Tallimääräysten historiaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Bobakki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tälläinenkin näkökulma tähän teatteriin. Varmaan oiva lisä tuomareille kun miettivät Ferrarin sanktioita.

Vedonlyöntitoimistot raivoissaan Ferrarille
27.07.2010 15:56

Irlantilainen vedonlyöntitoimisto Paddy Power kertoo palauttaneensa 15 000 punnan (18 500 euron) edestä Hockenheimin F1-kisassa Felipe Massan puolesta vetoa lyöneiden panoksia.

Massa johti sunnuntain kisaa lopussa, mutta tallimääräyksen myötä hän joutui luovuttamaan ykköspaikkansa Fernando Alonsolle.

- Emme ampuneet itseämme jalkaa, vaan joku muu sai meidät tähän tilanteeseen. Vetoa lyönyt henkilö ei syytä formula ykkösiä. Hän syyttää meitä rahojensa viemisestä, Paddy Power tiedotti.

SBOBET:n johtaja Bill Mummery syyttää F1-pomoja omien sääntöjensä hylkäämisestä, kun Alonson voittoa ei mitätöity.

- Tämä ei ole epäreilua vain urheilua kohtaan, vaan myös katsojille, jotka maksavat suuria summia lipuista ja lyövät vetoa, Mummery sanoo.

(MTV3)​
 
Vaikka tuo teko on jollain tapaa taloudellisesti perusteltavissakin, oli se kyseisellä tavalla tehtynä tässä vaiheessa kautta melkoinen potku urheilullisuuden munille. Ja minusta tuntuu että tuo uusi pistelasku on hämärtänyt noita erojen merkityksiä pistetaulukossa.
Ainahan tallimääräyksiä on ollut ja tulee olemaan muttei näin räikeinä ja törkeinä tartteis olla yhtään, varsinkin kun niiden pitäisi olla kielletty.
 
Häviäjät aina valittaa

Tälläinenkin näkökulma tähän teatteriin. Varmaan oiva lisä tuomareille kun miettivät Ferrarin sanktioita.

Vedonlyöntitoimistot raivoissaan Ferrarille
27.07.2010 15:56

Tyhjänpäiväistä narinaa. Vedonlyönti edellyttää lajituntemusta ja jokainen tämän lajin tunteva tietää että tallimääräyksiä voi tulla. Vähän sama kuin löisi tulosvedon johonkin Euroopan pääsarjatason liigaotteluun tuloksella 15-7. Viisaampi tietää että niin ei tule käymään, noin esimerkkinä lajituntemuksesta.
 
Tuntuu vähän siltä, että säännön pitäisi mennä niin, että sellaiset tallimääräykset ovat kiellettejyjä jotka jopa tyhmimmätkin katsojat huomaavat.

:wink:
 
Tyhjänpäiväistä narinaa. Vedonlyönti edellyttää lajituntemusta ja jokainen tämän lajin tunteva tietää että tallimääräyksiä voi tulla. Vähän sama kuin löisi tulosvedon johonkin Euroopan pääsarjatason liigaotteluun tuloksella 15-7. Viisaampi tietää että niin ei tule käymään, noin esimerkkinä lajituntemuksesta.

Jos teet tallimääräyksen, on parempi ettet jää siitä kiinni, kuten Ferrari nyt teki. Myöhemmin kaudella, kun tallin toinen kuski on matemaattisesti pois mestaruustaistosta, kuljettajalla on täysi oikeus auttaa tiimikaveria, ja monesti tämä todetaan täysin avoimesti ennen kisaa: "jos olen siinä tilanteessa että olen edellä ja tallikaveri takana, autan häntä tottakai mestaruustaistossa ja päästän hänet edelle." Tämä on täysin sallittua ja odotettua, ja katsojat tämän tietävät loppukauden kisoja katsoessaan, ja ottavat huomioon veikkauksessa.

Se mikä on kiellettyä, on se kun molemmat kuljettajat ovat vielä taistossa mukana, ja talli määrää tällaisen ohituksen. Tilannehan oli pisteissä se, että jos esim. Felipe olisi tämän kisan voittanut, ja sitten seuraavassa kisassa voittanut jälleen ja Alonso keskeyttänyt, Felipe olisi Alonsoa edellä pisteissä.

Tallimääräykset ovat säännöissä kiellettyjä, kun taas se on sallittua jos kuski vapaaehtoisesti auttaa tallikaveriaan. Tämä ei tässä tapauksessa, pisteiden ja radiokeskusteluiden, ja muiden meriselitysten valossa ollut uskottavaa. Tuomaristo teki näistä omat johtopäätöksensä ja antoi tuomionsa. Ferrari siis rikkoi lajin kirjoitettuja sääntöjä. Ihan sama rikotko rengassääntöä, onko auto laiton, polttoaine, ohitat oikaisemalla, kilkkaat vastustajan radalta, jne. Sääntöjä on, ja niitä ei saa rikkoa.

Jos Ferrari olisi ollut fiksu, kuten eivät ole, he olisivat toteuttaneet ohituksen eri tavalla, esim. varikkokäynneillä tai Felipe olisi hidastanut vain hieman ja näytellyt taistelevansa Alonsoa vastaan. Tämä olisi epäselvempää, ja sääntörikkomusta olisi ollut vaikea todistaa. Nyt epäilylle ei juuri jäänyt tilaa.
 
Tälläinenkin näkökulma tähän teatteriin. Varmaan oiva lisä tuomareille kun miettivät Ferrarin sanktioita.

Vedonlyöntitoimistot raivoissaan Ferrarille
27.07.2010 15:56

Irlantilainen vedonlyöntitoimisto Paddy Power kertoo palauttaneensa 15 000 punnan (18 500 euron) edestä Hockenheimin F1-kisassa Felipe Massan puolesta vetoa lyöneiden panoksia.

Massa johti sunnuntain kisaa lopussa, mutta tallimääräyksen myötä hän joutui luovuttamaan ykköspaikkansa Fernando Alonsolle.

- Emme ampuneet itseämme jalkaa, vaan joku muu sai meidät tähän tilanteeseen. Vetoa lyönyt henkilö ei syytä formula ykkösiä. Hän syyttää meitä rahojensa viemisestä, Paddy Power tiedotti.

SBOBET:n johtaja Bill Mummery syyttää F1-pomoja omien sääntöjensä hylkäämisestä, kun Alonson voittoa ei mitätöity.

- Tämä ei ole epäreilua vain urheilua kohtaan, vaan myös katsojille, jotka maksavat suuria summia lipuista ja lyövät vetoa, Mummery sanoo.

(MTV3)​
Tulee mieleen vuoden 1994 jalkapallon MM-kisat. Andres Escobar teki oman maalin ja huumepomojen vedot meni pieleen. Kotiansa Kolumbiaan palattuaan Escobar ammuttiin "kiitokseksi".

Sairaimmillaan homma voi mennä noinkin. Ja Italiassahan on Mafialla perinteisesti ollut vahva asema. Joten jos sattuu menemään rivi pieleen tuollaisen takia, niin kuka voi varmuudella sanoa ettei toisintoa tulisi?
 
Jos teet tallimääräyksen, on parempi ettet jää siitä kiinni, kuten Ferrari nyt teki. Myöhemmin kaudella, kun tallin toinen kuski on matemaattisesti pois mestaruustaistosta, kuljettajalla on täysi oikeus auttaa tiimikaveria, ja monesti tämä todetaan täysin avoimesti ennen kisaa: "jos olen siinä tilanteessa että olen edellä ja tallikaveri takana, autan häntä tottakai mestaruustaistossa ja päästän hänet edelle." Tämä on täysin sallittua ja odotettua, ja katsojat tämän tietävät loppukauden kisoja katsoessaan, ja ottavat huomioon veikkauksessa.
Jaa-a, kyllä ne tallimääräykset ovat ihan lajille tyypillisiä muutenkin kuin vain viimeisissä kisoissa. On varsin tunnettua että joissain talleissa kuljettajien keskinäinen järjestys on ollut selvää jo ennen kauden alkua. Toki, tallimääräyksiä ja sijoitusten luovutuksia nähdään enemmän loppukaudesta, mutta tosiaan, kyllä sitä muulloinkin voi tapahtua. Toiset ymmärtävät tämän ja ottavat sen tilannekohtaisesti huomioon, toiset repivät peliverkkareitaan ja pelitositteitaan.

