Suomessa on kaikki päin helvettiä ja muutenkin huonosti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
HS: Kotietsintä toimittajan kotiin


Poliisi on tehnyt kotietsinnän
Helsingin Sanomien toimittajan kotiin,
Helsingin Sanomat kertoo.

Etsintä tehtiin toimittaja Laura
Halmisen kotiin sunnuntaina illalla.
Halminen on toinen HS:n lauantaina
ilmestyneen, Puolustusvoimien
Viestikoekeskusta käsittelevän
artikkelin kirjoittajista.

Kotietsinnän perusteeksi poliisi kertoi
epäilyn turvallisuussalaisuuden
ilmaisemisesta.

Poliisi vei Halmiselta muun muassa
puhelimia, tietokoneen ja
muistitikkuja, lehti kertoo.

Sanoman hallitukselle selvitys HS:ltä


Helsingin Sanomat omistavan Sanoma Oy:n
hallitus on pyytänyt lehden vastaavalta
päätoimittajalta Kaius Niemeltä
selvitystä Viestikoekeskusta koskevaan
artikkeliin liittyvästä
journalistisesta prosessista.

Jutun lähteenä on käytetty salaisiksi
luokiteltuja papereita. Juttu ilmestyi
Helsingin Sanomissa lauantaina
16.12.2017.

Sanoman hallituksen mukaan kyseessä on
normaali käytäntö tällaisissa
tilanteissa. Sanoman hallituksen mukaan
päätoimittajan selvitys valmistuu
lähipäivinä. Sen tekemisessä voidaan
käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita.

Siellä alkaa omistajatkin hiillostamaan toimitusta. Turha höpöttää journalistien sananvapaudesta, kun kaikki pitää toimintaa isänmaanvastaisena. Maine menee ihmisien silmissä, joku journalistin planttu jaksaa kehuskella.

Veikkaan että päätoimittaja lähtee...:ahem:
 
Heh, katsotaan mitä saavat siitä irti?

Vasaroi kovalevyn

Helsingin Sanomat kertoo, että Halminen oli aiemmin päivällä vasaroinut hallussaan olevan tietokoneen kovalevyä tuhotakseen sen sisältämät tiedot lopullisesti. Tuhoamisesta aiheutui savua, jonka vuoksi hän kutsui paikalle palokunnan, ja palokunnan mukana saapui myös poliisipartio. Kun poliiseille selvisi, kuka Halminen on, kutsuivat he paikalle apuvoimia.

Halmisen asianajaja Kai Kotiranta kertoo Helsingin Sanomille, ettei ole lainkaan erikoista, että Halminen halusi varmistua arkaluontoisen tiedon turvallisuudesta. Toimittajan tallennusvälineille voi tallentua arkaluonteista tietoa. Halmisen mukaan hänen koneensa tuhoutui lopullisesti. Tuhoamalla kovalevynsä Halminen halusi varmistaa lähdesuojan toteutumisen. Helsingin Sanomat kertoo artikkelissa, ettei koneella viestintälaki-artikkeliin liittyvää materiaalia.
 
Tuossa mietin, että miten kovalevystä voi tulla savua? Alkanut hakkaamaan vasaralla, kun on ollut virrat vielä päällä kovalevyssä? Muuten mahdotonta.
 
Onkohan koittanut polttaa vielä kovon jämät kaakeleriössä?

Juttu alkaa saada elokuvamaisia piirteitä!
 
Tuossa mietin, että miten kovalevystä voi tulla savua? Alkanut hakkaamaan vasaralla, kun on ollut virrat vielä päällä kovalevyssä? Muuten mahdotonta.

Enää ei puutu, kuin että olisi polttanut kämppänsä moisen episodin päätteeksi. :thumbfh::thumbfh:.

Mutta kertoo tietysti aika paljon siitä paniikista, mikä on "toimittajalle" tullut.
 
"Mielenkiintoinen" sekametelisoppa tuo tätä koskeva somekeskustelu muualla. Hesaria haukutaan nyt "vihervassareiksi" ja toisaalta tismalleen samat ovat solvanneet toistuvasti hirveiksi russofobeiksi. Tässä alkaa olla ihan kaikki perinteiset "poliittiset roolit" ja suuntaukset sekaisin näiden asioiden suhteen.
 
