Talvisää 2011

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sain tänään kunnon liikunta-annoksen, kun päätettiin viisihenkisen perheen kanssa kuluttaa vuoden ensimmäisestä päivästä jopa 3 tuntia parkkipaikka-aluetta ympäröivien lumivallien raivaamiseen ja puhdistamiseen. Ja pakkasta oli 10 astetta. Ei paha.
 
Aapelin päivää!

Juuri nyt talvisää näyttää koko maassa hyvinkin mukavalta. Ennen loppiaista ainakin Kainuun korkeudella lukemat lähestyvät jo kolmeakymmentä.
 
Nyt näyttää ennusteet tuleville päiville jo lupaavimmilta. Ei enää näy yli 20 asteen pakkasia tänne. -13 nyt.
 
Oho, oho. Ennusteet lupailee ensviikonlopulle suojakelejä :eek!:
 
Voihan vittu juu, lupailee jopa +5 ensiviikolle. Menee hyvät hiihtokelit aivan persiilleen.
 
Käärmeet ja krokotiilit Australian tulva-uhrien riesana
STT, AFP


Koillis-Australian tulvauhrien vitsaukset eivät ota loppuakseen. Asukkaita uhkaavat tulvavesien mukana tulleet monet ei-toivotut vieraat kuten käärmeet ja krokotiilit.

Veden saartamassa 75 000 asukkaan kaupungissa Rockhamptonissa huhut krokotiileistä ovat olleet liikkeellä jo muutaman päivän ajan. Parin metrin mittaisia käärmeitä on nähty aivan kaupungin keskustassa.

Käärmeiden joukossa on erittäin myrkyllisiä lajeja kuten taipaaneja. Ihmisten lailla käärmeet hakeutuvat turvaan vesimassoilta ja kiipeävät taloihin ja puiden oksille vettä pakoon.

– Käärmeet ovat suuri ongelma. Olen sulkenut kaikki ovet, koska ne yrittävät tulla sisälle, sanoi pubinpitäjä Suzanne Miller.

Myrkkykäärme oli päässyt puraisemaan Millerin äitiä, mutta tämä oli selvinnyt puremasta.

Tähän mennessä kymmenen ihmistä on saanut surmansa tulviin liittyvissä onnettomuuksissa.

Uusi-Seelanti kertoi tiistaina lähettävänsä pelastustyöntekijöitä naapurimaan tulva-alueille. Ensi hätään paikalle on lähdössä 10–15 hengen pelastusryhmä.
Niinkuin ei tulva sellaisenaan jo riittäisi pilaamaan elämää, mutta kaiken maailman käärmeet ja muut vielä lisäksi. :eek: Kyllä tällainen suomalainen pikkupakkanen on kuitenkin ihan mukavaa. Käärmeetkin ovat kohmeessa. :o
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös