Suurajojen erikoiskokeet

kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
112
Sijainti
35400/41310

Seniorikansalainen

Altmeister
Liittynyt
26.11.2017
Viestit
164
Sijainti
Joensuu
Tuo on se paikka. Pikkuralleissa se on ollut huomiota tai siimalla. Silti muistaakseni jotain pienta actionia ollut satunnaisesti, ainakin F-cupissa 2010.
Edelleen olen vähän epäileväinen. Muistikuvan mukaan se oli juuri sillä pienellä ja huonokuntoisella tieosuudella ennen varsinaiselle Ouninpohjan tielle tuloa, mutta kuten todettu aikaa on kulunut paljon ja muistikuva voi olla väärä.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki
Ojat tuossa Tommin kaadossa on ollut kuvien perusteella, sillä viimeisellä pikkutiellä ei ole.
Se pikkutie näyttää siis tältä:

https://youtube.com/clip/Ugkxe2wZnikoRwDMTrjtpE9a7BMw8zi-jF8N?si=AMN0Bq8Zn4rL0SE8

Tuskin siellä on saanut edes kelattua moiseen ulosajoon vaadittavaa vauhtia.

Kuvien perusteella paikalla on myös ollut reilusti porukkaa ja kuvaaja, joten se puolustaisi tuota Vuorisjärventien ”selkeää” runkipaikkaa.
 

Arskarally

Well-known member
Liittynyt
23.8.2022
Viestit
364
Missähän Sokolov ajoi pihalle Kaipolanvuoressa 2007? Olisiko kyseessä Yurdakulin paikka, siinä kun meni muutama muukin kyseisenä vuonna pitkäksi/pihalle, ainakin Tagliani
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
900
Vanhoja VM:iä selatessa tuli vastaan tällainen kuva -93 Suurajoista. Miltäköhän pätkältä tämä on?



Kankkunen ulkoili tuossa kisassa ainakin Uskilassa, mutta tämä ei oikein täsmää siihen koska Ylen raportissa Kankkunen sanoo että pihalle mentiin oikealle kääntyvässä mutkassa. Leustussa myös kynnettiin vähän ojaa tiukassa vasurissa jossa oli TV-kamerat, mutta ei täsmää siihenkään tilanteeseen. Tämän lisäksi Laukaassa taisi mennä joku risteys (?) pitkäksi.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki
Eikös Kankkunen mennyt myös Hassissa ojaan niin että molemmilta puolilta meni renkaat muusille ja samassa Vatanen pääsi niskan päälle?

Näitä tilanteita on kyllä varmasti ollut enemmän kuin tv-kuvat todistavat :D
 

kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
112
Sijainti
35400/41310
Vanhoja VM:iä selatessa tuli vastaan tällainen kuva -93 Suurajoista. Miltäköhän pätkältä tämä on?



Kankkunen ulkoili tuossa kisassa ainakin Uskilassa, mutta tämä ei oikein täsmää siihen koska Ylen raportissa Kankkunen sanoo että pihalle mentiin oikealle kääntyvässä mutkassa. Leustussa myös kynnettiin vähän ojaa tiukassa vasurissa jossa oli TV-kamerat, mutta ei täsmää siihenkään tilanteeseen. Tämän lisäksi Laukaassa taisi mennä joku risteys (?) pitkäksi.
Tämä löytyy Siitaman viimeiseltä tieltä. Paikkaa voi ihailla myös tästä Haabägin incarista kohdasta 5:40. (9) Castrol Tampere SM-ralli Haapamäki/ Lummaa EK7 - YouTube
 

Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
738
Miten mä muistelisin nähneeni tästä samasta paikasta joskus vuosia sitten myös kauempaa kuvattuna jonkun roikkumiskuvan, jossa muistasin olleen Subarun ja sillonkin Kankkusen?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki
Löysin kellarista Suurajojen 94-96 tiekirjat, jotka arkistoin pari vuotta sitten kun tarvittiin kaappitilaa enkä sitten kohta enää muistanut mihin ne arkistoin.

