän OT:ksi, mutta mulle Jyskälässä on skidistä asti ollut se fiilis kun saa lähteä kotoa pois puoleksi viikoksi reissuun johonkin muualle ja katseleen MM-rallia, vaikka periaatteessa ainahan Pirkanmaalla asuvana voisi lähteä kotoakin. 2023 nukuin kaks yötä vesisateessa, vaikka pätkät joille aamulla menin olivat Västilä ja Himos, eli kohtuu lähellä kotia. Mutta kuten kotoaan näihin päiviin herännyt ja pätkille lähtenyt isäukkoni totesi: eihän sen vian tarvitse iso olla, jos se on päässä.
Mulle kans on muutama tuttu kuittaillut (niin kotimaan sisällä tapahtuvissa kisoissa, kuin Jyskälässä) hyvässä hengessä siitä et välillä ajettavat pätkät on melkeinpä takapihalla, ja silti yövyn autossa noilla reissuilla.
 
delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3589
Sijainti
JKL
Ralleissa yöpymisistä tuli mieleen eräs keskisessä Suomessa kotiaan pitänyt ja keltaisella Asconalla kilpaillut teami joka ajoi joka kisasta kotiin heti maalin jälkeen oli se sitten missä tahansa... Paitsi Hankamotelli rallista. Se oli niin kaukana että sinne piti jäädä aina yöksi...
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
347
Ottamatta sen enempää kantaan EK:n järjestäviin seuroihin, ajokilometreihin, taukoihin jne. (lähdetään siitä, että ne kaikki on haastettavissa, kun sille päälle sattuu ja yhteistä halukkuutta järjestäjien taholta löytyy). Tampere on ollut merkittävä etappi niin Suurajoissa kuin Hankiralleissa aikojen saatossa (Samoin Koli ja Mikkeli, mutta ne sitten joskus myöhemmin), joten pieni nostalginen jälleen tuleminen olisi paikallaan. Eli Tampereen lenkki (n. 22min mietinnällä). Kääntämällä ajosuuntia, voisi saada tutuista reiteistä mielenkiintoisen, eikä nykyinen reittiin tutustuminen anna paljon ajokertoja. Näin oltaisiin mahdollisesti lähempänä sitä tilannetta, että kaikki on ”samassa, uudessa, tilanteessa” reitin suhteen.

TAMPEREEN LENKKI

- Kuohu
- Ehikki
- Ouninpohja (maali Hämeenpohjassa)
- Västilä
- Savo (lähtö Savon päästä)

Tampereen huoltotauko (Ideapark tai Pirkkahalli). Voisi olla parkkialueella, jopa historiallisesti tynnyrinkiertoa ja peruutus / parkkeeraus ruutuun), eli taito-ajoa. Kyllä tähänkin se sekunnin ero saadaan.

- Pengonpohja (alhaalta ylös)
- Siikalahti (maali Muroleen kanavalla)
(Kaanaa, etähuolto)
- Lauttakulma (lähtö Kaanaan päästä)
- Väärinmaja (alhaalta ylös)
- Urria (vastakarvaan perinteistä)
 
Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1546
Sijainti
Porvoo

Silleen arvostettava ajatus, mutta aika turha koska nimenomaan ne km. ja tuplapätkät on otettava huomioon jos haluaa jakaa ja haaveilla realistisesta ajatusta reitistä. Luulen että hirveästi variaatioita ei ole eli mennää max. neljä erikoiskoetta per kierros, luultavasti kolme on lähempänä totuutta. Seitsemänkin ek:ta on mahdollista eli ajetaan jokin erikoiskoe vain kertaalleen mut epäilen sellaisen järjestämistä.

Ehkä Tampereen lenkin etuna on se että voidaan mennä enemmän kohti Tamperetta kun huolto voidaan järjestää siellä. Olisiko sitten esim. joku Juupajoki lenkin viimeinen ja tauon jälkeen ensimmäinen? Itse en osaa suunnitella oikein mitään reastista.
 
Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
513

Muuten solidi idea mutta Vetomiehet vie sen verran aikaa kertojen välissä että tullee aikatauluongelma, vaikka siinä olisi huolto välissä.
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
347
Ehkäpä tarkoituksenani olikin palauttaa rallia siihen sen perus DNA:han mitä sillä on aikojen alussa ollut (joka todennäköisesti on mahdotonta, mutta kuvitella saa edelleen vapaasti. Jos ei koskaan kyseenalaista hiekkalaatikon rajoja, ei uuttakaan synny).

