Ajanvietettä kesän ratoksi: Ota itse säikeen teemaan sopiva kuva - tekniikka vapaa.
Toivottavasti saamme syksyllä ihastella kesän aikana karttunutta satoa!
Toivottavasti saamme syksyllä ihastella kesän aikana karttunutta satoa!
Melodramaattinen rakkaustarina paperitehtaan johtajan tyttärestä (Ansa Ikonen) ja kulkurista (Tauno Palo), joka elokuva edetessä paljastuu ylioppilaaksi ja ensimmäisen vuosikurssin energiatekniikan opiskelijaksi.
Näytä liitetiedosto 18560Trokarit kaappaavat kauniin Akustiinan (Hillevi Lagerstam) eikä Ala-Pikkupukkilan isännän (Kaarlo Halttunen) auta muu kuin lähteä maitokärrillä Helsinkiin separaattoria ostamaan. Rakastetun tunnussävelmän esittää pikku Ilonan karitsa.
Elokuvan tapahtumien ajankohta on 1800-luvun loppu ja tapahtumat lähtevät liikkeelle köyhän perheen torpasta, jonka torpparisopimus on katkolla. Pelätään pahinta. Aikaa kuluu ja pahin tapahtuu, kun nuori patruuna Otto on varttunut ja saanut päätösvallan asioihin ja repii sopimuksen. Torpan tyttö Hanni joutuu patruunan viettelyn kohteeksi, ja hänet syyllistetään. Ajan kuluessa Hanni päätyy kaupunkiin kurtisaaniksi. Otto tulee häntä kosimaan, mutta vanha vaari paljastaa epätoivoiselle hylätylle kosijalle, että Hanni on tämän tytär, jolloin Otto alkaa hautoa itsemurhaa mutta päätyy lopulta kuolemaan pudottuaan vahingossa sillalta. Vaari surmaa Hannin, sillä hänen mielestään vain kuolema voi sovittaa menneet tapahtumat.