Albert Oil
Hippi ja juntti
Toivottavasti mahdollisimman huonolta, että sais rauhassa olla työttömänä.
Oikein. Mä olen myös luovuttanut jo.
Toivottavasti mahdollisimman huonolta, että sais rauhassa olla työttömänä.
Kannatti valittaa forumilla. Tänään oli ekat laatikossa.Missähän mun kiinaroinat viipyy?
Toivottavasti mahdollisimman huonolta, että sais rauhassa olla työttömänä.
Olisikohan Whirlpool parempi vai paskempi kuin särki mennyt Siemens? Tai Gram.
Boschit ja Siemenssit on keskenään samoja vehkeitä, eri logolla.
Lie ollut ennenkin kysely, mutta pistetään uusintakierrokselle sitten. Riistaeläinvisasta sain 41/60, ornari-osastolla meni etenkin arvaukset prinkkalaan, enkä mm pupujakaan osannut erottaa.
Ei ole tehty kodinkoneita kestämään käyttöä. Elinkaari vaikuttaa olevan 3-6 vuotta.
Talo täyttää loppuvuonna 10 vuotta. Kohta alkaa varmaan kodinkoneet paukkumaan urakalla. No pesukone on vanhempikin.
Yhdellä tutulla Vuokolla on kellarissans' 1950-luvulla vanhempiensa hankkima jääkaappi. Edelleen kylmettää elintarpeet ja juomat tarvittaessa. Varajääkaappina toimii ja ei ole koskaan ollut korjattavana. Energiatehokas tuo ei liene, mutta valmistuskustannukset lie jo kuitattu? Ehkä hiilijalanjälkikin?
Hyvinhän nuo on kestäneet :thumbup:
Tämä asumus on kyhätty valmiiksi 2012, joten viittä vuotta ei ole apk ehtinyt vielä täyttää.
Lie ollut ennenkin kysely, mutta pistetään uusintakierrokselle sitten. Riistaeläinvisasta sain 41/60, ornari-osastolla meni etenkin arvaukset prinkkalaan, enkä mm pupujakaan osannut erottaa.
Näin tämä menee. Kestävyysarvot on uhrattu bisneksen alttarille. Tavaroiden pitää hajota tarpeeksi taajaan, jotta saadaan riittävästi uusia kaupaksi.