Taloyhtiöiden ja naapurustojen tapahtumien ja sattumuksien jatko-osa

Tokihan isännöitsijän kanssa on sopimus jo irtisanottu ja ammattilainen tulee korvaamaan hänet pian. Se oli puheenjohtajuuteni ensimmäinen saavutus, että vartti tittelin vastahakoisesti vastaanotettuani, isännöitsijä irtisanoi itsensä tuohtuneena.

Hallituksen olisi helpompaa ratkaista asia, jos ei haukkumisesta valittava naapuri itse aiheuttaisi elämisellään häiriöitä naapureille ja varsinkin jos ei jättäisi uhkauksia postit-lapuilla ympäriinsä.
 
Viimeksi muokattu:
Laitoin isännöitsijälle vihapostia ja kikkelikuvia. No enkä, vitsivitsi.
Mutta vähän hätyyttelin. Jotta hätyyttelisivät saatanan huoltoukkoa.
 
Hallituksen olisi helpompaa ratkaista asia, jos ei haukkumisesta valittava naapuri itse aiheuttaisi elämisellään häiriöitä naapureille ja varsinkin jos ei jättäisi uhkauksia postit-lapuilla ympäriinsä.
Molemmille varoitukset, toki eri perustein.
 
Kyrpyys ja mulkkus.
Noiden varoitusten jälkeen jäämme suurella mielenkiinnolla odottamaan seuraavan hallituksen toimia :D

T:nimim. ainoassa yhtiömuotoisessa asunnossa asuessani jälkeeni tuli hallitukseen yhtiön hankalin asukas (henkilökohtainen mielipiteeni). Toki olin jo etukäteen kieltäytynyt jatkosta. Seuraavassa yhtiökokouksessa sitten sainkin vapaammin ilmaista itseäni, eikä sen jälkeen ole moisissa tarvinnut olla :D

ja sitten vakavasti, niin valitettavan korrekti olin tuolloinkin, suorastaan säälittävä lapanen
 
Näin tuossa puolenpäivän kulmilla kauppaan lähtiessäni autostani vastapäisen oven naapuria. Hää hymyili kun jakoavain, kun kättä nostamalla häntä tervehdin ja taisi hää jopa naureskella itsekseen?

Päässänsä oli tuliterän näköinen Kärpät-lippalakki. Suomussalamelta on hää lähtöisin, että sikäli ymmärrän hymynsä ja naurunsa.
 
Itsekseen naureskelu viittaisi mielenhäiriöön. Välttelisin ko. potilasta.
 
Taloyhtiömme hallituksessa näyttäis kuukletuksen perusteella istuvan aivan jumalaisen kaunis nainen.
Pitänee osallistua seuraavalla kerralla yhtiökokoukseen. Hihittelen takarivissä ja koskettelen itseäni.
 
Jollain ooppelistilla oli ollut ohjelmaa viime yönä tossa parin sadan metrin päässä. Tollanen raato siellä lepäsi vieläkin:
200530405-800x_.jpg
 
Tuossa meidän parkkipaikalla on jo muutamia aikoja pistänyt silmään tummanvihriä Saksan kilvissä oleva Audi. Syystä, että lämpötolpasta menee Audin takaluukkuun valkoinen sähköjohto.

Muutama aika sitten uteliaisuuttani huomasin, että ko. Audin takaistuimien yläpuolelle on ripustettu jonkin langan varaan lämmitysvastuksella varustettu puhallin. Siis samanmoinen puhallin kun mulla on tässä huoneessa viilentimenä ilman lämminvastusta.

Kaikkea sitä on. Mitähän vakuutusyhtiö sanoisi, jos tuon Audin puhaltimen mahdollisen häiriön takia muutama auto palaisi?
 
Joku asuu siellä?
 
Ylös