Sen lisäksi, että 1995 joka päivällä on ollut yksi "service park", jossa on ollut AT-asemat molemmissa päissä, on huoltokieltoja ollut yllättävän paljon (esimerkiksi EK1 ja EK2 välillä, mikä varmasti vaikutti siihen, että Kankkunen keskeytti vaikka pyörä taittui vasta pätkän lopussa). Lisäksi parissa tapauksessa siirtymällä on annettu vain yksi sallittu alue huollolle, mutta ilman määrättyjä aikoja. Pe- ja la-iltoina on myös ajettu siirtymä Laajavuoren erikoiskoetta pitkin Killerin huollosta yötauolle.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki
Sen lisäksi, että 1995 joka päivällä on ollut yksi "service park", jossa on ollut AT-asemat molemmissa päissä, on huoltokieltoja ollut yllättävän paljon (esimerkiksi EK1 ja EK2 välillä, mikä varmasti vaikutti siihen, että Kankkunen keskeytti vaikka pyörä taittui vasta pätkän lopussa). Lisäksi parissa tapauksessa siirtymällä on annettu vain yksi sallittu alue huollolle, mutta ilman määrättyjä aikoja. Pe- ja la-iltoina on myös ajettu siirtymä Laajavuoren erikoiskoetta pitkin Killerin huollosta yötauolle.
https://www.rally-maps.com/1000-Lakes-Rally-1995

Nämä muutokset nyt rally-mapsissa. Hankasalmen huolto on ollut Revontulimotellin parkkipaikalla. Tienvarsilla huolto kielletty siis väleillä
EK1 Kuohu - EK2 Parkkola
EK6 Valkola - EK7 Lankamaa
EK9 Myhinpää - Hankasalmen huolto - EK10 Hankasalmi
EK11 Halttula - EK12 Ruuhimäki
EK14 Harju - Killerjärven huolto - Parc Ferme
EK15 Leustu - EK16 Hassi (vain yhdellä huoltoasemalla)
EK19 Uskila - Valkeakosken kokoomatauko (vain määrätyllä alueella ennen taukoa)
Valkeakosken kokoomatauko - EK20 Savo (vain juuri tauon jälkeen)
EK20 Savo - EK21 Siitama
EK23 Ouninpohja - Jämsän huolto - EK24 Vaheri - EK25 Himos
EK26 Ehikki - EK27 Surkee
EK30 Vartiamäki - Tammijärven huolto - EK31 Lempää 2 - EK32 Hauhanpohja (viimeisin vain määrätyllä alueella)

https://www.rally-maps.com/1000-Lakes-Rally-1994

Myös 1994 on ollut joitain määrättyjä huoltoalueita mainittuna, esim vastaavasti Killerjärvi illan päätteeksi ennen Laajavuoren pätkän ajamista siirtymänä yötauolle, mutta huolto on ollut myös vapaata tieosuuksilla niiden ympärillä. Sen sijaan täysi huoltokielto oli seuraavilla väleillä

EK2 Lankamaa - EK3 Äijälä
EK13 Kuohu - EK14 Parkkola
EK26 Himos - EK27 Vaheri (paitsi Himoksen parkkipaikalla)
EK30 Mutanen - EK31 Töppöspohja

1994 Pieksämäen kokoomatauko olikin siirtynyt keskustaan.

https://www.rally-maps.com/1000-Lakes-Rally-1996

Tänne on nyt lisätty kokoomataukojen ja huoltojen kestot sekä korjattu oikeastaan kaikkien huoltoalueiden sijainnit tiekirjan mukaisesti. Lievestuore oli merkattu ajoradalle kun se oikeasti oli koulun pihassa, muiden osalta taas lähinnä tarkennuksia. Västilän ja Ruuhimäen kokoomatauot on järjestetty tienvarressa ennen pätkien lähtö-AT-asemia.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki
https://www.rally-maps.com/1000-Lakes-Rally-1993

1993 huoltokiellot olivat:

EK3 Kalliokoski - EK4 Hannula
EK7 Toikkala - EK8 Kutemajärvi
Hippoksen kokoomatauko - EK12 Harju
EK27 Sahloinen - EK28 Surkee
EK30 Mutanen - EK31 Töppöspohja
EK33 Ylemmäinen - EK34 Mynnilä

1992 vuodelta ei ole tiekirjaa, mutta katsojaoppaassa puhutaan huoltokiellosta Toikkalan ja Kutemajärven väliin. Muista huoltokielloista ei ole tietoa, mutta tässä kohtaa ne olivat uusia juttuja. VM:n raportti ainakin mainitsee että kyseinen huoltokielto oli ensimmäinen, mutta muista ei ole mainintaa. Periaatteessa Sahloisten ja Surkeen tai Ylemmäisten ja Mynnilän lyhyet välit olisi ainakin identtisiä kuin 1993.
 