  • Ralli on kestävyyslaji, jossa kuskin kyky säästää autoa ja renkaita on yksi oleellinen peruselementti. Kuski tekee valinnat, kuinka mikäkin paikka kannattaa ajaa. Ei nämä nykyisetkään kuskit aivan toivottomia ole.
  • Pitkissä ralleissa on aina ollut myös ”matkailullinen” aspekti. Mitä luulette, miksi ralli on käynyt Pallaksella, Puijolla, Kolilla, Leppilammella, Aulangolla, Helsingissä jne. (tätä en näe itsetarkoituksena)
  • Aina toki voi kysyä, miksi ajat kaksi kertaa Jyväskylästä Päijälään vs. kierrät Tampereen lenkin?
Tiedän rallin järjestäjän murheet, olen itsekin toiminut järjestysmiehenä ja todennäköisesti myös jatkossakin, eikä niissä ralleissa/paikoissa ole ollut mitään haasteita, mistä ei selviä (jokaisen penkalla olijan pitäisi ainakin kerran elämässään toimia rallin järjestysmiehenä, niin moni asia saattaisi muuttua). Ei tämä meidän perinteinen kruunun jalokivi ole enää viime aikoina vetänyt niin hyvin kuin ennen ja mitä tulee keski-ikään, niin lähempänä 50v ollaan (mikä ei välttämättä ole paha asia).

Vetomiesten mukanaolo on OK ja toivottavaa. Kyllä ne siihen perään sopii, eikä niiden ole pakko aloittaa Jyväskylästä (maali on hyvä olla pääpaikalla, jotta huomio saadaan maksimoitua).

Jos ensimmäisenä hakee ne kielteiset asiat, eikä koita hakea toisenlaista ratkaisua, ei kehitä keskustelua, jos sitä haetaan (Kuka tahansa osaa ajaa ensimmäisessä kurvissa pihalle). Kaikkien rallinharrastajien olisi pitänyt nähdä se ilo, rallin tekemisen palo, mitä mm. Jyskälän vanhan, edesmenneen, ratamestarin ”Repen” silmissä oli, kun hän kertoi rallin tekemisestä, vielä vanhoina päivinä. Tätä tekemisen meininkiä on orastavasti näkyvissä joissakin muissa kuin AKK:n alaisissa kisoissa (valitettavasti).
 
cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1319
Jos tuo Tampereen lenkki ei tule toteutumaan, niin #tampereenlenkistä saa kyllä jonkin sortin meemi-statuksen... Onko siis jotain vahvaa huhua / tahtotilaa järjestäjän kautta ollut ,että he haluavat / vievät reitin sinne?
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15995
Sijainti
Tampereen lenkki

Muutaman viime vuoden sisällä on ollut jo lähellä että Tampereen lenkki olisi järjestetty. Ehkä siis vielä lähitulevaisuudessa.

Muuten tuo hashtag on vain omaa fanitusta ja kuittailua keskisuomalaisille, jotka ovat suuttuneet melko tulisesti asialla spekulointiin :D ehkä asiaan vaikutti myös huhu etähuoltojen tulosta vuodelle 2025.
 
Kumu

Well-known member
Liittynyt
5.6.2019
Viestit
80
Ehkäpä tarkoituksenani olikin palauttaa rallia siihen sen perus DNA:han mitä sillä on aikojen alussa ollut (joka todennäköisesti on mahdotonta, mutta kuvitella saa edelleen vapaasti. Jos ei koskaan kyseenalaista hiekkalaatikon rajoja, ei uuttakaan synny).

  • Ralli on kestävyyslaji, jossa kuskin kyky säästää autoa ja renkaita on yksi oleellinen peruselementti. Kuski tekee valinnat, kuinka mikäkin paikka kannattaa ajaa. Ei nämä nykyisetkään kuskit aivan toivottomia ole.
  • Pitkissä ralleissa on aina ollut myös ”matkailullinen” aspekti. Mitä luulette, miksi ralli on käynyt Pallaksella, Puijolla, Kolilla, Leppilammella, Aulangolla, Helsingissä jne. (tätä en näe itsetarkoituksena)
  • Aina toki voi kysyä, miksi ajat kaksi kertaa Jyväskylästä Päijälään vs. kierrät Tampereen lenkin?
Tiedän rallin järjestäjän murheet, olen itsekin toiminut järjestysmiehenä ja todennäköisesti myös jatkossakin, eikä niissä ralleissa/paikoissa ole ollut mitään haasteita, mistä ei selviä (jokaisen penkalla olijan pitäisi ainakin kerran elämässään toimia rallin järjestysmiehenä, niin moni asia saattaisi muuttua). Ei tämä meidän perinteinen kruunun jalokivi ole enää viime aikoina vetänyt niin hyvin kuin ennen ja mitä tulee keski-ikään, niin lähempänä 50v ollaan (mikä ei välttämättä ole paha asia).

