Tänne kaikki merkitykselliset ilmoitukset.

Tai sitten pistää täysin iggeen. Ei silmissä, ei mielessä. Kyllähän näitä tapauksia on omassakin suvussa nähty, että on pistetty välit poikki ja myöhemmin sitten voivotellaan ja selitellään miksi näin on tehty, kun järki palaa päähän.
 
Tilanteesta selvitty siis henkilökohtaisesti, mutta en toki ole vaihtanut faijan kans sanaakaan tässä välissä. Toki vieläkin tuntuu aika pahalta, mutta noh se ensi "järkytys" meni ohi.
 
Pidä mielessä, että tuollaista sanottaessa vika on sanojassa, ei kohteessa. Jos moista sanoo omalle lapselle, lienee vika keskivertoa suurempi.

Aika totaalisen kusipäiseltä vaikuttaa isäukkosi. Pahoittelen suoraa ilmausta.

Komp. Tää teki mieli sanoa jo illalla mutta vedin huulilta takaisin. Onneksi porilainen suorapuheisuus ei taipunut tälläkään kertaa.
 
Tiiän, että on helpompi sanoa ku tehdä, mut jätä tommoset kommentit omaan arvoonsa. Meillä on suvussa useampi välinpito katkennut, kun on alkanu paskaa sataa niskaan jostain ihan naurettavasta jutusta, niinku esim. yliopistoon pääsemisestä.

Voimia Rentalle. Ihmiset osaa olla idiootteja. Jos ihminen ei tuu uskoon ni se ei todellakaan oo sun vikas. Sitäpaitsi ei usko tee kenestäkään toista parempaa ihmistä, kaikki on yhtä arvokkaita (vaikka jotkut välillä kaipaiski vähän sitä nojatuolia naamaansa).
 
Täällä nyt vaan surkutellaan Rentan tilannetta, mutta eihän me yhtään tiedetä että millainen mulkku Rentta oikeasti on ja mitä on tehnyt. Siellä se on uhrannut neitsyitä saatanan alttarilla ja juossut alasti kirkossa. Tässä on nyt kuultu vain yhden puolen näkemys asiasta. Taas vedetään johtopäätöksiä ihan liian nopeasti :nope:
 
Lärvilehdon asianajaja voittaa hovissa Rentan hyväksi.:ahem:
 
Täällä nyt vaan surkutellaan Rentan tilannetta, mutta eihän me yhtään tiedetä että millainen mulkku Rentta oikeasti on ja mitä on tehnyt. Siellä se on uhrannut neitsyitä saatanan alttarilla ja juossut alasti kirkossa. Tässä on nyt kuultu vain yhden puolen näkemys asiasta. Taas vedetään johtopäätöksiä ihan liian nopeasti :nope:

Mitä sitten jos onkin? Mitä me olemme rajoittamaan hänen tapaansa harjoittaa uskontoaan?
 
Täällä nyt vaan surkutellaan Rentan tilannetta, mutta eihän me yhtään tiedetä että millainen mulkku Rentta oikeasti on ja mitä on tehnyt. Siellä se on uhrannut neitsyitä saatanan alttarilla ja juossut alasti kirkossa. Tässä on nyt kuultu vain yhden puolen näkemys asiasta. Taas vedetään johtopäätöksiä ihan liian nopeasti :nope:

No onhan tuo jo kohta puhkomassa viiden tuhannen postauksen rajaa. Vähemmästäkin syystä sitä saa ihmistä kurmoottaa ja puolesta hävetä. Tai pitää.
 
Täällä nyt vaan surkutellaan Rentan tilannetta, mutta eihän me yhtään tiedetä että millainen mulkku Rentta oikeasti on ja mitä on tehnyt. Siellä se on uhrannut neitsyitä saatanan alttarilla ja juossut alasti kirkossa. Tässä on nyt kuultu vain yhden puolen näkemys asiasta. Taas vedetään johtopäätöksiä ihan liian nopeasti :nope:
Retsostellut nainneillaan?

Kyllähän tuo aika absurdilta kuullostaa, että jonkun suurin huoli kolmannen osapuolen käytöksessä on miten toisen uskolle käy. Eikö se ole jokaisen vapaa valinta, ja kaikenlaiset manipuloivat tai ahdistelevat ohjausyritykset kuullostavat aika paskamaisilta jotka eivät ainakaan edistä asiaa.
 
Se on aina mukavaa kuulla omalta isältään, että kaikki on mun oma vika ja että: jos pistät itsesi päiviltä en jää kaipaamaan vaan häpeän sua.
Jos joku mulle noin sanoisi, niin veikkaan, että multa tulisi aikalailla kaikuna takaisin joku vastaus, jonka tajuaisin itsekin vasta hiukan myöhemmin. Mun elimistö on jotenkin silleen hassusti koottu, että puheet menee korvasta sisään ja muokkautuvat suoraan suusta kuuluvaksi vastakommentiksi ilman, että signaali kiertää missään vaiheessa aivojen kautta. Hiukan sama juttu kuin omalla autolla ajaessa sivuluisun oikaisu tapahtuu suoraan persiistä käteen välittyvän informaation perusteella. Noin hiukan liioitellen.
Se, että miettii että miksi ihminen käyttäytyy kuin käyttäytyy voi helpottaa. Kun ymmärtää sen historian miten vaikkapa Rentan faija nyt tuohon pisteeseen on tullut. Se tie on todennäköisesti pitkä, kivinen ja huonoilla eväillä läpi käyty. Tämän funtsiminen ei ole kyseisen ihmisen tekojen hyväksymistä, mutta niiden ymmärtämisessä on anteeksiantamisen avain. Ja ilman anteeksiantoa ei loukkausta ja haavaa saa sydämestään ja mielestään parannettua. Tsempit ja rohkeutta.
Tuossahan aika passeli ja kompattava kommentti tulikin. En voi sanoa, että kuin omalta näppäimistöltäni kun en osaa noin hyvin ajatuksiani ilmaista (tuppaa vähintään menemään tyhmäksi vitsin vääntämiseksi vaikka kuinka yrittäisin sitä välttää).
...eihän me yhtään tiedetä että millainen mulkku Rentta oikeasti on ja mitä on tehnyt. Siellä se on uhrannut neitsyitä saatanan alttarilla ja juossut alasti kirkossa.
Alastomana tapahtuva neitsyyden uhraaminenhan on mitä tyydyttävintä toimintaa. Käsittääkseni.
 
Noh ollaan nyt kaikki ihan iisisti. Oldezille terkkui et en vieny neitsyitä muutaku sängys ehhhheeheee ... jne .. En ole luopumassa uskostani kuitenkaa. en vaikka se nostais varmaa nyt osakkeit.
 
Ylös