Magnum2300
Well-known member
- Liittynyt
- 28.10.2009
- Viestit
- 788
1978 Salonen on ollut ennen lippaa toisena ja myös sen jälkeen toisena. Tämä tieto puuttui taulukosta.1978 lehtiä lukiessa huomasin, että Myhinpään kaadossa Salonen hävisi vain 14 sekuntia pohjista. Suurin ongelma oli tuulilasin irtoamisen jälkeen Nymanin silmiin käynyt viima, Salosella oli niin massiiviset suojalasit naamallaan, että ajo sujui.
KSML:n raportissa todetaan Airikkalan jo menettäneen toiveensa kakkosijasta taistellessa.
Myhinpäässä odotti kuitenkin yllätys. Kolmantena taipaleelle lähtenyt Airikkala sai silmiinsä oudon näyn. Tiellä oli lasinkappaleita ja ympäriajon jälkiä. -Jäljet olivat hurjan näköiset. Tiesin heti, ettei ne ole ainakaan nolla-auton, kertoi Airikkala kilpailun ratkettua. -Alen ja Salonen ovat kumpikin hulluja ajajia. Ei voinut arvata, kumman jäljet ne olivat.
Seuraavien mutkien takaa Airikkala etsi keskeyttänyttä kilpailuautoa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. Salonen oli selvinnyt ympäriajostaan pelkällä säikähdyksellä ja kiiti jo kaukana kohti toista sijaansa.
Viisi viimeistä erikoiskoetta Airikkala ajoi vimmatulla vauhdilla. Kolmella EK:lla tuli pohja-aika ja kahdella muulla Pena jäi kärjestä vain sekunnin. Kiri ei aivan riittänyt, sillä maalissa oli eroa Saloseen vielä 36 sekuntia.
Sunnuntain KSML:ssä sanotaan seuraavasti eli kyllä minä sen kaadoksi laskisin.1978 Ouninpohja on kysymysmerkki. Keskisuomalainen sanoo lauantain numerossaan, että Kyösti Hämäläisellä oli rengasrikko ja hävisi 10 min. Maanantain lehdessä sanotaan kuitenkin Hämäläisen kaataneen. Joku, jolla on Makkan kirja, voisi varmaan tarkastaa, mitä siellä on oikein tapahtunut.
Kössin Fordista puhkesi kaksi rengasta samanaikaisesti ja mies teki ajokkineen näyytävän kuperkeikan mättään reunalle. Auto jäi katolleen ystävällisten katselijoiden uudelleen tienpäälle hinattavaksi.
-Semmoostahan sattuu, jutteli Kyösti tyynesti Laajavuoreen päästyään. -Harmittaa vaan, kun piti mokoman osua niin pitkälle taipaleelle.