Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset vol. IV

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Helepati heijati heijaa, terveloippaaaas heijati heijaa humman veiveti hupatata mustalalaienhen
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Olen juuri käynyt toisaalla aika tarkalleen kahden ja puolen tunnin pituisen väittelyn, jossa aiheena oli Pohjois-Korea ja sen toimet. Vastapuoli oli puolesta ja minä (ja muutama muukin) olin vastaan. Jarnan anti ei ollut juuri minkäänlainen, eikä mihinkään päästy, koska aihe oli juuri niin järjetön kuin ensituntuma antaa olettaa.

Ja kuten hyvään väittelyyn kuuluu, kumpikin osapuoli oli mielipiteissään järkkymätön eikä taipunut toiselle osapuolelle muodollisuuksia enempää. :thumbup:
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Onpas erikoinen homma kun 2,5h jarnaaminen trollaajaa vastaan ei johtanut tulokseen.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Liikennetiedoitus

Muutama tovi sitten valtatiellä 12, välillä Tampere - Rauma, noin 33 km Sastamalasta Rauman suuntaan vastaani ajoi Tampereen Tapparan linja-auto.

Keskisormellani heit' tervehdin tuulilasin kautta kuskin etusivuikkunasta ja takaklasiin ylettyen.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13803
Muutama tovi sitten valtatiellä 12, välillä Tampere - Rauma, noin 33 km Sastamalasta Rauman suuntaan vastaani ajoi Tampereen Tapparan linja-auto.

Keskisormellani heit' tervehdin tuulilasin kautta kuskin etusivuikkunasta ja takaklasiin ylettyen.
Juu kaikki muut joukkueet, kuin omat suosikit, voisi lakkauttaa :)
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Tästä johtuen todellakin toivon sinun potevan henkistä tuskaa, kun seuraava Ilveksen pelaaja lähtee sairaslomalle.
Tästä tulikin mieleen herra Ruudun suorastaan yltiöpäisen nerokas idea pimennellä vähän valoja viime pelissä. Ei liity Ilvekseen millään tasolla, mutta sairasloma laukaisi vihaiset ajatukset.

Mikäs siinä, kun tuollaisten vajakkien annetaan rellestää. Leipää ja sirkushuveja.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Hienoa että Websukka on palannut modeksi! On vain hieman mennyt ohi että milloin näin on päässyt käymään.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Hienoa että Websukka on palannut modeksi! On vain hieman mennyt ohi että milloin näin on päässyt käymään.
Itsellä meni ohi siihen asti kunnes alkoi modepuolella kirjoitella (oisko viime vuoden puolella ollut). Enämpi tuollaisia muita kuin Vapaan selänpesuhassuttelijoita tartteiskin.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Enämpi tuollaisia muita kuin Vapaan selänpesuhassuttelijoita tartteiskin.
Periaatteessa samaa mieltä. Asiakeskustelijatkin on tavallaan ihmisiä ja niille pitäisi osata antaa arvonsa. Ilahduttavaa nähdä modejen määrän kasvaneen muutaman vuoden takaisesta, mutta paljon enempää ei varmaan kannata olla tai muuten pienryhmän notkeus muuttuu byrokratian kankeudeksi.

Noin muuten, modejen määrän kasvu vois olla vaikkapa merkki yleisestä kiinnostuksen kasvusta palstaa kohtaan. Osaava ja halukas ylläpitäjä voisi tässä kohtaa hyödyntää sitä potentiaalia...
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Penniäkään en tähän paskaan enää laita, jos meno ylläpidon osalta pysyy tämmösenä.
Perseestä kyllä, kun sen osaavamman ja kiinnostuneemman adminin kädet sidotut. Näin muuten unta forumin grafiikka-päivityksestä, kaikki napit Submit replystä Edit-nappiin olivat muuttuneet erivärisiksi sydämiksi.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Perseestä kyllä, kun sen osaavamman ja kiinnostuneemman adminin kädet sidotut. Näin muuten unta forumin grafiikka-päivityksestä, kaikki napit Submit replystä Edit-nappiin olivat muuttuneet erivärisiksi sydämiksi.
Menit sitte paljastamaan uudistuksen ytimen! :nope:
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Tekis mieli mennä valittelemaan fyysillisiä oloja, mutta oon niin paskana etten jaksa.
 
Ylös