Säätiedotus merenkulkijoille 14.5.2015 klo 7.50
Kovan tuulen varoitus:
Suomenlahden itäosa:
Länsituulta 14 m/s.
Pohjanlahti:
Pohjoisen ja luoteen välistä tuulta 14 m/s.
Huomautus veneilijöille:
Suomenlahden länsiosa, Pohjois-Itämeren itäosa, Ahvenanmeri ja Saaristomeri:
Luoteistuulta 12 m/s.
Itä_Suomessa oleva matalapaine liikkuu pohjoiseen ja täyttyy vähitellen. Norjanmerellä on korkeapaine.
Odotettavissa huomisaamuun asti:
Suomenlahti:
Lännenpuoleista tuulta 8-12, itäosassa aluksi ylimmillään 14 m/s. Illalla tuuli heikkenee, yöllä 5-9 m/s. Paikoin sadekuuroja, enimmäkseen hyvä näkyvyys.
Pohjois-Itämeren itäosa, Saaristomeri ja Ahvenanmeri:
Luoteenpuoleista tuulta 8-12, illasta alkaen 6-10 m/s. Paikoin sadekuuroja, enimmäkseen hyvä näkyvyys.
Pohjois-Itämeren länsiosa:
Luoteenpuoleista tuulta 5-10 m/s. Paikoin sadekuuroja, enimmäkseen hyvä näkyvyys.
Pohjanlahti:
Pohjoisen ja luoteen välistä tuulta 10-14 m/s. Aamupäivällä tuuli hieman heikkenee, iltapäivällä luoteenpuoleista tuulta 8-12 m/s. Paikoin sadekuuroja, enimmäkseen hyvä näkyvyys.
Saimaa:
Lännen puolelle kääntyvää tuulta 6-10 m/s. Illalla tuuli heikkenee, yöllä 2-5 m/s. Sadekuuroja.
Bernanke, Summers ja teoria vaihtokauppataloudesta
13.5.2015 by rahajatalous |
Talousblogitaivaalle syttyi uusi kirkas tähti, kun Yhdysvaltojen keskuspankin FED:n entinen pääjohtaja Ben Bernanke aloitti bloggaamisen maaliskuun lopulla. Viranomaisvastuusta vapautunut Bernanke on jaksanut kirjoittaa ensimmäisen kuukauden varsin aktiivisesti sekä talousteoreettisia että talouspolitiikkaa käsitteleviä tekstejä. Ensimmäiset kirjoitukset maalis-huhtikuun vaihteessa poikivat talousteoreettisen keskustelun entisen Yhdysvaltojen valtiovarainministerin ja Maailmanpankin pääekonomistin Lawrence Summersin kanssa. Keskustelua kuvattiin muun muassa ”maailman tärkeimmäksi blogiväännöksi kautta aikojen”.
Bernanken ja Summersin arvovaltainen keskustelu on ehdottomasti tärkeä. Se ei kuitenkaan ole tärkeä siitä syystä, että se veisi merkittävästi talousteoriaa eteenpäin, minkä seurauksena voisimme ymmärtää paremmin vallitsevia talousolosuhteita. Se on tärkeä siitä syystä, että se osoittaa mainiosti valtavirtaisen makrotalousteorian keskeisimmän omituisuuden: sen, että valtavirtaisessa makroteoriassa käsitellään vaihtokauppataloutta eli taloutta ilman rahaa.
Lainattavien varojen teoria – talous ilman rahaa
Bernanken ja Summersin kiistely liittyi kysymykseen siitä, miksi Yhdysvaltojen talouden korkotaso on tällä hetkellä niin matala. Nojautuen niin sanottuun lainattavien varojen teoriaan Bernanke esitti, että talouden luonnollinen korkotaso eli täystyöllisyyden ja resurssien täysimääräisen käytön aikaansaava korkotaso on pudonnut siksi, että säästäminen on lisääntynyt runsaasti viime vuosikymmeninä ympäri maailman. Summersin mielestä säästämisen lisääntymisen sijaan koron on painanut alas investointimahdollisuuksien ja siten toteutuneiden investointien tason pysyvä putoaminen.
