SyySää 2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ei taida sade hellittää ennen kuin pitää lähteä liikkeelle. Oispa kurapuku.
 
Ei taida sade hellittää ennen kuin pitää lähteä liikkeelle. Oispa kurapuku.

Haiskahtaa siltä että sulla EI ole kurapukua?

Täällä maalla pitää omistaa sekin. Tänä kesänä tosin HH:n (Heil Hitler vai Hangon Hyrskyt) sateenpitävä kuoritakki on ollut paljon käytössä. Viimeksi sunnuntaina.
 
Haiskahtaa siltä että sulla EI ole kurapukua?

No eipä ole.
Erinäisiä takkeja on, jotka pitää enemmän tai vähemmän vettä. Jonkun tuulipuvun housutkin taitaa niin tehdä, mutta harvemmin tulee tuulipukua käytettyä. Korkeintaan jossain "keski-ikäinen suomalainen mies" -larpissa. Eikähän tuollainen tuulipuku sadeasua vastaa.
Hiljattain hommasin kumpparit, ihan ekat sen jälkeen kun muutin pois kotoa joskus sata vuotta sitten.
Noin muuten on pärjätty sateenvarjolla. Myös silloin, kun kuljin työmatkat polkupyörällä.
Hätätilannetta varten on kertakäyttösadetakkeja jossain.
 
Lienen kertonut aiemmin, mutta varhaisimpia lapsuusmuistojani on kun toivoin kurapukua ja ajattelin että ne päällä voi mennä vaikka vesilammikkoon istumaan - kuinka kätevää!

Mutsi sitten hommasi sadehousut, sellaista korkeaa mallia ja kun ne oli saatu päälle, menin pihalle ja istuin isoimpaan vesilammikkoon, joka pihalta löytyi. Siinä sitten illistelin ja totesin että hyvin pitää vettä.

Eli hommaa vaan burb se kurapuku!
 
Tarttis varmaa itekkin hommata kurapuku. Nykyiset sadevaatteeni on muuten hyvät, mut niistä tulee vesi läpi. Kuten tänä aamuna.
 
Vettä tulee niin ettei frimbaajat ehdi pyyhkiä tuulilasia. Vauhti on hyvin rauhallinen sillä kulutuspintaa on vain 3-4 milliä.
 
Ja Antsahan on suomennos anhyzer-heitosta. Nyt on laji vienyt miehen vallan.

Seuraava nilkki on Pirkko Bogey-Hyzer. Tai lyhyesti Pörö Hysse.
 
Ei varppina oo lauantaina 18 astetta lämmintä!
 
No aika lukemia kyllä lupaillaan viikonlopuksi tosiaan.

Se sopis kyllä pirtaan, koska lähären pohojammaalle monttöörimiähex kaverin enskakisaan. Siellä hojotetaan kuitenkin koko päivä taivasalla.
 
Onneksi on hetken kuivaa. Viimeiset pihapetehommat olis saatava kuivan sään vallitessa valmiiksi. Autotallista on toinenkin seinänpielus kaivettu jo liki auki ja sateella on aina riski, että koko kaivanto sortuu työmiehen niskaan. Sitten olisi portaiden valua tällä ja ens viikolla. Älä sada, oi älä sada!
 
Alkaa viljelijät olemaan täällä päin lirissä, mitä YLEn alueuutisissa mainittiin.

Ihan liian märkää ollut.
 
Kannattaa siirtyä kannabiksenviljelyyn. Ei tartte rattoria lain.
 
Data Base Erroria pukkaa Puerto Ricossa.

Myrsky jätti Puerto Ricon sähköittä


Kategoria kahden myrskyksi laantunut
Maria-myrskyn liikkuu jo pois Puerto
Ricosta, mutta saaren asukkaita
varoitetaan vielä vaarallisista
tuulista ja rankkasateista.

Myrsky on katkaissut sähköt koko
saarelta. 3,5 miljoonan ihmisen saari
on sataprosenttisesti ilman sähköjä
.

Tuhansia koteja on tuhoutunut ja
pääkaupungissa San Juanissa tulvii
laajalti, lisäksi tulvavaroitus on
annettu saaren keskiosiin.
 
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Pitääpä pyytää poikaa käynnistämään ruohonleikkuri, kun en selkävammaisena siihen itse kykene. Eiköhän tuo leikkuupuuha kuitenkin onnistu. Pakko päästä ulos touhuamaan jotain.
 
Poikkeuksellisen lämmin syyssää (kuten YLEn Toni Hellinen sanoi) on näköjään 12 astetta.

Yleensähän tuota on vielä joulukuussakin.:rolleyes:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös