Syön parhaillaan kolmosta, ruokaympyrä on ns. kunnossa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ja jotain piti tänään tehdä ruoaksi. Paskaahan tästä tuli ja joutu pihvinki juomaan alas Rieslingillä, joka oli nyt pakollinen kompromissi. Vittu. No sitte seuraavalla kerralla pidemmän kaavan mukaan. Mutta...ruokaympyrä

910703e5421b3824d46c41d55f1310d8.jpg
 
Kamujen kanssa käytiin Pizzalla tänään Ravintola Fellinissä.
 
Jauhelihakeittoa.

Täytyy myöntää, että varsinkin liemestä tuli varsin oivallista :thumbup:

Ensimmäistä kertaa neljää eri kasvista "pitkästä tavarasta" ruuanlaittoon. Kuorimisessa ja pilkkomisessa piisaa hommaa, mutta lopputuloksen perusteella kannatti kyllä.
 
Aiemmin illasta Varkauden McDonalsissa kävin vetää hamburilais-ateriaa.
 
Koska oli puhetta kalakukoista, ostin kirjolohen mallia kokonainen. Ihailin ahvenia mutta kalliita ne.
5,99 kilolta kirjolohi eli kympin, oli kivan pieniä kalasia myynnissä.

Kalakukkoa en tee, vaan suolaa laitoin puolikkaaseen ja puolikkaan paistan uunissa iltasella. Olisipa savustusuuni.
 
Joni on sitten käynyt minun jääkaapillani.

Tosin omassa tuotoksesssani perunat on pilkottu pienemmiksi.
 
Milloin nähdään vaaliehdokas joka kannattaa ylpeästi ja häpeilemättä kunnon sovinismia.
 
Ylös