TalviSää 2017-2018

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä on ollut julmetun liukas keli.

Päivällä kaupassa käydessä oli pakko kulkea kadun puolella jalkakäytävän sijaan, koska jalkakäytävällä kulkiessa meinasi koko ajan lähteä jalat alta.

Kadun puolella kulkiessakin piti kulkea erittäin varovasti ja silti juuri kadun puolella kulkiessa kaatuminen oli lähimpänä jalkojen lähtiessä luistamaan alta sen verran pahasti käsien vispauksen säestämänä, että on suorastaan ihme, että sain pidettyä itseni pystyssä ja säikähdyksen vuoksi taisi sydämeni jättää yhden lyönnin väliin.

Olisi varmaan pitänyt laittaa luistimet jalkaan kauppaan lähtiessä, koska luistimet olisivat sopineet huomattavasti kenkiä paremmin noin liukkaalle jäälle.

Pitäisi varmaan hankkia vastaavanlaisen kelin varalta nastalliset liukuestepohjat, koska seuraavalla kerralla en välttämättä selviä samanlaisessa kelissä ilman kaatumista ja sen aiheuttamaa murtunutta kättä tai haljennutta kalloa.
 
Äsken koiralenkillä yksi koira meni pyllymäkeä alas koko pienen myötäleen. Itselläni oli nastaa.
 
Nastat on nyt kova sana. EIlisellä ulkoilulenkillä niillä pääsi nopeammin täysin jäisillä kohdilla eteenpäin, kuin jos olisi jolkotellut asfaltti/lumisohjo/jääkikare-osuudella.
 
Pysyisi nyt vaan lämpötila plussan puolella sen aikaa, että pääsisi eroon tosta jäästä. Nyt on enimmäkseen ihan hyvä kävellä, mutta tohon jään päälle kun sataa lunta ettei nää missä ne jäiset kohdat on ja missä jäättömät niin sitten siellä on kivan petollista kävellä.
 
Merkillinen päivä: Vuosisadan lumimyrsky ja Saulin astuminen toiselle kutoselle. Nyt pitää nauttia tosta säästä. :ahem: Pulkkamäkeen. :3
 
Viimeksi muokattu:
Systeri on lumikaaoksen myötä nalkissa talossaan. Ei pääse rollaattorillaan ulos. Oli kuitenkin valmisruokana lihaskeittoa jääkaapissa, niin ei kuole nälkään.

Josko naapuri tulisi kolaamaan polun auki ovelta??
 
Kylläpäs on pyryttänyt. Ikkunasta ei näe selvästi, että paljonko on tullut. Illalla olis lenkin paikka, näinköhän jää ekan kerran tänä vuonna väliin sään takia.
 
Suorastaan täydellinen ulkoilukeli, lämpötila noin -15C ja tyyntä. Aurinko paistaa ja maa kauniin valkoinen. Tuli koirien kanssa tehtyä pitkä lenkki ja siihen päälle vielä sekä omat että naapurin lumityöt :cool:
 
Ylös