Yli 20 vuotta uraa tehneen ja muunmuassa viimeisimpien kesäolympialaisten tunnarin loirotelleen yhtyeen tietämättömyyden voi toki aina pistää sukupolvien välisen kuilun piikkiin. Me nuoret vaan tiedetään. Minä ja Salmisen Jone.Tässä lie taasen kerran kyseessä ns. sukupolvien välinen kuilu musiikkiasioissa? Mulla ei ole pienintäkään ajatusta, käsitystä tai tietoa, notta kuka tai mikä on tämä ensi kesänä Suomeen tuleva Muse?
Liekö tuo sitten henkilö tai yhtye, tahi jokin muu musiikkia esttävä taho? En tosiaan tiedä. En.
Hämärä muistikuva on, että tästä Musesta on muutaman vuosi sitten tällä forumilla keskusteltu? Toki voisin käyttää googlea tuon Musen henkilöyttä, historiaa ja hänen/sen tietoja etsiessäni, mutta en sitä tee, vaan jään odottamaan kanssaforumistien kommentteja ja tiedoituksia ko. ilmiöstä tai henkilöstä.
Kiitos.
Niin, sen musiikkiuran tekemiseen varmaan on mennyt yli 20 vuotta Muse-yhtyeen tiimoilla?Yli 20 vuotta uraa tehneen ja muunmuassa viimeisimpien kesäolympialaisten tunnarin loirotelleen yhtyeen tietämättömyyden voi toki aina pistää sukupolvien välisen kuilun piikkiin. Me nuoret vaan tiedetään. Minä ja Salmisen Jone.
Käsittääkseni en ole ollut ylpeä siitä, että en tiedä mitään Muse-yhtyeestä.En minä keksi, mitä pirullista siinä on, että ihminen ei tiedä asioita "oman hiekkalaatikkonsa" ulkopuolelta ja on siitä ylpeä.
Pirullista olisi esimerkiksi työntää hammastikkuja kaverin rektumiin kun hän nukkuu.
:ahem: Paitsi, etten ole ennenkään siitä kuullut saatikka kuuklettanut.Muistan kuuklettaneeni tuota Musea silloin kun siitä täällä joskus aiemmin oli juttua ja ihan vierailta kuulostivat biisinsä. Eivät lie radiosoitossa niillä kanavilla joita oon kuunnellut eikä sitä uusiin artistituttavuuksiin oikein muutakaan kautta tutustu.
Toivottavasti emme saa uutista siitä, kun käytit jossain päin maailmaa viimeistä kertaa UberiäTuki äsken kokeiltua ekaa kertaa Überiä. Hyvin homma toimii, ei mun tarvi tavallista taksia käyttää.
Iltaisin klo 18-22 Pub Kultakeppanasta.Mä mistä löytäisin sen Albert Oilin?