IS sanoi:
Halminen sanoo vasaroineensa aiemmin tietokoneensa kovalevyä, koska hän halusi tuhota lopullisesti sen sisältämät tiedot lähdesuojan toteutumiseksi. Hänen mukaansa poliisilla ei ollut tuomioistuimen päätöstä etsinnän tekemiseksi.
Rapautuu kyllä usko Hesarin ja sen toimittajien tervejärkisyyteen. Suomessa poliisipäällystö tekee käytännössä kaikki päätökset kotietsinnöistä, ei tuomioistuin, se tiedetään varmasti Hesarissakin.

Hesarin mukaan Halminen on myös tietoturvallisuuteen erikoistunut toimittaja, ei ainakaan tuo kuvattu käytös osoita kovinkaan kummoista ymmärrystä tietojen suojaamisesta tai tuhoamisesta.

Onkohan kyse vain Halmisen ja Hesarin tempusta pyrkiä suuntaamaan huomio muualle kuin toimittajien tekemäksi epäiltyyn rikokseen?
 
"Mielenkiintoinen" sekametelisoppa tuo tätä koskeva somekeskustelu muualla. Hesaria haukutaan nyt "vihervassareiksi" ja toisaalta tismalleen samat ovat solvanneet toistuvasti hirveiksi russofobeiksi. Tässä alkaa olla ihan kaikki perinteiset "poliittiset roolit" ja suuntaukset sekaisin näiden asioiden suhteen.

Somea ei kannata ottaa vakavasti. Olkinukkeilijoita täynnä, ja varsin pihalla oikeastaan ihan kaikesta. Oikeinkirjoituksesta lähtien.
 
Jos paperissa lukee 'salainen' niin ei sitä HS arvioi, onko se salainen vai ei. Vai pitäiskö olla vai ei.

Tämä. Ei HS:lla, tai millään muullakaan medialla, ole kompetenssia arvioida mikä salainen on enemmän tai vähemmän salaista kuin joku toinen salainen. Eikä niillä ole lihaksia siirtää julkisen ja salassa pidettävän tiedon välistä rajaa. Sitä varten on nämä suojaustasot, jotka perustuvat julkisuuslakiin. Jos siinä on leima, niin se ei ole julkinen. Jos se ei ole julkinen, niin se ei kuulu julkisuuteen.
Hemmetin yksinkertaista.

Perspektiiviksi, esim henkilötunnuksenne on luokiteltu alimpaan salassa pidettävään luokkaan, mutta ei sitäkään saa julkaista Hesarissa, vaikka olisikin toimittelija saanut sen joltain syväkurkulta.. :o
 
Jos saivartelemaan aletaan, kenen etu on puolustusasioihin liittyvien salaisten asiakirjojen pyöriminen jossain hesarin toimituksessa?

Onpa tuossa jo väläytelty vieraan vallan hyväksi toimineen ihmisen mahdollisuutta. No, tämä kyllä pengotaan juurta jaksain.
 
Onkohan tuo kovin tavallista, että toimittajat polttavat kotonaan työmateriaalia.
Kyllä mä uskosin olevan niissä tapauksissa, joissa yks'kaks yllättäen tajuaa tehneensä sellaisen homman, josta voi tulla useamman vuoden vankeustuomio.
 
Jos saivartelemaan aletaan, kenen etu on puolustusasioihin liittyvien salaisten asiakirjojen pyöriminen jossain hesarin toimituksessa?

Suurta journalistista riemuvoittoa, palkintosadetta sekä kehujen tulvaa havittelevien toimittajien etu. Tietysti.

Ainakin siihen saakka kunnes tajuavat että tuli harpattua rajan väärälle puolelle. Sen jälkeen aletaan pyrohommiin.
 
Suurta journalistista riemuvoittoa, palkintosadetta sekä kehujen tulvaa havittelevien toimittajien etu. Tietysti.

Ainakin siihen saakka kunnes tajuavat että tuli harpattua rajan väärälle puolelle. Sen jälkeen aletaan pyrohommiin.

Mutku sananvapaus ja lähdesuoja.. :frank::frank:

Niin kuin ne antais oikeuden rikkoa lakia :thumbfh::thumbfh:.
 
Suuri turvallisuusriski Suomelle lienee köyhien lisäkyykyttäminen. Kun ei ole mitä menettää niin houkutus äärijärjestöihin kasvaa. Työttömien kuritus on yksi iso virhe. Toinen äänestys työttömyysturvan aktiivimallista on ensi viikolla. Tuppaa vaan jäämään kalja-asioiden yms. alle, ehkä tarkoituksellisesti. Uuninpankopoika Saku Timonen kirjoittaa:



http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/12/17/viela-kerran-aktiivimalli/

Läpi meni. :( Yleä ja muita medioita ei kiinnosta, koska alkoholilaki.
 
Ylös