Jotta voisimme ymmärtää paremmin, mistä kiistassa on kysymys, meidän täytyy tuntea valtavirtaisessa makroteoriassa keskeisessä asemassa olevan lainattavien varojen teorian perusteet. Teorian isä on ruotsalainen taloustieteilijä Knut Wicksell, joka jo vuonna 1898 esitti myös luonnollisen korkoasteen teoriana tunnetun ajatusmallin. Wicksellin eksplisiittisenä tavoitteena oli luoda teoria, jolla rahan kvantiteettiteoriasta ja niin sanotusta reaalianalyysista voitaisiin yhä pitää kiinni, vaikka todellisuudessa rahamääräisten voittojen tavoittelun, velkarahan, rahoituksen ja pankkitoiminnan ympärille rakentuneessa rahataloudessa hyvin toisenlaiset mekanismit näyttivät vallitsevan.
Wicksellin luomassa teoriassa makrotalouden tasapaino, jossa täystyöllisyys ja resurssien täysimääräinen käyttö saavutetaan, määräytyy lainattavien varojen markkinoilla. Näillä markkinoilla investoijat ja säästäjät kohtaavat. Käytännössä nämä markkinat pitävät huolen siitä, että taloudessa kaikkina aikoina toisten toimijoiden säästöt muuttuvat toisten toimijoiden investoinneiksi. Tasapainottavana muuttujana on reaalikorko, jonka noustessa säästäminen kasvaa ja investoiminen vähenee.
Kuviosta 1 nähdään, että talouden tasapainopiste löytyy investointikäyrän ja säästämiskäyrän leikkauspisteestä, jossa investoinnit ovat täsmälleen yhtä suuret kuin säästäminen. Pystyakseli osoittaa reaalikoron kyseisessä leikkauspisteessä. Tämä korkotaso on niin sanottu luonnollinen korkoaste, jonka vallitessa reaalinen säästäminen ja reaaliset investoinnit ovat tasapainossa ja näin kaikki talouden tuotantoresurssit ovat käytössä.
Kuvio 1. Lainattavien varojen markkinat ja luonnollinen korkoaste
lainvar
On tärkeä ymmärtää, että Wicksellin mallissa esiintyvä korko ei ole se rahakorko, jonka keskuspankki rahapoliittisilla toimillaan asettaa ja johon markkinakorot perustuvat. Investoinnit ja säästäminen eivät myöskään ole rahamääräisiä suureita, vaan konkreettisia hyödykkeitä. Käytännössä investoiminen tarkoittaa tuotantovälineiden hankkimista ja säästäminen hyödykkeiden kuluttamatta jättämistä. Lainattavien varojen mallissa korko on hyödykekorko, joka voidaan ymmärtää seuraavan esimerkin avulla: henkilöllä on hallussaan ruuvi, jonka hän lainaa konetta rakentavalle investoijalle ja saa vuoden kuluttua takaisin kaksi ruuvia, jolloin hyödykkeen vuosikoroksi muodostuu 100 prosenttia.
Luonnollinen korkotaso ja lainattavien varojen markkinat ovat siinä mielessä ongelmallisia käsitteitä, että niitä ei havaita empiirisesti. Reaalisesta säästämisestä ja investoinneista ei ole saatavilla tietoja, sillä esimerkiksi kansantalouden tilinpidossa käytetään aina rahamääräisiä suureita. Ylipäätään voi olla vaikea osoittaa taloudessamme se kohta, jossa mallin toimijat kohtaavat reaalisten investointi- ja säästöhalujensa kanssa. Todellisuudessa havaitsemamme rahakorko puolestaan määräytyy keskuspankin rahapoliittisin toimin, kuten olemme useissa kirjoituksissamme osoittaneet. Myös valtavirtaisessa makrotalousteoriassa hyväksytään nykyään rahan endogeenisuus sekä ohjauskoron määräytyminen joustavan keskuspankkirahan tarjonnan kautta.
