Syön parhaillaan kolmosta, ruokaympyrä on ns. kunnossa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

En osaa vastata burbin puolesta, mutta liiallinen salmiakinsyönti ei taida olla hyväksi esim. verenpaineelle (totaalikieltäytymistähän tuokaan ei selittäisi).

Siinäpä yksi syy, lisäksi muita mieleen tulevia asioita.
En ole aiemmin (pre-pääkkis-era) ollut mikään karkin suurkuluttaja, joskus mennyt vuosia etten ole itse ostanut lain, ja tarjotuistakin useimmiten kieltäytynyt. Pääkkikset vain osui joskus makuhermoon niin kivasti että niistä tuli tapa.
Verenpaine siis yks juttu, hampaat toinen. Hampaat mulla on aina ollut aika hyvässä kunnossa, ehkä tämä liike auttaa myös pitämään ne kuosissa.
Ruuansulatuselimistöllekin varmaan parempi näin. Ja ihan tarpeetonta sokeriahan noissa on.
Että siis. Ihan liikaa mä olen noita syönyt tarpeeseen nähden.

Nikotinistin ja viikonloppualkoholistin suusta kuultuna (viestistä luettuna) voi vaikuttaa vähän turhalta pyhistelyltä, mutta sou not. Halajan palata karkittomaan olotilaan.
 
Aina on oltava riippuvuus. Se ensimmäisen pakon päivään tuo, jäsentää valveen ja tarpeen luo.
 
Pääkkiksiä.

Tämä on nyt tässä. Nyt alkaa pääkkislakko. Ja jos se sujuu ns. "ihan hyvin" niin lakko muuttuu totaalikieltäytymiseksi.

Aijai :( Eikö kohtuukäyttö onnistu vai tunnustatko nyt voimattomuutesi salmiakismin edessä? Oletko kokeillut Salmabusta?

En osaa vastata burbin puolesta, mutta liiallinen salmiakinsyönti ei taida olla hyväksi esim. verenpaineelle (totaalikieltäytymistähän tuokaan ei selittäisi). Itsekin kyllä tykkään salmiakista, käyttöni lienee kuitenkin kohtuuden rajoissa?

Minulle se on verenpaineen puolesta juurikin terveellistä, koska omaan alhaisen verenpaineen. Sen takia ollut lasaretissakin, kun katos verenpaineet tyystin.

Olen tuurisalmiakisti: välillä menee viikko niin että salmiakki on huulessa joka ilta, etenkin jos on leffailta.
Välillä menee viikko, parikin ettei maistu salmiakki mutta tosiaan tämä on kausiluontoista.

Muuta karkkia syön hyvin harvoin. KKWCS ym. kisoissa syön 1-2 suklaapötköä kisaenergiaa saadakseni.
 
Erittäin jallumaisen tulista risottoa. Huhhuh mutta kesti. :ahem:
 
Jauhelihasoppaa. Hapankorppujen ja kraanaveden kera.
 
Wilhelmiä

bedccbb11e394e9fe5dab43b626a95a2.jpg
 
Kielen päälle jäi hieman kipakka tunne tabascossa ruskistetusta jauhelihasta.
 
Ylös