Se mikä on kiellettyä, on se kun molemmat kuljettajat ovat vielä taistossa mukana, ja talli määrää tällaisen ohituksen. Tilannehan oli pisteissä se, että jos esim. Felipe olisi tämän kisan voittanut, ja sitten seuraavassa kisassa voittanut jälleen ja Alonso keskeyttänyt, Felipe olisi Alonsoa edellä pisteissä.
Paljon jossittelua, jos kaikki kärkikuljettajat keskeyttäisivät loput kilpailunsa niin Liuzzi voisi voittaa mestaruuden. Tilanne Ferrarilla oli se, että kuljettajat olivat jo paljon kärkeä jäljessä ja tallin sisälläkin piste-ero oli suuri. Fernandoon panostaminen mestaruuden tavoittelussa on aika looginen valinta jos mielivät edes siitä kuljettajien mestaruudesta ajaa. Vaikka tuo sinun kuvailemasi olisi tapahtunut niin ero kärkeen MM-taistossa olisi säilynyt aika suurena.

Jos Ferrari olisi ollut fiksu, kuten eivät ole, he olisivat toteuttaneet ohituksen eri tavalla,

Jos Ferrarilla oltaisiin oltu fiksuja, niin olisivat laittaneet jonkun muun sitä käskyä antamaan Massalle kuin Smedleyn, joka on Massan kaveri. Hän se koko jupakan teki kaikille näkyväksi.
 
Jos Ferrarilla oltaisiin oltu fiksuja, niin olisivat laittaneet jonkun muun sitä käskyä antamaan Massalle kuin Smedleyn, joka on Massan kaveri. Hän se koko jupakan teki kaikille näkyväksi.
Smedleytä on turha syyttää siitä. Koko asia tuli nähtävästi aivan puun takaa ja Smedleykin on vain ihminen. Ja varsin tunnollinen vielä kaikesta päätellen.

Jupakan teki kaikille näkyväksi kaiken tiimiradiokeskustelun vapauttaminen julkiseksi.
 
Irlantilainen vedonlyöntitoimisto Paddy Power kertoo palauttaneensa 15 000 punnan (18 500 euron) edestä Hockenheimin F1-kisassa Felipe Massan puolesta vetoa lyöneiden panoksia.

Melkein tekisi sanoa, että kaatuessaan vedonlyöntitalojen ja vedonlyöjien näpeille, menee tämäkin farssi plussan puolelle. Mutta jätän sanomatta.
 
Brasiliassa 2007 olisi saattanut tulla tallimääräys, jos Massa ei olisi tehnyt virhettä, jonka seurauksena Kimi pääsi ohi ihan ajamalla.

Joten sitä ei lasketa, vaikka tallimääräys olisi varmasti muuten kisan aikana tullutkin.

Kimin mestaruus tuli siis ajamalla. :ahem:

Massa ajoi kaksi kierrosta Kimiä lyhyemmän keskistintin, mutta kierrosajat eivät tippuneet samaa tahtia kuin autojen painoerolla olisi pitänyt. Näytti hyvinkin etukäteen suunnitellulta taktiikalta päästää Kimi ohi huomaamattomasti. En sano, etteikö Kimi olisi voinut voittaa Brasiliassa ajamalla, mutta sitä keskustelua on vähän turha käydä kun Massa tiesi jo ennen kisaa, ettei voisi kisaa voittaa.
 
McLaren-pomo: Tallimääräyksellä olisimme voittaneet Räikkösen

McLarenin F1-tallin päällikkö Martin Whitmarsh sanoo häviävänsä mieluummin MM-taiston kuin turvautuvansa sääntöjenvastaiseen tallimääräykseen.

Kaudella 2007 McLaren-kuljettajat Fernando Alonso ja Lewis Hamilton päätyivät sarjassa tasapisteisiin. He molemmat hävisivät mestaruuden yhden pisteen erolla Ferrarin Kimi Räikköselle.

- Uhrasimme maailmanmestaruuden 2007. Meillä olisi ollut täysi syy toimia eri tavalla. Pieni osa minusta on aina sitä mieltä, ettei niin olisi pitänyt toimia, mutta olen ylpeä, että teimme niin, Whitmarsh sanoo The Sun -lehdelle.

- Jos me olisimme kallistuneet antamaan jommallekummalle kuljettajallemme edun, niin olisimme sillä tavalla saaneet hankittua sen extra-pisteen, jolla olisimme voittaneet mestaruuden, Whitmarsh kertaa Räikkösen mestaruuskauden asetelmia.

Whitmarshin mielestä suuria mestareita ovat sellaiset kuljettajat, jotka voittavat omilla ansioillaan.

- Haluamme kiihkeästi voittaa, mutta kyse on siitä, miten voittaa. Jos voittaa ja tietää huijanneensa, niin en ymmärrä, miten silloin voi tuntea hurmiota missään vaiheessa uraansa - tai uran jälkeen, kun katsoo tapahtumia taaksepäin.

