Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Vastaavia on kahdessa tuolla aamulenkkilammen luona olevissa taloissa. Kaivelin hintoja joskus ja edullisimmillaan ne lähti (tuon levyisinä eli 5-7 ruutuväliä) jossain +5 donan kintailla. Hintahaitari oli jotain 5000-7000 e
Pystytys taisi kuulua hintaan, en muista kuuluiko siihen perustustyöt.
Mutta noissa manitsemissani taloissa ne ovat oikein oivat ratkaisut, koska niiden terasseilta aukeaa suoraan lammelle aamuauringon suuntaan näkymä.
Muikkuja söin vähän aikaa sitten. Perunamuussia, lidlin jauheesta oli myös.
Oli uudet perunat ainoastaan jauhoista mallia kaupassa joten en viittinyt ostaa niitä.
Muikut ei olleet ees tarjouksessa vaan eipä sitä muikkujen ohi onnistu käveleen ilman että alkaa mieli tekeen.
Aamiasmunaa sämpylän päällä. Muna puolitettu muttei enempää siivutettu. Juustoa on kanssa vähäsen.
Juomana oli kahvi mutta ehti loppua jo ennen munan koventumista joten veden kanssa menee sämpylä.