Olga
hiljaisuus
- Liittynyt
- 13.10.2001
- Viestit
- 40438
Kävin hakemassa pojan eskarista ketkupolkalla. Sitten Pelattiin korttia.
Tuostapa voi päätellä, että teilläkin on lunta. :thumbup:
Kävin hakemassa pojan eskarista ketkupolkalla. Sitten Pelattiin korttia.
Tuostapa voi päätellä, että teilläkin on lunta. :thumbup:
Ei välttis. Kyseessä on kuitenkin jupla.
Metsäläiset vois ite korjata ilmajohtonsa, minun sähkönsiirtorahojani tuhlataan korpiraivaukseen.
Äsken oli lunta 8 cm. Sen jälkeen on satanut koko ajan (toista tuntia) ja lunta on saman lähteen mukaan nyt 7 cm. Hienoa.![]()
Kajaanin lumensyvyys - liveseuranta. Jännittävyyden multihuipentuma.
Kilpailee tapetinkuivuntakisan kanssa ykkössijasta.
Olin jo vertaamassa pikitippakokeeseen. Onhan näitä.
Tänään on satanut lisää lunta ja nytkin tulee. Virallisen lähteen mukaan lunta on nyt 5 cm.Jos aamuun asti sataa, niin aamulla on lumetonta.
![]()
Juupajoella varaudutaan vanhainkodin evakuointiinElenian sähköttömiä asiakkaista on peräti 55 000. Tilanne on pahin samoilla alueilla kuin lauantaina, eli Pirkanmaalla ja siitä itään. Paikoin sähköt ovat jopa kokonaan poikki. Esimerkiksi Juupajoella sähköttä on koko kunta.
Pimeänä olevaan vanhainkotiin on saatu valot aggregaatin avulla, mutta lämmitystä 30 asukkaan vanhainkotiin ei ole saatu.