Artikkeli Viestikoekeskuksesta olisi pitänyt perustella paremmin lukijoille
Maanpuolustustahto on suomalaisen yhteiskunnan kansainvälisestikin poikkeuksellisia vahvuuksia. Se on tärkeä osa yhteisyyden kokemustamme, ja sitä haluamme jatkossakin kunnioittaa, kirjoittaa Kaius Niemi.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. (KUVA: RIO GANDARA)
Kaius Niemi HS
Julkaistu: 17.12. 20:13
HYVÄT LUKIJAT,
Näytti siltä, että viikonloppu alkaisi varsin rauhallisesti. Olimme julkaisseet Tikkakosken Viestikoekeskusta koskevan artikkelin, jonka tarkoituksena oli kertoa lukijoille sotilastiedustelusta ja sen suhteesta valmisteilla olevaan uuteen tiedustelulainsäädäntöön.
Vuosien varrella Helsingin Sanomat on käsitellyt lainsäädäntömuutosta lukuisissa uutis- ja analyysijutuissaan. Pääkirjoituksissa lehti on katsonut muutoksen tarpeelliseksi, mutta painottanut uskottavan valvonnan järjestämisen välttämättömyyttä, jos tiedustelu saisi lisää valtuuksia kansalaisten tarkkailuun.
Viestikoekeskuksesta kertova artikkeli oli meille osa tätä jatkumoa. Keskusta ympäröi sille luonteenomainen salaisuuden verho. Olisiko silti mahdollista kertoa sotilastiedustelusta aiempaa tarkemmin, mutta kuitenkin riittävän etäältä niin, ettei keskuksen nykyinen toiminta vaarantuisi?
ARTIKKELIN ympärillä alkoi pian kuohua voimakkaasti. Salaisten asiakirjojen ja luottamuksellisten lähteiden käyttö on toimituksissa arkipäivää, ja vuotojen kohteena olevat tahot reagoivat niihin usein voimakkaasti. Tällä kertaa sekä tasavallan presidentti että puolustusministeri antoivat omat lausuntonsa tietovuodosta.
Erityisesti sen jälkeen alkoivat myös monet lukijat ihmetellä Viestikoekeskusta käsittelevää juttua. Valvonta kuuluu viranomaisille, ei medialle, kirjoitti moni palautteessaan. Salaisten dokumenttien tietojen julkaiseminen tuntui monesta lukijasta harkitsemattomalta. Tiedusteluasioiden tuleekin olla salaisia, kuului kritiikki. Osan mielestä tietojen julkaisu olisi ollut perusteltua, jos asiakirjoista olisi ilmennyt väärinkäytöksiä.
Saamassani yleisöpalautteessa on kannettu huolta myös HS:n lähteenä olleiden salaisen asiakirjamateriaalin säilytyksestä. Huoli on perusteltu, mutta vakuutan prosessien olevan kunnossa tältä osin. Lähdesuojan varmistaminen on toimitukselle ensisijainen asia.
Ymmärsin pian, että jokin oli mennyt vikaan. Jos uutisen ja sen julkaisun perusteista käydään näin kovaa jälkikäteistä keskustelua, on toimituksellekin selvää, että on syytä katsoa peiliin.
Palautteista päätellen syy oli ilmeinen: monelle lukijalle oli jäänyt epäselväksi se, miksi olimme julkaisseet artikkelin, jonka jotkut sanoivat jopa vaarantavan kansallisen turvallisuuden. Jutun julkaisua etukäteen perustelleet seikat – erityisesti artikkelin sisällön suhde valmisteilla olevaan tiedustelulakiin – olivat jääneet liian vähälle huomiolle julkaistussa tekstissä. Alkuperäisessä jutussa olisimme voineet myös kertoa selkeämmin, että olemme hyödyntäneet ainoastaan muutamia useiden vuosien takaisia asiakirjoja ja niitäkin vain osittain, perusteellisen harkinnan pohjalta.
Jos artikkeli olisi perustellut ymmärrettävämmin salaiseksi luokiteltujen tietojen käytön, se olisi auttanut lukijaa kytkemään jutussa esitetyt tiedot osaksi tiedustelulain valmistelua. Tässä emme selvästikään onnistuneet.
Alkuperäisenä pyrkimyksenä ei siis ollut ylikorostaa salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen julkaisemista.
”Ymmärsin pian, että jokin oli mennyt vikaan.”
PUOLUSTUSVOIMIEN pääesikunta on tehnyt HS:lle vuodettujen salaisten asiakirjojen käytöstä tutkintapyynnön keskusrikospoliisille. Tutkintapyynnöt eivät sinällään ole poikkeuksellisia. Tapauksesta tekee kuitenkin erityisen se, että esitutkinnassa rikosnimikkeenä on turvallisuussalaisuuden paljastaminen. Tässä tapauksessa tutkinnan kohteena on vuodon lisäksi myös Helsingin Sanomien toiminta.
Kyse on siis siitä, onko HS julkistanut oikeudettomasti tietoa sellaisesta asiasta, joka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi määrätty salassa pidettäväksi.
Jos tällainen oikeudenkäynti Helsingin Sanomia vastaan toteutuisi, se olisi Suomessa ensimmäinen kerta. Oikeudessa asettuisivat vastakkain sananvapaus ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvät näkökohdat. Mahdollisen oikeudenkäynnin lopputulosta on vaikeaa ennakoida. Silti merkillepantavaa on se, että lainsäätäjä on ottanut sananvapauden suojaan nimenomaisesti kantaa, kun turvallisuussalaisuuksia koskevaa lakia valmisteltiin. Tiedotusvälineillä on oikeus kerätä turvallisuuteen liittyviä tietoa.
Suomen hallituksen esittämät uudet tiedustelulait lisäävät merkittävästi viranomaisten valtuuksia suhteessa kansalaisten yksityisyyden suojaan. Tämän aihepiirin käsittely juuri nyt, kun lakihankkeisiin liittyvä poliittinen prosessi on paraikaa käynnissä, on tiedotusvälineiden ydintehtäviä.
Tämä on myös monissa lukijoilta saamissani palauteviesteissä hyvin ymmärretty. Helsingin Sanomat jatkaa luvatusti tiedustelulakeihin ja tiedustelutoimintaan liittyvien juttujen julkaisua. Kunnioitamme jatkossakin turvallisuussalaisuuksien suojaa.
”Sananvapauden rajoja kuuluukin koetella.”
OLEN LISÄKSI saanut Sanoman hallitukselta tehtäväkseni laatia selvityksen kyseiseen juttuun liittyvästä toimitusprosessista. Pyrin tekemään pyydetyn selvityksen mahdollisimman nopealla aikataululla, jotta hallituksella on käytettävissä riittävät tiedot omaa arviointiaan varten. Parhaimmillaan tiedustelujutuista tehtävä selvitys tuottaa arvokasta tietoa siitä, miltä osin toimitusprosessimme toimii hyvin, ja mistä kohtaa toiminnastamme löytyy parantamisen varaa. Olen jo tähän mennessä pitänyt Sanoman hallituksen informoituna saamastani lukijapalautteesta.
Sanoman hallitus tekee tässä yhtiömme vakiintuneiden periaatteiden mukaista työtä ilman, että lähdesuoja tai toimituksen riippumattomuus vaarantuisi. Myös tiedustelulakien käsittelyyn liittyvät ratkaisut tehdään HS:n toimituksessa, ei yhtiön johdossa.
Helsingin Sanomat on koko 128-vuotisen historiansa ajan ollut suomalaisen yhteiskunnan rakentaja. Tällä tiellä haluan lehden jatkavan.
Maanpuolustustahto on suomalaisen yhteiskunnan kansainvälisestikin poikkeuksellisia vahvuuksia. Se on tärkeä osa yhteisyyden kokemustamme, ja sitä haluamme jatkossakin kunnioittaa.
Kansallisen turvallisuuden edistäminen on lähialueidemme turvallisuusympäristön muutoksen myötä tänään entistäkin ajankohtaisempi tavoite. Se on kuitenkin ensisijaisesti muiden kuin tiedotusvälineiden päätehtävä. Median roolina yhteiskunnassa on tiedonvälitys, pyrkimys varmistaa että kansalaisilla on käytettävissään riittävät tiedot omaehtoisten ratkaisujensa tekemiselle. Viestinten täytyy kyetä säilyttämään riittävä etäisyys, kriittisen tarkkailijan roolinsa, niin suhteessa poliittisiin päättäjiin kuin viranomaisiinkin.
Suomessa viranomaisiin luotetaan, mikä on yhteiskunnan tärkeä voimavara. Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapaus kuitenkin muistuttaa siitä, että viestimillä on tärkeä roolinsa viranomaistoiminnan aktiivisena valvojana ja vallan vahtikoirana.
Journalistin ohjeiden mukaan tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Journalistilla on myös oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.
Tiedustelulakien, uusien valtaoikeuksien ja niihin kytkeytyvien instituutioiden tarkastelu on luonteva tehtävä journalistille.
Periaatelinjansa mukaisesti Helsingin Sanomat pyrkii puolustamaan ja vahvistamaan moniarvoisen yhteiskunnan kansanvaltaisuutta. Erityistä huomiota lehti kiinnittää mielipiteen vapauden toteutumiseen.
Salassapidolle on lailliset perusteet. Myös sananvapaus on turvattu lain ja säädöksin. Lopulta kysymys on siitä tulkinnasta, kumpaa kulloinkin painotetaan enemmän.
Sananvapaus on yksi suomalaisen demokratian kulmakiviä. Demokratiaan kuuluu elimellisesti myös se, että sananvapauden rajoja aika ajoin koetellaan. Näistä ratkaisuista syntyvät ne käytännöt ja ohjenuorat, joiden varassa laadukasta, eettisesti kestävää journalismia jatkossa tehdään.