Viimeksi muokattu:

Arskarally

Well-known member
Liittynyt
23.8.2022
Viestit
364
Harrachin paikka vahvistettu Kontiokorven Jarilta, kyseessä siis todellakin mitä luultavimmin Krestan paikka👍🏼
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki
Huoltokieltoja oli näemmä B-ryhmän aikaankin sellaisilla pätkillä jotka oli todella lähellä toisiaan.

1984
EK12 Ruuhimäki - EK13 Taulu
EK14 Alajoki - EK15 Toikkala (eli Mouton ei ole saanut huoltoapua kaadettuaan Alajoella)
EK22 Kuusanmäki - EK23 Moksi
EK28 Torittu - EK29 Vesijako
EK30 Evo 1 - EK31 Evo 2

Vuodelle 1985 näistä jäi vain Toritun ja Vesijaon välinen sulkuun jäänyt siirtymä, johon ei olisi päässytkään kuin pitkän metsäautotietaipaleen kautta.

1986
EK4 Rapsula 1 - EK5 Ouninpohja 1 (eli Wilson ei ole saanut huoltoapua kaadettuaan Rapsulassa)
EK9 Laitikkala - EK10 Haukila
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki

Mäkisen eka onboardi on Mökkiperästä missä menee risteys pitkäks ja 27:20 alkeaen on Ylemmäisten maaliintulo. Mutta mistä 26:19?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki

Mistähän vois olla Tommin onboard-välähdys 4:49?

Pitkiä mutkia yli nyppyjen, keskikokoinen tie, vasemmalla sähköpylväät, yksi tiukempi vasuri jossa kalliota sisällä, tosi vähän yleisöä.

Kennethin onboard ajassa 17:16 on Siitamasta, eli periaatteessa on mahdollista, että tuo Tommin klippikin olisi lauantain pätkiltä koska koostetta on varmasti tehty vielä kisan ollessa käynnissä.

Tosin 27:27 ja 27:56 on molemmat Vartiamäestä, Kennethin osuus ihan pätkän alusta.

Ulkokuvat on muuten tässä kohtaa tosi tiukkoja, autokaan hädin tuskin mahtuu kokonaan kuvaan, puhumattakaan maastosta tai tiestä.
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15738
Sijainti
Tampereen lenkki

Tässä kanssa mielenkiintoinen filmi vuodelta 1997

0:20 Toyotan testit Kuukanpäässä
0:27 ??? (pieni pomppuinen tie, kuvan alkukohdassa näkyy olevan risteys)
0:30 Jukojärvi, risteys Ilvestielle
0:35 Vaheri, risteys Heinäseläntielle
0:40 Tämäkin on Kuohun testipätkältä koska Ford tulee ilman ovinumeroa. Tästä?
0:46 ??? (isohko tie, oikea yli hypyn)
0:49 Parkkola, risteys Keltasuontielle
0:59 Leustu 18.8 km kohdalta eli tästä
1:08 Kankkunen keskikokoisella tiellä ilman ovinumeroa, 5:20 samassa paikassa Grönholm numero ovessa, eli olisiko tämä testipätkä ja Kuohu?
1:59 ??? (iso tie, oikea yli hypyn, molemmin puolin tietä kalliota, sitten oikea notkoon ja vasen ylös. Västilä?)
2:21 ??? (iso tie, vasuri ja vasuri)
2:53 ??? (vasuri yli hypyn isolla tiellä)
3:57 Fordin testit Kuukanpäässä
5:35 Tämä on ainakin Kuohusta (sama paikka kuin 1991 videolla) joten Kuohu on ollut testipätkänä. Ja tämä on varmaan heti tuon 1:08 paikan jälkeen.
5:49 Lempää ja risteys isolle
5:53 Hippos
 
Viimeksi muokattu:
Ylös