Suomessa ei ole köyhiä, oikeesti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Puheet leipäjonoista ovat propagandaa.

mot.

Ah, okei. Eivät ole. Turussa kaksikin paikka, jossa päivästä riippumatta leipäjonoa. Saman verran poppulaa noin keskimääräisesti kummassakin.

Kuvia nyt en todellakaan ala ottamaan ihan jo yksilönsuojan vuoksi.
 
En nyt ihan ymmärrä, miten mun hyvinvointi johtaa siihen johtopäätökseen, ettei leipäjonoja ole.
 
Köyhyys ja persaukisuus ei muuten ole välttämättä ihan sama asia.

Suomessa ei ole niin rikkaita kuin Amerikassa, joten on täällä Suomessa rikkaita ollenkaan?
Suomi on hiukan sellainen keskiverto kaikenkaikkiaan. Ei ole älyttömän rikkaita eikä älyttömän köyhiä. Sama homma lähes asian kuin asian suhteen. Niinpä sitten täytyy repiä suurta draamaa niistä pienistä eroista. Että hui kauheeta, meillä on köyhiä! Ja rikkaita! Vaikka oikeastaan ollaan kaikki eriasteisia köyhiä. Tai rikkaita. Riippuen siitä mihin vertaa.

Hiukan samankaltainen tilanne kuin todennäköisesti isolla osalla allergioista. Eli kun ei olla tietyssä elämänvaiheessa ikään kuin hypätty paska-altaaseen, että elimistön puolustusmekanismit saisi kunnon harjoitusta, niin sitten riittävän kauan tarpeeksi steriileissä oloissa elämisen jälkeen elimistö alkaa paremman tekemisen puutteessa kehitellä suojareaktioita kissan karvoja tai koivun siitepölyä tms. vastaan.
 
Huoh. Menempä hätistämään leipäjonolaiset hevon helvettiin siitä propagandoimasta kun seuraavan kerran näen.

Ja edelleen: länsimaissa ylipainoepidemia on ennen kaikkea pienituloisten vitsaus. Johtuu siitä, että pienituloisimmat joutuvat syömään raskaimmin prosessoituja elintarvikkeita transrasvoineen kaikkineen. Eli argumentti "ei voi olla köyhä jos on ylipainoinen" on suunnillee yhtä pätevä kuin "ei voi olla tyhmä jos kirjoittaa F1-forumille."
 
Mä en oikeesti tajua ollenkaan tätä Racerin leipäjono-sekoilua.
Tulee mieleen Jonin sekoilut, niistäkään en pahimmillaan tajunnut että mitä viesteissä edes yritetään sanoa. Ihan yli hilseen.
 
Oen laittanut tänä vuonna 120 euroa koirien huostaanottopaikoille Espanjassa, kunnan AA-toimintaan sekä paikalliseen nuorisotoimintaan bänditilojen saamiseksi.

Verojen maksaminen ei tuota kata.

Ei toki, mutta voidaan kysyä, että pitäisikö sen kattaa? Eikö vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden tarve ole osoitus yhteiskunnan epäonnistumisista?

Tämä ei toki tarkoita sitä, että hyväntekeväisyydessä olisi mitään väärää.
 
Oen laittanut tänä vuonna 120 euroa koirien huostaanottopaikoille Espanjassa, kunnan AA-toimintaan sekä paikalliseen nuorisotoimintaan bänditilojen saamiseksi.

Verojen maksaminen ei tuota kata.

Onko se veronmaksajien ongelma jos päättäjät eivät osaa jakaa oikein verokertymää?

Onko kohtuullista, että yli 30% veroja maksavan omatuntoon vedotaan, että saadaan neekereille kouluja afrikkaan, uusi lastensairaala ja keskoskaappi vastasyntyneiden osastolle?

Kun samaan aikaan, maksetaan puoluetukia, maataloustukia, yritystukia, oopperatukia, ... ns. kapitalistisessa maassa jossa kuitenkin on sosialismi hyvinkin pitkällä.
 
Nokun mäkään en oikein nyt saanut kiinni. Mutta kaippa tämä tästä.
 
Lyhyt kysymys: kuoleeko joku Suomessa enää nälkään?

Tarkoitatko nyt että leipäjonot ovat tarpeellisia, vain jos on myös nälkäkuolemia? :confused: Muissa tapauksissa ovat täysin turhia?

Eikös tuo leipäjonon olemassaolo nimenomaan aktiivisesti estä niitä nälkäkuolemia?
 
