Suunnitelmat ja toteumat tänne!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja markoj
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olen kakarasta asti haaveillut seisovani joskus F1-kilpailun palkintokorokkeella. Nyt alkaa olla aika lähellä se hetki, kun on pakko tunnustaa, että se ei taida toteutua.

No täysin yliarvostettua hommaahan moinen olisikin. Kuunnellaan jotain ihmesirkusrenkutuksia huonoilla sovituksilla ja lopuksi tukka haisee viinalle.
 
Lähdemme nyt mustikkaan ja aiomme kerätä ämpärillisen mustikoita.
 
Suunnitelma: muuttaa pois Jämsästä

Toteutus: mahd. pian
 
Tunteroinen kyykittiin, tavoite ei täyttynyt.
Jatkosuunnitelma: jätetään koirat kotiin ja suunnataan Siuroon vanhoille apajille. Hyttysmyrkyt mukaan, niitä nimittäin riitti.
 
Suunnitelma: Hankkiutua kaikesta ylimääräisestä roinasta ja pitkään aikaan käyttämättömistä vaatteista eroon.

Toteutus: Lähiviikkojen aikana.

Hyvä tavoite olisi, että muuttokuorma mahtuu peräkärryyn. Nykyisistä huonekaluista valtaosa päätyy jäteasemalle keräykseen jollei muualle kelpaa.
 
Jos noista pitkään käyttämättöminä olleista vaatteista löytyy edes yhdet housut voisit antaa ne Alpulle mikäli ne eivät ole liian pienet hänelle ja Alppu saisi viimeinkin itselleen uudet housut kadonneiden housujensa tilalle.
 
Jos alppulle kelepaa palavat housut niin saa käyä hakemassa juuri nys.
 
Suunnitelma: Hankkiutua kaikesta ylimääräisestä roinasta ja pitkään aikaan käyttämättömistä vaatteista eroon.

Toteutus: Lähiviikkojen aikana.

Hyvä tavoite olisi, että muuttokuorma mahtuu peräkärryyn. Nykyisistä huonekaluista valtaosa päätyy jäteasemalle keräykseen jollei muualle kelpaa.

Onko muuttotalkoita tiedossa? Jos kantoapua olet joskus vailla, kilauta 0600-PIRKKAHAUIS.
45 minsan varoaika.
 
Kyllä tässä alkaa olemaan sellainen meininki, ETTÄ
 
Hyvä tavoite olisi, että muuttokuorma mahtuu peräkärryyn. Nykyisistä huonekaluista valtaosa päätyy jäteasemalle keräykseen jollei muualle kelpaa.

Yksi tuttu joskus kehuskeli muuttaneensa nykyiseen kämppäänsä taksilla. Ok, en itsekään erityisesti muuttamista rakasta kun sitä on tullut tehtyä 2000-luvulla puolenkymmentä kertaa, mutta ihan noin minimalistiselle linjalle en halua lähteä.
 
:thumbup:

Eräällä tuntemallani henkilöllä oli tavaroista pelkkä mikroaaltouuni mukana kun muutti nykyiseen huusholliinsa.
 
Ylös