Wicksellin mallissa ajatus onkin, että keskuspankin tehtävänä on asettaa rahakorko omilla toimillaan vastaamaan luonnollista korkoastetta. Mikäli keskuspankki onnistuu tässä, saavutetaan taloudessa täystyöllisyys ja optimaalinen resurssien käyttöaste. Jos rahakorko alittaa luonnollisen korkoasteen, talouteen syntyy kannustimia liian suuriin investointeihin ja inflaatio kiihtyy. Jos puolestaan rahakorko ylittää luonnollisen korkoasteen, seuraa deflaatiopainetta ja työttömyyden kasvu.
Lainattavien varojen teorian mukaan talousjärjestelmämme on edelleen vaihtokauppatalous ja sen päälle luotu rahajärjestelmä toimii tämän tuottavuuden, pääomanmuodostuksen, työpanoksen käytön sekä reaalisen säästämisen määrittämän taloustodellisuuden asettamissa puitteissa. Keskuspankki, rahoitusmarkkinat ja rahamääräisten voittojen tavoittelu eivät siis ole autonomisia instituutioita ja prosesseja, vaan ne toimivat vaihtokauppatalouden perusfundamenttien rajoittamina.
Tässä todellisuudessa Bernanke ja Summers siis käyvät keskustelua luonnollisen korkoasteen alenemisen syystä. Bernanken mukaan keskuspankin on alennettava ohjauskorkoaan sen vuoksi, että reaalisen säästämisen kasvu on siirtänyt säästämiskäyrää oikealle (kuvio 2). Summersin mukaan luonnollisen koron ja sitä myöten rahakoron laskun syynä on puolestaan tuottavien reaalisten investointimahdollisuuksien väheneminen ja investointikäyrän siirtyminen vasemmalle (kuvio 3).
Kuvio 2. Bernanken selitysmalli alhaiselle korkotasolle
bernanke
Kuvio 3. Summersin selitysmalli alhaiselle korkotasolle
summers
Luonnollisen korkoasteen ja lainattavien varojen teorian keynesiläinen kritiikki
Pääteoksessaan General Theory of Employment, Interest and Money John Maynard Keynes irtisanoutui luonnollisen korkoasteen teoriasta. Tämä irtisanoutuminen oli keskeinen osa siirtymää reaalianalyysista rahatalouden analyysiin, jonka Keynes oli aloittanut jo 1930-luvun alussa A Treatise on Money -teoksensa julkaisemisen jälkeen. Keynesin mielestä oli järjetöntä analysoida kapitalistista taloutta reaalianalyysin välinein, koska kapitalistinen talous oli rahatalous, jossa rahamääräisiä suureita oli mahdotonta erottaa reaalisista suureista.
Sen lisäksi, että reaalinen ja rahamääräinen sekoittuvat todellisuuden taloudessa, rahalla ja rahavirroilla on taloudessa ja yhteiskunnassa paljon suurempi merkitys kuin valtavirtaisen teorian niille antama merkitys eli hyödykemarkkinoiden toiminnan tehostaminen. Maksuvälineenä raha toimii sekä turvasatamana, sosiaalisten suhteiden muokkaajana että yhteiskunnallisena mahdollistajana, minkä vuoksi sen kerryttäminen itsessään on mielekästä. Talousteoria, joka sivuuttaa tämän todellisuuden ja pakenee vaihtokauppatalouteen, ei voi parhaassakaan tapauksessa olla kovin käyttökelpoinen.
Johtopäätökset
Nykyisten taloudellisten olosuhteiden selittämiseen ei tarvita valtavirtaisen makroteorian todellisuudesta vieraantuneita ajatusmalleja, joiden sisällä Ben Bernanke ja Lawrence Summers vastikään kalistelivat miekkojaan. Itse asiassa ”vaihtokauppateoriaan” nojautumalla on mahdollista sivuuttaa kokonaan ne aidot todellisuuden mekanismit, jotka talouden ja yhteiskuntamme kehitykseen keskeisesti vaikuttavat. Rahatalouden analysoimiseen tarvitaan teoriaa rahataloudesta ja sen tärkeimmistä instituutioista. Siksi Keynesin teoria ja jälkikeynesiläinen teoria ovat tutustumisen arvoisia kaikille, jotka taloudellista todellisuutta ympärillämme haluavat ymmärtää.
Jussi Ahokas