Syön parhaillaan kolmosta, ruokaympyrä on ns. kunnossa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Auringon vaikutus?

Virallisissa säätiedoissa on alettu kuvien ja viärien avulla havainnollistaa lämmön vaikutusta.

Näytä liitetiedosto 20119

Illalla yhdeksän maissa alkaa olla jo aika ruskeaa.
 
Vai kuvaakohan nuo tummien ja valkoisten miesten kelejä.
 
Ja lounaalla tänään pitkästä aikaa tuli käytyä Subwaylla, kokojyväleipä + paahtopaisti on kyllä kieltämättä hyvä yhdistelmä edelleen :)
 
Syön parhaillaan jotain muuta kuin kolmosta, ruokaympyrä on ns. kunnossa.
 
Keitin just nakkimakkaroita, joiden läpi tyrkittiin keittämistä ennen spagetteja. Eipä ollut kovinkaan kaksista muonaa se, mutta pärjää tuolla just seuraavaan ateriaan saakka, toivon ma.
 
Mikähän idea tuossa oli :D

Siinä oli oikeastaan useampikin idea. Eka oli se, että mä voin tehdä sitä yhdessä jälkikasvun kanssa. Toka oli se, että se saattais olla kyseisen jälkikasvun edustajan helpompi syödä, ku spagetti erikseen (joka on varsin sotkuista puuhaa). Ottaa vaan nakinpätkän haarukkaan, niin spagetit tulee ikäänku kylkiäisinä samaan osoitteeseen. Josta päästäänkin kolmanteen syyhyn, eli tuo jälkikasvun edustaja ei päässyt vetämään pelkkiä nakkeja naamariinsa, koska spagetit tulee väkisin mukana.


Siis tuon oloisia ne nakit ja spagetit olivat:

rasojne6.jpg


Paitsi että olivat kuorellisia nakkeja.
 
Lähden rillaamaan possua, makkaraa ja maissia, koska AJ kiusaa koko ajan mua.

Saateri!:mad::mad_old::mad::mad_old::thumbdown
 
Siinä oli oikeastaan useampikin idea. Eka oli se, että mä voin tehdä sitä yhdessä jälkikasvun kanssa. Toka oli se, että se saattais olla kyseisen jälkikasvun edustajan helpompi syödä, ku spagetti erikseen (joka on varsin sotkuista puuhaa). Ottaa vaan nakinpätkän haarukkaan, niin spagetit tulee ikäänku kylkiäisinä samaan osoitteeseen. Josta päästäänkin kolmanteen syyhyn, eli tuo jälkikasvun edustaja ei päässyt vetämään pelkkiä nakkeja naamariinsa, koska spagetit tulee väkisin mukana.


Siis tuon oloisia ne nakit ja spagetit olivat:

rasojne6.jpg


Paitsi että olivat kuorellisia nakkeja.

Ihmettelin, että kuinka sä sait noi vihannekset pujotettua siihen spagettiin, että jälkikasvu joutuu syömään nekin?

Mutta eihän tuo ollutkaan autenttinen kuva.
 
Haa

Siinä oli oikeastaan useampikin idea. Eka oli se, että mä voin tehdä sitä yhdessä jälkikasvun kanssa. Toka oli se, että se saattais olla kyseisen jälkikasvun edustajan helpompi syödä, ku spagetti erikseen (joka on varsin sotkuista puuhaa). Ottaa vaan nakinpätkän haarukkaan, niin spagetit tulee ikäänku kylkiäisinä samaan osoitteeseen. Josta päästäänkin kolmanteen syyhyn, eli tuo jälkikasvun edustaja ei päässyt vetämään pelkkiä nakkeja naamariinsa, koska spagetit tulee väkisin mukana.


Siis tuon oloisia ne nakit ja spagetit olivat:

rasojne6.jpg


Paitsi että olivat kuorellisia nakkeja.

Sanoisinpa jopa aika fiksuksi ideaksi. Ja mielenkiintoiseksi. Sitä voisi joskus lähipiiriä kauhistuttaa moisella aterialla. *winks & wirn*

Ja jos haastetta ruuanlaittoon haluaa, niin keittää ne spaghetit etukäteen...
 
Ylös