Vetomiesten mukanaolo on OK ja toivottavaa. Kyllä ne siihen perään sopii, eikä niiden ole pakko aloittaa Jyväskylästä (maali on hyvä olla pääpaikalla, jotta huomio saadaan maksimoitua).

Jos ensimmäisenä hakee ne kielteiset asiat, eikä koita hakea toisenlaista ratkaisua, ei kehitä keskustelua, jos sitä haetaan (Kuka tahansa osaa ajaa ensimmäisessä kurvissa pihalle). Kaikkien rallinharrastajien olisi pitänyt nähdä se ilo, rallin tekemisen palo, mitä mm. Jyskälän vanhan, edesmenneen, ratamestarin ”Repen” silmissä oli, kun hän kertoi rallin tekemisestä, vielä vanhoina päivinä. Tätä tekemisen meininkiä on orastavasti näkyvissä joissakin muissa kuin AKK:n alaisissa kisoissa (valitettavasti).
Hienoahan se olisi, jos vieläkin asioita voitaisiin tehdä vanhaan malliin. Varmaan kuitenkin ymmärrät sen, että järjestäjää sitoo vahvasti FIA:n säännöt ja linjaukset johon oleellisena osana kuuluu nykyinen televisiointi-tyyli sekä tallien toiveet. Kertaalleen ajettavat EK:t ja pitkän matkan päähän reitin vetäminen ei nykyään ole käytännössä enää mahdollista. Toki siitä huolimatta uskon, että #tampereenlenkki tekee paluun lähivuosina.
 
Pynski

Well-known member
Liittynyt
25.9.2021
Viestit
513
Muuten tuo hashtag on vain omaa fanitusta ja kuittailua keskisuomalaisille, jotka ovat suuttuneet melko tulisesti asialla spekulointiin :D
Kyllä me siitä lähdetään että nää on meidän maita, tänne on ihan turha minkään Tampereen ihan tulla riehuun, että 12v sitten tuohon Lahteen meni AKK ja se söi sieltä meidän rahalähdettä ja nakutti ja nauroi meille päin naamaa niin määhän sen Lahden myrkytin!
 
cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1319
Ei sinänsä itsellä mitään Tampereen lenkkiä vastaan, mutta kyyninen realisti sanoo, että SEKSIWAU-kokemus olisi, jos vaikka Päijälä tippuisi ja siihen tilalle tulisi kenties joku täysin uusi erikoiskoe. :D Tai itseasiassa haaveilisi siitä Secto 2022 perjantain mallista, jossa ajettiin 2 x 2 pätkää aamupäivällä sekä iltapäivällä. Ehti jopa kahdelle eri "uudelle" erikoiskokeelle. :eek:
 
Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2072
Kyllä me siitä lähdetään että nää on meidän maita, tänne on ihan turha minkään Tampereen ihan tulla riehuun, että 12v sitten tuohon Lahteen meni AKK ja se söi sieltä meidän rahalähdettä ja nakutti ja nauroi meille päin naamaa niin määhän sen Lahden myrkytin!
"Ja vaikka mää Tampereen lenkkiä haluaisinkin, niin ei sitä tarvitse minulle tulla päin naamaa kertomaan! Voi Siitama! Pengonpohja!"
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3882
Ei sinänsä itsellä mitään Tampereen lenkkiä vastaan, mutta kyyninen realisti sanoo, että SEKSIWAU-kokemus olisi, jos vaikka Päijälä tippuisi ja siihen tilalle tulisi kenties joku täysin uusi erikoiskoe. :D Tai itseasiassa haaveilisi siitä Secto 2022 perjantain mallista, jossa ajettiin 2 x 2 pätkää aamupäivällä sekä iltapäivällä. Ehti jopa kahdelle eri "uudelle" erikoiskokeelle. :eek:
Tuon mallin perjantai ja lauantaiksi 21 mallin Ouninpohjan lähistö (en muista pätkien nimiä) jossa ehti ja pystyi kävelemällä vaihtamaan pätkät. Torstaille vaikka shakedown ja yksi "kunnon pätkä" ja joku koodinimi tynnyrinkierto. Sunnuntai vaikka nykyisellään, kunhan powerina joku siisti pätkä. Saa toteuttaa! 😅
 
