No ei ole merkityksetön keikkailmoitus kun 30 vuotta yhtyeen livenä näkemistä odottelin mutta tuollaisessa siis käväisin eilen.
Näytä liitetiedosto 25398Näytä liitetiedosto 25399Näytä liitetiedosto 25400
Mietteitä:
- ukkojen keikkailemattomuudesta kumpuava rutiininpuute näkyi alussa hapuiluna ja jopa väärinsoittamisena mutta kun vauhtiin päästiin, homma toimi
- Juppe Karastie soitti hienosti pientä viulubanjoa (?), joka oli olennainen osa soundia ja se oli ilahduttavasti miksattu aivan pintaan helisemään, ihan kuin levyillä. Se hoisi myös aika paljon kosketinosuuksia, vaikka kiipparistikin lavalla oli (Aarne Tenkasen Tempuntekijöistä lainattu Janne Teuronen)
- solisteista 66,6 % oli turhia - Jarkko Martikainen olisi ihan hyvin voinut hoitaa vokaalit yksinäänkin, Jouni Hynynen ja Siiri Nordin eivät oikein toimineet. Viimeksimainittu laulaa yhtä hyvin kuin veljensä näyttelee ja Hynysellä olivat hakusessa niin sanat kuin iskutkin. Makuasia toki, kuulin joidenkin ihan tykkäävänkin Nordinin hauraista tulkinnoista.
- Hittejä jäi toki kuulematta iso liuta mutta ilahduttavasti vähemmän tunnettujakin biisejä oli mukana, mm. Ei tytöt sitä tietää saa ja Ei mikään Robin Hood kuultiin
- Niklas Nylund olisi voinut laulaa enemmän stemmoja, nyt ne jäivät lähinnä Rife Paanasen kontolle.
- Jarkko Martikainen oli jännittyneen oloinen ja sekoili mm. bändin esittelyssä. Soitti kyllä hyvin ja vapautuneen tuntuisesti. Oli lavalla koko ajan vaikka lauloikin vain kolmasosan kappaleista.
- Hieno ilta ja runsaslukuinen kansa tuntui tykkäävän. Yleisön joukossa nähtiin mm. Mari Perankoski, Kaisa Hela ja Tanjalotta Räikkä.