Suomen MM-rallin reittispekulaatiot 2021

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14523
Sijainti
Tampereen lenkki
Entäs jos ne on kuitenkin 2 eri pätkää?
Uudet säännöt kieltävät kahden pätkän alkamisen niin että ne ovat päällekäin kärkiautojen osalta (varmastikin All Liven suhteen). Lisäksi jos pätkät ajettaisiin erikseen, niin varmaan Hassintie olisi suljettu Liisanmutkasta etelään eikä pohjoiseen.
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Uudet säännöt kieltävät kahden pätkän alkamisen niin että ne ovat päällekäin kärkiautojen osalta (varmastikin All Liven suhteen). Lisäksi jos pätkät ajettaisiin erikseen, niin varmaan Hassintie olisi suljettu Liisanmutkasta etelään eikä pohjoiseen.
Joo, jonkunlaisen kahvitauon siihen väliin vaatis jos ne eri pätkinä ajetaan. Hassin loppu on aika lentokenttää, ja toisaalta ennen linjoja oleva hiekkamontun P-paikka/välitie muuttuu koko lailla käyttökelvottomaksi Arvajan takia muutenkin, joten ei se välttämättä olisi täysin tolkuton idea ajaa välillä Minnan mutkan suuntaan. Lenkin maksimikoko oli kuitenkin 4 pätkää, ja tuossa on nyt vasta Päijälä-Kakaristo-Vaheri, jos ei jotain yksityistieylläriä ole keksitty.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5219
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Tekisi mieli sanoa, että mikäli tilanne todella on elokuussa sellainen, ettei tapahtumiin saada yleisöä, niin joko

1. Jotain hyvin odottamatonta (=käänne huonompaan roketekattavuudesta huolimatta) on tapahtunut, mutta tässä tapauksessa kesän aikana on luultavasti nähty tietyillä aloilla jo sellainen konkurssiaalto, että rallin ajamisen tai ajamatta jättämisen uutisarvo alkaa olla jokseenkin vähäinen.

tai

2. "Korona-passin" tms. käyttöönotossa on katastrofaalisesti epäonnistuttu. Ottaen huomioon rajavalvonnan ja -testauksen kanssa nähdyt haasteet, ei valitettavasti täysin mahdoton skenaario, joskin tämän seurannaisvaikutukset olisivat suurinpiirtein samat kuin kohdassa 1.

Tietysti lupien, organisaation työllistämisen ym. seikkojen takia ratkaisut on tehtävä useampi kuukausi ns. etupeltoon ja jos kassa on tyhjänpuoleinen, niin käsijarrun vetäminen tulee aina vaan aikaisemmin ajankohtaiseksi. Ei käy kateeksi organisaation vastuuhenkilöitä.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3177
Sijainti
JKL
Huhujen mukaan siirto syyskuulle
Vähän samaa huhua kuulin tuossa jokuaika takaperin mutta syy ei niinkään olisi nuo yleisörajoitukset vaan Tokion olympialaiset. NEP ilmeisesti rallin lisäksi myös olympialaisissa kuvaamassa joten samaan aikaan eivät useaan paikkaa repeä...
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Tekisi mieli sanoa, että mikäli tilanne todella on elokuussa sellainen, ettei tapahtumiin saada yleisöä, niin joko

1. Jotain hyvin odottamatonta (=käänne huonompaan roketekattavuudesta huolimatta) on tapahtunut, mutta tässä tapauksessa kesän aikana on luultavasti nähty tietyillä aloilla jo sellainen konkurssiaalto, että rallin ajamisen tai ajamatta jättämisen uutisarvo alkaa olla jokseenkin vähäinen.

tai

2. "Korona-passin" tms. käyttöönotossa on katastrofaalisesti epäonnistuttu. Ottaen huomioon rajavalvonnan ja -testauksen kanssa nähdyt haasteet, ei valitettavasti täysin mahdoton skenaario, joskin tämän seurannaisvaikutukset olisivat suurinpiirtein samat kuin kohdassa 1.

Tietysti lupien, organisaation työllistämisen ym. seikkojen takia ratkaisut on tehtävä useampi kuukausi ns. etupeltoon ja jos kassa on tyhjänpuoleinen, niin käsijarrun vetäminen tulee aina vaan aikaisemmin ajankohtaiseksi. Ei käy kateeksi organisaation vastuuhenkilöitä.
Vähän karkaa aiheesta, mutta:
1. Ei kyse ole siitä etteikö saataisi rokotteita ja lukemat alas. Kyse on siitä, että meidän päättäjillä on mieli mustana ja vihervassareille sopii se että mielummin pidetään paikat kiinni kuin että niitä avataan. Kaiken järjen mukaan 70% Suomalaisista on rokotettu kesään mennessä kerran ja iso osa rallin aikaan jo toisen kerran. Sehän tarkoittaa sitä että ei meidän tarvitse mitään koronalukuja enää vatvoa silloin. Mutta kun THL tekee laskelmia jossa viikon päästä on 11 000 tartuntaa päivässä niin luuletko etteikö ne osaa selittää meidän päättäjille että rokotetutkin voi saada koronaa vakavassa muodossa ja ei pidä vielä avata mitään pitkään aikaan. Eihän esim. nuorten sisäurheilukaan aukea vasta kun elokuussa? Eihän tuohonkaan ole mitään järjellistä selitystä.
2. Tähänkin on ollut aikaa vuosi liittää se esim. maksukorttien yhteyteen, mutta tässä tasa-arvon maassa se ei onnistu jos jollain ei sitten olekaan maksukorttia, mobiiliäppiä yms. Niin eihän sitä silloin voi edetä sen suunnitelman kanssa ja kaikki kärsii tuostakin.