Ardex

Well-known member
Liittynyt
4.12.2018
Viestit
347
Hienoahan se olisi, jos vieläkin asioita voitaisiin tehdä vanhaan malliin. Varmaan kuitenkin ymmärrät sen, että järjestäjää sitoo vahvasti FIA:n säännöt ja linjaukset johon oleellisena osana kuuluu nykyinen televisiointi-tyyli sekä tallien toiveet. Kertaalleen ajettavat EK:t ja pitkän matkan päähän reitin vetäminen ei nykyään ole käytännössä enää mahdollista. Toki siitä huolimatta uskon, että #tampereenlenkki tekee paluun lähivuosina.
Kokeillaan vielä vääntää, kun kerran tietoa löytyy, kuinka monta televisioitua pätkää Suomen ralliin on määritelty? Mikä on pitkä matka? Kuka talleista/kuskeista (?) on sanonut, että pätkät pitää ajaa kahteen kertaan? Kuka ylipäätään asian näin määrää? Mitä tapahtuu jos sitä ei totella?
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15995
Sijainti
Tampereen lenkki
Kyllä pitkä siirtymä voi olla (vrt Portugali, Kroatia), mutta yhteen kertaan ajettavista pätkistä tulee monenlaista harmia ihan nuotitusajasta lähtien. Tällainen reitti ylimääräisellä nuotituspäivällä (ja esim ylimääräisellä valmistautumisella tv-ryhmän suhteen) voisi asettaa Suomen MM-rallin huonoon valoon kuskien, tallien, promoottorin ja FIAn silmissä. Ja lisäksi Suomen kohdalla tapahtuman talous on tiukempi, joten yhteen kertaan ajettavista pätkistä tuleva korkeampi hinta vaikuttaisi tapahtuman tulokseen negatiivisesti. Lopputuloksena voisi olla kahdella eri tavalla, ettei Suomessa enää ole MM-rallia.

Kaikki pätkät televisiodaan nykyään. Tai siis taltioidaan ja lähetetään.

Veikkaisin myös, että ihan merkittävälle osalle katsojia on ihan positiivista, että pätkä ajetaan kahdesti: voi leiriytyä koko päiväksi yhteen paikkaan ja katsoa autot kahteen kertaan. Kertalippuja ostavalle myös kahteen kertaan ajettava pätkä on edullisempi kuin kaksi yhteen kertaan ajettavaa.

VIP-teltan pystyttäjiäkin voisi olla vähemmän jos tarjolla on pelkkä kertaalleen ajettava pätkä.
 
Kumu

Well-known member
Liittynyt
5.6.2019
Viestit
80
Kokeillaan vielä vääntää, kun kerran tietoa löytyy, kuinka monta televisioitua pätkää Suomen ralliin on määritelty? Mikä on pitkä matka? Kuka talleista/kuskeista (?) on sanonut, että pätkät pitää ajaa kahteen kertaan? Kuka ylipäätään asian näin määrää? Mitä tapahtuu jos sitä ei totella?
Tuossa AnttiL:n vastauksessa tulikin jo monta hyvää pointtia.

Lisätään nyt vielä televisiointiin liittyen esim. se fakta, että pätkät kuvataan autojen sisäkameroilla, helikopterikameralla sekä maastossa olevilla kameraryhmillä. Jos pätkiä ajettaisiin peräkkäin esim. Jyväskylästä Kolille yksittäisinä erikoiskokeina, ei nykyisenkaltainen televisiointi olisi nykyresursseilla mahdollista. Kameraryhmiä tarvittaisiin reilusti enemmän, sisäkameroiden akunvaihtajia toinen mokoma, puhumattakaan siitä, että kaikista näistä kameroista kuvasignaali kulkee pätkien yläpuolella lentävän lentokoneen kautta maalähetys-yksikköön ja sieltä edelleen katsojien vastaanottimiin.

Pienelle alueelle sijoitellessa lentokone ehtii vaihtaa paikkaa aina letkan mukana ja päivähuollon aikana se ehtii tankkaamaan. Lyhyet siirtymät pätkien välillä myös mahdollistaa maalihaastattelijoiden siirtymisen aina pätkältä toiselle ilman, että pitäisi palkata 10 eri reportteria ja kuvaajaa.

Tokihan kaiken tämän voisi unohtaa ja palata kultaiselle 80-luvulle, jossa klo 18.30 siinä uutisten jälkeen katseltaisiin Humalamäen pätkää tunnin verran parilla kameralla kuvattuna ja Lampisen Simo olisi ottamassa tunnelmat maalista. Siitä voitaisiin sitten mennä nukkumaan ja seuraavana iltana palattaisiin asian äärelle, että mitäs rallissa on tapahtunut.

Valtaosa nykyisistä rallifaneista on nyt totutettu siihen, että he voivat seurata jokaisen EK:n livenä kuvattuna ja siitä paluuta tuskin enää on. Tv-promoottori myy isoja mainospaikkoja ja näissä sopimuksissa on todennäköisesti hyvin tarkat ehdot, kuinka paljon mainostajien logot kuvissa näkyvät. Ja niin kauan kun Suomen MM-ralli on kalenterissa, on myös täällä noiden reunaehtojen mukaan mentävä.
 
Ylös