Troy
Well-known member
Kauan sitten eräs ja nyt jo hiippakuntaa vaihtanut rakennusmaalari kertoi miten oli hälle käynyt. Juoppokurat olivat yllättäneet aamusella työmaalla ja pikaisesti oli pitänyt pruutata jonnekin. Päästeli sitten vesipaskansa isoon monen kymmenen litran maalipönttöön. Siis mieltei täyteen sellaiseen.Mie en tajua. Maalasin huvin ja urheilun kannalta keittiön kaapinovia vähän. Nyt se ovissa oleva maali haisee paskalle. Se ei haissut purkissa, se ei haissut maalatessa, vasta kuivuttuaan alkoi haista. Pitääköhän hioa pois vai tottua hajuun.
Myöhemmin oli tarkastellut maalaamiaan virastotalon sisäseiniä ja mielestään näki pienen sävyeron. Mut kuulema kukaan muu ei ollut nähnyt paskan vivahdetta seinässä, tai muutenkaan tajunnut mitään.