Racerin logiikassa on nyt joku juttu, josta jo hetken luulin pääseväni kärryille, mutta sitten huomasin, että nyt on ihan väärät kärryt alla.
 
Ja kyllä. Suomessa on köyhyyttä. Suomessa on leipäjonoja. Suomessa on heikosti toimeentulevia, peruspäivärahalla kitkuttavia pitkäaikastyöttömiä, siinä hieman alle 60-vuotiaita tai sitten jo eläkkeelle pitkän työttömyyden jälkeen jääneitä, joilla on varoja käytettävissä asumiseen, ruokaan, elämiseen ja muuhun sosiaaliseen elämiseen verojen jälkeen sellaiset 500-800€ kuukaudessa.

Ihan joka torstai näen sen leipäjonon ihan keittiön ikkunasta, jos kotosalla olen. Suurin osa siellä olevia ovat siellä ihan aiheesta, osa toki ihan "kun kerran ilmaiseksi saa". Osa on myös niitä, jotka eivät sinne kehtaa mennä, vaikka ei toimeen tulisikaan. Ne sitten väihettelen postuu sen "niin kovin suomalaisen" poistuman kautta, kuka valitsemallaan tavalla.

Se että Tampereen IT-työttömät eivät käy leipäjonossa, on tietysti ihan heidän oma asiansa. Se nyt vielä puuttuisi, että nekin siellä olisivat.

Tuossa vähän linkkejä ja "happeninki paikkoi", jos haluu mennä tutustumaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leipäjono

https://fi-fi.facebook.com/pages/Leipäjono-Ruoka-apu/183687548370474

http://leipajono.blogspot.fi/p/ruoka-apua.html

http://www.tampere.fi/material/attachments/r/6Fiss2ItJ/Ruoka-apututkimus_Tampereella.pdf
 
Onko se veronmaksajien ongelma jos päättäjät eivät osaa jakaa oikein verokertymää?

Onko kohtuullista, että yli 30% veroja maksavan omatuntoon vedotaan, että saadaan neekereille kouluja afrikkaan, uusi lastensairaala ja keskoskaappi vastasyntyneiden osastolle?

Kun samaan aikaan, maksetaan puoluetukia, maataloustukia, yritystukia, oopperatukia, ... ns. kapitalistisessa maassa jossa kuitenkin on sosialismi hyvinkin pitkällä.


Se on nimenomaan veronmaksajien ongelma.
 
Vähän olen huolestunut Racerin tänne postaamista julkeista mielikuvistaan nuoremmille. Seura on arveluttava, onkohan hyväksikäyttöä? Asenne on myös ihan väärä, itsevarma ja ylimielinen, lieneekö "mies" edes töissä. Tietääköhän hänen vanhemmat mitä poikansa touhuaa?
 
Olettaisin, että tuossa leipäjono-hommelissa on kyse siitä, että kuinka moni on siellä jonossa siksi, että muuten ei olisi mitään syötävää ja kuinka moni siksi, että kun hakee ruokaa leipäjonosta, niin sitten riittää rahaa muuhunkin kuin ruokaan.

En kyllä itsekään usko, että kovin monen ihmisen kohdalla kyse olisi valinnasta *leipäjonoon vs. nälkäkuolema*, mikä on ihan hyvä asia. Mutta eihän se leipäjonoa muuksi muuta, vaikkei siellä nälkäkuoleman uhalla tarvitsekaan olla. Tai jos siellä jaetaan muutakin kuin leipää, niin silti leipäjono on ihan käypä nimi. Tosin valvova viranomainen saattaa asiaan puuttua kun asiakas ei voi nimestä tietää, mitä saamansa hyödyke sisältää. Vai miten se meni.
 
Huoh. Menempä hätistämään leipäjonolaiset hevon helvettiin siitä propagandoimasta kun seuraavan kerran näen.

Ja edelleen: länsimaissa ylipainoepidemia on ennen kaikkea pienituloisten vitsaus. Johtuu siitä, että pienituloisimmat joutuvat syömään raskaimmin prosessoituja elintarvikkeita transrasvoineen kaikkineen. Eli argumentti "ei voi olla köyhä jos on ylipainoinen" on suunnillee yhtä pätevä kuin "ei voi olla tyhmä jos kirjoittaa F1-forumille."
Niillä uutiskuvien nälkää itkevillä lapsilla vasta pömppömahat onkin.
 
Ylös