sammyosammy
Senior Citizen
Odotan Pekka Franckin ilmoitusta tulevan kauden tallipaikoista. Kaikki sitä ennen on pelkkää spekulaatiota. MOT.
Kyllähän se Clarovideo taitaa ihan vakituseen olla McLarenin takasiivessa.Ja hevonpaskaksi leimasin senkin uutisen, koska kukaan ei ole koskaan sanonut, että Perez olisi maksukuski, eikä McLarenilla vaikuta olevan mitään yhteyttä meksikolaiseen rahaan. Joskus talvitesteissä McLarenilla oli takasiivessä Telmexin tytäryhtiön tarrat, mutta niitäkään ei ole sen koommin nähty. Muutenkin McLarenin nimisponsorina toimiva Vodafone on Telmexin kilpailija tai ainakin saman alan yritys, joten siitäkin syystä Telmexin suora sponsorointi on mahdotonta.
No ei se siellä pisteitä tuovan ajotavan ansiostakaan kyllä ole.Ja hevonpaskaksi leimasin senkin uutisen, koska kukaan ei ole koskaan sanonut, että Perez olisi maksukuski, eikä McLarenilla vaikuta olevan mitään yhteyttä meksikolaiseen rahaan.
Jaa, meinaat vai. Perez oli viime kauden MM-sarjassa yhteispisteissä kymmenes Sauberilla. Jätti taakseen mm. tallikaverinsa, hypetetyn Nico Hülkenbergin, Michael Schumacherin ja yhden osakilpailun voittaneen Pastor Maldonadon. Kerran oli kolmas ja kaksi kertaa kakkonen. Tietysti keskeytyksiä ja huonojakin kisoja tuli, mutta se kuitattiin siihen aikaan kokemattomuuden ja innokkuuden haittapuolina.No ei se siellä pisteitä tuovan ajotavan ansiostakaan kyllä ole.
No niinpä näkyy (Suzukassa olleen). Jotenkin en ole asiaa rekisteröinyt. Joskus olen mielestäni nähnyt Tooned-tarrat siellä, joten ei se nyt kuitenkaan aivan vakituista voi olla.Kyllähän se Clarovideo taitaa ihan vakituseen olla McLarenin takasiivessa.
Ja virallinen yhteistyö kumppani.
Mä sanoin tän jo viime kaudella, mutta Perezin tuloksia vääristi erilaiset rengastaktiikat. Tämä kausi on osoittanut, että kaveri ei ota oppia virheistään eikä myös ole kovin nopea. Ei jatkoon.Kenenkäs mukaan Perez olisi maksukuski? Itse en ole kuullut, että McLaren olisi Perezin ohessa saanut uusia sponsoreita. Perez hankittiin talliin, koska hän oli viime kaudella paras saatavilla olleista kuljettajista.
Osasyyllisenä voidaan pitää myös McLarenin tämän kauden autoa. Hitaalla autolla ei kisoja voiteta, eikä asiaa myöskään auta se fakta, että vain tallin toinen kuljettaja edes yrittää ajaa pisteille.eikä myös ole kovin nopea.
Joku estää Pereziä ajamasta pisteille vai?Osasyyllisenä voidaan pitää myös McLarenin tämän kauden autoa. Hitaalla autolla ei kisoja voiteta, eikä asiaa myöskään auta se fakta, että vain tallin toinen kuljettaja edes yrittää ajaa pisteille.
En ole mitään sellaista sanonutkaan..?Joku estää Pereziä ajamasta pisteille vai?
Perez yrittää onnistumatta ja Button sitten napsii pinnoja yrittämättä? Vai miten tämä on tulkittava?Hitaalla autolla ei kisoja voiteta, eikä asiaa myöskään auta se fakta, että vain tallin toinen kuljettaja edes yrittää ajaa pisteille.
Perezin tilannetta siis vaikeuttaa se kun tämä ei edes yritä ajaa pisteille :doubtful:? Siihen löytyy aika helppo ratkaisu sitä kautta, että kaiffari vastedes yrittää ajaa pisteille :idea:.Osasyyllisenä voidaan pitää myös McLarenin tämän kauden autoa. Hitaalla autolla ei kisoja voiteta, eikä asiaa myöskään auta se fakta, että vain tallin toinen kuljettaja edes yrittää ajaa pisteille.
Se on tulkittava niin, että perez ryssii perus pistepotin kisasta toiseen kuten maldonado viime vuonna williamsilla. Ja että ei ryssisi jos ajaisi kärjessä, mutta kun on kympin kantturoissa niin pitää sekin ainoa ohittaja teilata..Perez yrittää onnistumatta ja Button sitten napsii pinnoja yrittämättä? Vai miten tämä on tulkittava?
Eihän tuollaista voi sallia.http://www.formule1.nl/nieuws/detail/boekhoorn-overweegt-aandelen-in-williams-te-kopen/
Eli Giedo van der Garde olisi tulossa sukulaisen rahoilla Williamsille Bottaksen tilalle.
Eddie Jordan höpötti BBC:n lähetyksessä Japanissa kuulleensa sellaista, että Claire Williams olisi ihan hiljattain tehnyt yllättävän pikavierailun Venezuelaan. EJ:n mukaan tämä voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että Maldonado ei aja enää ensi kaudella Williamsilla. Jos Jordanilla on asiasta oikea vainu, niin van der Garden voisi ajatella korvaavan Maldonadon.http://www.formule1.nl/nieuws/detail/boekhoorn-overweegt-aandelen-in-williams-te-kopen/
Eli Giedo van der Garde olisi tulossa sukulaisen rahoilla Williamsille Bottaksen tilalle.
Olipa yllättävää, että siellä joku urpo taas kurkkimassa ikkunoista raha$äkkien kanssa :thumbdownhttp://www.formule1.nl/nieuws/detail/boekhoorn-overweegt-aandelen-in-williams-te-kopen/
Eli Giedo van der Garde olisi tulossa sukulaisen rahoilla Williamsille Bottaksen tilalle.
No kai tähän juttuun liittyy myös tarina Maldonadon tulevasta tallista? Lotus-paikka on ilmeisesti menossa Hülkenbergille, joten vähäisetkin Maldonadon mahikset sinne lienevät mennyttä. Vaihtaisiko Maldonado Force Indian tai Sauberin kaltaiseen ikuiseen keskikastin talliin?Eddie Jordan höpötti BBC:n lähetyksessä Japanissa kuulleensa sellaista, että Claire Williams olisi ihan hiljattain tehnyt yllättävän pikavierailun Venezuelaan. EJ:n mukaan tämä voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että Maldonado ei aja enää ensi kaudella Williamsilla. Jos Jordanilla on asiasta oikea vainu, niin van der Garden voisi ajatella korvaavan Maldonadon.