Ma
Arrogant Opportunist
Niin, tuo Saton tilanne oli jälleen selvä, aika kumma juttu että selostajakaksikko edes pähkäili asiaa.
Ma sanoi:Niin, tuo Saton tilanne oli jälleen selvä, aika kumma juttu että selostajakaksikko edes pähkäili asiaa.
pmv sanoi:Kuka tahansa voi pistää vastaavan otsikon pystyyn kenestä tahansa formulakommentaattorista, vaikka minusta.
Edelleen kiikari ennusti että ajettaessa useampia kierroksia Ferrarien meno hyytyy ja muuttuu levottomaksi, kun sen sijaan esim. McLarenit menevät misukoillaan kuin raiteilla. No montaa kierrosta ei ajettu millään renkailla ja jotainhan mustakiikarin on ennustettava ennen kisaa kun siitä kerran maksetaan palkkaa.Charlie sanoi:Homma on näköjään hoidettu jo kauan sitten toisaalla. :tongue:
Mustakiikari oli muuten ennen kisaa varma, että kärkitallit ovat eri taktiikoilla liikenteessä. Vaan eivätpä olleetkaan, erot olivat varsin pieniä. Bensamäärien arviointi on toki oikeasti vaikeaa puuhaa.
Charlie sanoi:Mustakiikari oli muuten ennen kisaa varma, että kärkitallit ovat eri taktiikoilla liikenteessä. Vaan eivätpä olleetkaan, erot olivat varsin pieniä. Bensamäärien arviointi on toki oikeasti vaikeaa puuhaa.
Charlie sanoi:Homma on näköjään hoidettu jo kauan sitten toisaalla. :tongue:
Mustakiikari oli muuten ennen kisaa varma, että kärkitallit ovat eri taktiikoilla liikenteessä. Vaan eivätpä olleetkaan, erot olivat varsin pieniä. Bensamäärien arviointi on toki oikeasti vaikeaa puuhaa.
Oikeassa olet. Kymmenen kiloa tankissa hidastaa nyrkkisäännön mukaan noin 0,4 s / kierros. Siitä voi laskea suuntaa-antavasti paljonko ruutu putoaa jos aika-ajossa on liikaa löpöä tankissa.Hurmurisija sanoi:Kaiketikin nopein tapa ajaa kilpailu läpi omalla kalustolla pystytään laskemaan varsin tarkasti, koska kärkitalleilla näyttää kisasta toiseen olevan sama taktiikka. Olenko oikeassa kun kuvittelen, että pysähdyksien määrä on kasvanut uuden aiaka-ajosäännön myötä? Kevyellä autolla pärjää paremmin aika-ajossa ja lisäksi monen pysähdyksen taktiikalla pystytään reagoimaan paremmin muuttuviin sääoloihin.
Ilmari sanoi:Edelleen kiikari ennusti että ajettaessa useampia kierroksia Ferrarien meno hyytyy ja muuttuu levottomaksi, kun sen sijaan esim. McLarenit menevät misukoillaan kuin raiteilla.
Ilmari sanoi:Edelleen kiikari ennusti että ajettaessa useampia kierroksia Ferrarien meno hyytyy ja muuttuu levottomaksi, kun sen sijaan esim. McLarenit menevät misukoillaan kuin raiteilla. No montaa kierrosta ei ajettu millään renkailla ja jotainhan mustakiikarin on ennustettava ennen kisaa kun siitä kerran maksetaan palkkaa.
FO110K sanoi:Pahin kämmi tänään oli spekulointi Kimin keskeytyksestä, siellä jo "varmana" tiedettiin että pysähdyksen aikana moottorin lämmöt nousi ja se aiheutti konerikon...
tuo "tieto" olikin sitten kirjoitettu tekstitv:lle jo ennen kuin kisa päättyi... näin se etenee![]()
FO110K sanoi:joo, spekulaatio on spekulaatiota, ei siinämitään, mutta se että se kirjotettiin "varmana" tietona jo tekstitv:n puolelle ennen kisan loppua oli musta kämmi nastakiikarilta ja kumppaneilta...
Moottoririkolta tietty noi aina näyttää, mutta siellä hehkutettiin Nastakiikarin näkemystä siitä kuinka lämmöt nousivat pysähdyksen aikana jnejne...
Edit: Karpow niin kuka arvostelee ja ketä minkä jälkeen, en mä ainakaan spekuloinut moottorista täällä mitään...
Bleu sanoi:En muista oliko se Saari vai Mustakari, joka kertoi että varikkopysähdys kestää 5 sekuntia vähemmän aikaa. Tuntui kyllä käsittämättömän isolta ajalta.
Kausien 1999 ja 2000 välissä varikkonopeus putosi 120:sta 80:een, ja silloin stopit hidastuivat noin 5 sekkaa.
Totta puhut, kämmi mikä kämmi. Mutta mietitäänpä vaihtoehtoaFO110K sanoi:joo, spekulaatio on spekulaatiota, ei siinämitään, mutta se että se kirjotettiin "varmana" tietona jo tekstitv:n puolelle ennen kisan loppua oli musta kämmi nastakiikarilta ja kumppaneilta...
Moottoririkolta tietty noi aina näyttää, mutta siellä hehkutettiin Nastakiikarin näkemystä siitä kuinka lämmöt nousivat pysähdyksen aikana jnejne...