Talvitestit kaudella 2015

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Joo. Ikävä tilanne Alonson kannalta. Pienemmistäkin keskinopeuksista kolareista on loukkaannuttu vuosien saatossa vakavastikin ja jopa hengenvaarallisesti. Jotta ei menisi ns. Liian Vanhaksi muisteluksi niin muun muassa Michael Schumacherin kolari Silverstonessa 1999 oli vain 107 km/h luokkaa keskinopeudeltaan ja silti suurin osa loppukaudesta oli paketissa ja Mika Häkkinen oli menehtyä Adelaidessa 1995 180 km/h keskinopeuden luokkaa olleessa kolarissaan.

Siinä pelastivat Mikan hengen niin onneksi edes hieman pienentynyt nopeus, Sid Watkinsin hätätoimenpide ja Frank Gardnerin kaasujalka. Toki kolarikulmat ja muut ovat aivan eri luokkaa Alonsolla, mutta tuollainenkin nopeus riittää tai voi riittää vakavaankin loukkaantumiseen turvallisuuden parantumisesta huolimatta. Saihan Kimikin ei niin vähänkään aikaa sitten entisestään kipeään selkäänsä lisää selkäkipuja kolaristaan.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Eikä vain urheilupiireissä. Vähänkään kovemman tärskyn jälkeen pidetään mielellään tarkkailussa yön yli. Aivoissa kun alkaa tapahtua jotain äkillistä, niin se on myöhäistä lähteä ajomatkan takaa.
Lehterä ja Komarov olivat viikkoja sivussa aika pienen aivotärähdyksen jäljiltä. Aika veemäinen vaiva kun ei tahdo pystyssä pysyä. Saati että pitäisi ajaa formulaa.

Ei varmaan aja ens testeissä. Imho.
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
No jos se ERS antaa esim. noin 120kW, niin tuon maksimijännitteen kanssa sen virran voi laskea.
Juuri näin.
Joten jos jotain heitetään arvioiksi niin 500 Volttia ja 100 Amppeeria niin tuosta ei selviä kukaan. (= n. 50 kW).
 

Nappula

Well-known member
Liittynyt
17.3.2007
Viestit
272
Sijainti
Helsinki
Juuri näin.
Joten jos jotain heitetään arvioiksi niin 500 Volttia ja 100 Amppeeria niin tuosta ei selviä kukaan. (= n. 50 kW).
Jos ajatellaan, että 30 mA(0,03A) ac:ta sydämen läpi riittää tappamaan ihmisen, niin mahdollistahan se on. Mutta miten se ERSistä kuljettajaan pääsisi on eri juttu.
Vaatisi aika omalatuisia johdotuksia olemattomilla turvajärjestelmillä jotta näin pääsisi käymään. En usko tuohon.
 

Killer68

Member
Liittynyt
4.1.2014
Viestit
16
Eihän sähkö varmaan muuten kun nestevuotojen kautta pääse kuskiin mut jotenkin tuntuu et ei voinu olla sähköisku kun buttonia ruvettiin yrittämään radalle!


Jos ajatellaan, että 30 mA(0,03A) ac:ta sydämen läpi riittää tappamaan ihmisen, niin mahdollistahan se on. Mutta miten se ERSistä kuljettajaan pääsisi on eri juttu.
Vaatisi aika omalatuisia johdotuksia olemattomilla turvajärjestelmillä jotta näin pääsisi käymään. En usko tuohon.
 

skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056
Jos ajatellaan, että 30 mA(0,03A) ac:ta sydämen läpi riittää tappamaan ihmisen, niin mahdollistahan se on. Mutta miten se ERSistä kuljettajaan pääsisi on eri juttu.
Vaatisi aika omalatuisia johdotuksia olemattomilla turvajärjestelmillä jotta näin pääsisi käymään. En usko tuohon.
Menee melkoiseksi salaliitto hapatukseksi mutta sanon kuitenkin. Hiilikuitu johtaa sähköä hyvin eli voisi liikkua rungon kautta kuljettajaan.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Tuskin oli kysessä sähköisku, mutta mahdollista se on.

