Eternal TDK-mies
Bongasin tänään Gigantissa TDK-miehen. Kyseessä on tyyppi, jonka jotenkin tunsin yläasteikäisenä. Kuten moni muukin aikoinaan.
TDK-mies oli yläasteikäisiä muutaman vuoden vanhempi ja opiskeli ammattikoulussa jotakin audiovisuaalista tms. Hällä oli kova hinku kopioida c-kasetteja, mutta ainoastaan TDK-nauhoille. Koska ne olivat kuulema ylivoimaisesti parhaita. Jopa niin hyviä, että kopiosta saattoi tulla parempi kuin alkuperäisestä. Logiikka jota ei voinut haastaa, tai tuli teknistä mambojamboa kyllästymiseen asti. Olipa jopa esittää joitakin käppyröitä aiheesta. Tussilla piirrettyjä!
Kävin kerran koulun jälkeen TDK-miehen luona kylässä. Hällä oli omassa huoneessaan kaksipesäinen JVC nauhuri, sekä kahdet Blaupunkt videot. Näillä systeemeillä hän kopioi musiikkia ja videonauhoja. TDK-nauhoille. Muistan laitteiden merkit, sillä ne esiteltiin hyvin tarkasti.
Auliisti ja innoissaan halusi myös esitellä kopiokokoelmaansa. TDK-nauhoja oli hyllymetreittäin hällä melko pienessä huoneessaan. Se huoneen pienuus jotenkin korosti koko asiaa. Otsikointi tai nimeäminen joka nauhan tarralappuun oli piirretty sellaisella viivainsabluunalla joita arkkitehdit tai kartanpiirtäjät käyttävät. Varsin säntillistä.
TDK-mies nautti ilmeisen suurta viikkorahaa vanhemmiltaan. Tästä osoituksena yritti tuputtaa sadan markan seteliä ja pyyti että kävisin lähiseudun kioskilla ostamassa karkkia ja sipsejä koko rahalla. Ja sitten salakuljettaisin takkini alla nämä herkut hänen huoneeseensa ja katseltaisiin elokuvia. Käsitin, että äitinsä ei antanut hänen ostaa karkkia lain. Siksi salamyhkäisyys.
Läksin pois. En innostunut ajatuksesta.
Vuosikymmenien jälkeen näin TDK-miehen jälleen. En mennyt juttelemaan. En edes muista tyypin oikeaa nimeä. Jonkinlainen henkinen sosiaalityöntekijyys kuitenkin huuti takaraivossa että kysy nyt siltä "Moi, mitä vittua sinä teet (Gigantissa) tänä päivänä".