-MTV3

Muistanko nyt ihan oikein, että jos olisivat Brasiliassa ottaneet Alonson 3. sijalta vaikka varikolle ja tiputtaunut Hamiltonin taakse, niin Hamilton olisi olllut maailmanmestari?
 
Muistanko nyt ihan oikein, että jos olisivat Brasiliassa ottaneet Alonson 3. sijalta vaikka varikolle ja tiputtaunut Hamiltonin taakse, niin Hamilton olisi olllut maailmanmestari?
Muistat väärin. Pisteet olisivat olleet tasan ja Hamilton hävinnyt mestaruuden, koska Kimillä oli enemmän voittoja.
 
Muistanko nyt ihan oikein, että jos olisivat Brasiliassa ottaneet Alonson 3. sijalta vaikka varikolle ja tiputtaunut Hamiltonin taakse, niin Hamilton olisi olllut maailmanmestari?
Ei se nyt ihan noin helposti olisi mennyt. Välistä olisi vielä pitänyt pudota yhden auton.

Tasapisteissä Kimi olisi ollut enempien voittojen myötä mestari.

*EDIT
Hidas
 
Muistat väärin. Pisteet olisivat olleet tasan ja Hamilton hävinnyt mestaruuden, koska Kimillä oli enemmän voittoja.

Okei, selvä... Ihme etteivät Mclarenit koittanut kyseistä taktiikkaa ja olisi toivonut, että joku olisi Hamiltonin edestä vielä keskeyttänyt/ajanut ulos. Koska sikailihan Mclaren itsensä kuitenkin ulos tallimestaruudesta. :D
 
Mullon muistikuva, että olisivat myöhemmin kertoneet seuranneensa tilannetta ja määränneet Alonson hidastamaan, mikäli joku olisi pudonnut. Eri asia on sitten, olisiko Alonso totellut.
 
Okei, selvä... Ihme etteivät Mclarenit koittanut kyseistä taktiikkaa ja olisi toivonut, että joku olisi Hamiltonin edestä vielä keskeyttänyt/ajanut ulos. Koska sikailihan Mclaren itsensä kuitenkin ulos tallimestaruudesta. :D

Itse jokainen voi arvailla olisiko Alonso tullut extrastopille auttaakseen Hämäläistä voittamaan mestaruuden.
 
Tarkemmin ajatellen....

Ron Dennis: Yhden keskeytyksen päässä
21.10.2007 22:56

McLarenin F1-tallin päällikkö Ron Dennis totesi Brasilian GP:n jälkeen, että hänen tallinsa kuljettajan mestaruus jäi yhden keskeytyksen päähän.

- Se oli niin lähellä. Tarvitsimme vain yhden auton keskeytyksen, Dennis totesi.

Lewis Hamiltonin olisi pitänyt sijoittua Brasilian GP:ssä viidenneksi saavuttaakseen mestaruuden. Hamilton ajoi maaliin seitsemäntenä. Fernando Alonson olisi puolestaan pitänyt yltää toiseksi. Alonso ajoi maaliin kolmantena.

Ferrarin Kimi Räikkönen tarvitsi mestaruuteensa Nico Rosbergin neljännen, Robert Kubican viidennen ja Nick Heidfeldin kuudennen sijan. Nimittäin jos Hamilton olisi noussut kuudenneksi, olisi McLaren luultavasti vetänyt Alonson pois radalta. Tällä tavalla McLaren olisi saanut Hamiltonin viidenneksi, mikä olisi riittänyt englantilaisen mestaruuteen.

(MTV3-Reuters)
Unohdin tuon mahdollisuuden kokonaan, että Alonsokin olisi tarvinnut vain yhden sijan noustakseen mestariksi. Mikäli esim. Massa olisi keskeyttänyt, Alonso olisi saanut noustessaan toiseksi 2p lisää. Hamilton olisi saanut vain pisteen ekstraa.
 
Uskon että olisi. Ei sekään nyt niin nuija sentään ole.

Jutussa oli myös sellainen näkökulma, että Alonso oli mestaruustaistossa mukana Ferrareiden maaliintuloon saakka. Esimerkiksi Massan keskeyttäessä Alonsosta olisi tullut mestari. Ferrareiden maaliintulon jälkeen radan varteen jääminenkään ei olisi auttanut, Hamilton kun oli kierroksen perässä.

Tuskinpa olisi siis jättäytynyt yhtään mihinkään, vaikka Dennis kovasti sitä mieltä kisan jälkeen olikin.
 
Ylös