Esimerkiksi jos auton rungon maadoitus ei ole kunnossa, on mahdollista että energiaa varautuu runkoon. Silloin voi tulla potentiaaliero vaikka ratin ja rungon välillä, tuo rungon energia voi tässä kohtaa purkautua ihmisen läpi.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Jos joskus ostan Teslan tms niin ajan sitä vain tiskihanskoissa ja kumisaappaat jalassa.
 

Ronzo

Sir
Liittynyt
3.8.2007
Viestit
247
Allusta on julkaistu kuva sairaalasta, peukku pystyssä eikä letkuissa joten eiköhän tuo tuosta toivu. Tosin näyttää kyllä siltä että saattaa olla kertaluokkaa vahvemmissa lääkkeissä. Tiedotusta pitäisi tulla piakkoin.
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Pitkään sai huhumylly jauhaa, mutta onneksi ei tainnut sittenkään pahemmin käydä Lonsolle. :thumbup:
 

Xerym

Well-known member
Liittynyt
2.2.2012
Viestit
367
Normaaliahan tuo on, että joskus aivotärähdyksen jälkeen saatetaan olla teho-osastolla parikin päivää tarkailussa.
 

joa_s

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
296
Hyvä homma :thumbup::thumbup:

Ja myös mäkki julkas lehdistötiedotteen: http://www.mclaren.com/formula1/inside-the-mtc/further-update-regarding-fernando-alonso/

Our findings indicate that the accident was caused by the unpredictably gusty winds at that part of the circuit at that time, and which had affected other drivers similarly (eg, Carlos Sainz Jnr).

...there is no evidence that indicates that Fernando’s car suffered mechanical failure of any kind. We can also confirm that absolutely no loss of aerodynamic pressure was recorded, which fact indicates that the car did not suffer any aerodynamic loss, despite the fact that it was subjected to a significant level of g-force. Finally, we can also disclose that no electrical discharge or irregularity of any kind occurred in the car’s ERS system, either before, during or after the incident.

Our data clearly shows that he was downshifting while applying full brake pressure right up to the moment of the first impact – something that clearly would not have been possible had he been unconscious at the time.
Pitkään saatiin kuitenkin spekuloida, mutta eikös toi nyt sit mene ihan perus drivers erroriksi :D No oli miten oli, mies kunnossa, tärkeintä tietenkin.
 
Viimeksi muokattu:

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Normaaliahan tuo on, että joskus aivotärähdyksen jälkeen saatetaan olla teho-osastolla parikin päivää tarkailussa.
Mitä itse olen luullut ja kuullut, tajuttomia tai siellä lähimain olevia hoidettaisiin teho-osastolla. Tosin tuosta nyt tiedä, mitä rahalla saa.
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Hyvä juttu että Alonso on kunnossa. :)

Mäcin lausunnosta vois kuvitella että tais olla vaan kuskin ajovirhe eikä sen enempää ...
 

skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056
Kevät yllätti autoilijan
 
Viimeksi muokattu:

Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Auton runko on akun kautta maadoitettu, ei mitään tekemistä maakosketuksen kanssa! Ihan eri juttu silloin kun siirretään pelkää + virtaa esim voimalinjoissa! Eli voi saada kunnon paukut tuollaisessa formulasysteemissä!
Paitsi että ERS:n toimintahäiriöstä taikka hajoamisestahan tässä oli puhe, sieltähän sen sähköiskun oletettaisiin tulevan jos mistään. Jos systeemi ei toimi, en minä mihinkään maadoitukseenkaan ko. systeemin kautta luottaisi.

Ja edelleen on olemassa se taannoinen esimerkki BMW:n varikkotyöntekijästä joka sai KERS:stä johtuvan sähköiskun välittömästi autoon koskettuaan.

Ja nyt selattuani tekstit loppuun näkyykin Alonso kuvassa peukku pystyssä. Hieno homma, eli ajanee Australiassa :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Ylös