Itselle käy kumpi vkl vaan, olkoon syyskuussa tai elokuussa. Kunhan ajetaan. Toki ilmat syyskuussa ovat aika paskoja, että elokuu sopisi sen puolesta paremmin vaikka olisinkin nostalgian puolesta syysrallin puolella. Hotellin kanssa saa toki taas säätää.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Voi ny v....
Viime kesänä tuntui erityisen pahalta, kun Jyväskylä peruttiin. Jos silloin olis tiennyt, että sama kohtalo voi olla myös 2021.
Mutta toivotaan, että kisa nyt sentään päästäis ajamaan ja yleisön kera. Oli se sitten vaikka syyskuussa.
Paljonkohan Jyväskylän lipputulot on yleensä vuosittain? Mietin vaan, että pystyisikö edes puolet siitä summasta saamaan kasaan, jos joudutaan tyytymään esim. 50 hengen karsinoihin, mutta vastaavasti lippujen hintoja hiukan nostetaan. Ja jos WRC:n puolelta hiukan joustetaan kuluissa, kuten Arctic Rallynkin osalta.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
En tiedä. Vähän alkaa pelottavia merkkejä aivan kuten viime vuonna. Toivottavasti ajetaan ja pääsisi penkalle katsomaan. On se sitten kesällä tai syksyllä.
 
  • Like
Reaktiot: mjs

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
Näkisin asian niin, että syksyllä varmemmin penkalle. Festareita siirrellään 2022 puolelle. Hallitus ei halua avata mitään mutta haluaa rokottaa rokotteella jolla muut maat välttättämättä eivät.. Vaikka mielellään sitä käyttäisi kesäloman Viro-Suomi-Belgia Grand Touriin...
 

Timppa_

Well-known member
Liittynyt
3.2.2019
Viestit
51
Minä näen juuri päinvastoin eli heinä- elokuun vaihteessa olisi varmempaa päästä penkalle. Viime kesänäkin tuo oli juuri ajankohta jolloin tartunnat olivat matalimmillaan. Toki syksyllä on taas enemmän yhteen ja kahteen kertaan rokotettuja, mutta silloin on jo ehtineet uudet variantit jo vallata alaa, pessimistinä ajatellen.

Pääsääntöisesti rallikatsomossa ei ole ihan niin tiivistunnelma kuin isommilla festareilla ja tätä pystyvät myös järjestäjät omalla toiminnallaan vielä parantaa kun lisäävät katsomoita ja raivaavat katsomoihin paremmat katselumahdollisuudet, jotta katsojat voivat levittäytyä laajemmalle.

Toki vahva uskomus on, että kun siirtoa edes mietitään niin päätös tämän osalta on käytännössä jo tehty eli kun paikka vaan syksyltä löytyy niin silloin ajetaan.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Toki syksyllä on taas enemmän yhteen ja kahteen kertaan rokotettuja, mutta silloin on jo ehtineet uudet variantit jo vallata alaa, pessimistinä ajatellen.
Jos täällä vielä syksyllä kytätään jotain koronalukuja niin tän maan päättäjät on ihan kujalla. Kyllä rokottamisen jälkeen maa pitää avata normaaliksi.

No se offtopicista.
 

maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
jes. ei yleisörysiä tai karsinoita. Tiellä saa kävellä 15min ennen 1.AUTOA, koska koronarajoitteet.
 

maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
Kannattaa värkkää
ja tämän takia sitä Pirttikulmantietäkään ei voi reitille ottaa, koska se blokkaisi pääsyn tuohon mutkaan (jos siis ajettaisiin Liehuntien kautta, muutenhan se Sappeentie olisi liian pitkä pätkä isoa baanaa)

Vihreällä alueella menee nykyää ajettava tie läpi Sappeentielle. Heti Kunnon paikan jälkeen.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14523
Sijainti
Tampereen lenkki
Kannattaa värkkää



Vihreällä alueella menee nykyää ajettava tie läpi Sappeentielle. Heti Kunnon paikan jälkeen.
Koitan vääntää rautalangasta. Punainen on pätkä, sininen on yleisön välitiet. Vihreä nuppineula on runkipaikka (ei siis Google Mapsissa oleva "Kunnon paikka"). Sappeentietä jäisi siis mottiin pitkä pätkä, ja vain sitä kautta pääsisi tuonne runkipaikkaan. Sinne menee kyllä pieni kärrypolku (harmaalla merkattu), mutta tuskin kelpoinen siihen, että sinne rynnitään asuntoautoilla sun muilla, puhumattakaan kahdensuuntaisesta liikenteestä. Ei ole myöskään googlen reitityspalvelun mukaan sallittua ajaa siitä läpi.

1618556417249.png

Mutta realistisesti, en usko että Päijälää suotta lähdetään muuttamaan tälle vuodelle.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Ylös