ton jälkeen se on aina menoa.
Tänään ekan kerran testasin Nesteen mobiilitankkausta. Ihan toimiva kampe, mukava kun ei tarvi korttien kanssa sählätä pumpulla.
Oli viereisellä pumpulla ollut nainen hieman hämmentyneen oloinen, oli juuri maksamassa omaa tankkaustaan kun itse vetäisin parkkiin pumpun vierelle, napauttelin pari kertaa puhelinta, nousin ulos, avasin tankin luukun ja nappasin letkun telineestä ja lorottelin tankin täyteen. Pumpuilla on siis yhteinen maksupiste. Olin jo tankkaamassa omaa autoani ennenkuin hän oli saanut omansa maksetuksi. Jäi vielä epäluuloisena katselemaan perään kun huristelin pois.
Julkisella vai yksityisellä puolella (tiedän kyllä vastauksen)Itsehän olen ollut labrassa paheksuvan töllistelyn kohteena monesti, kun olen marssinut odotushuoneeseen, istunut hetken ja parin minuutin päästä tullut nimellä kutsutuksi sisään, vaikka numerolappu kourassa odottavat vanhukset on saapuneet puoli tuntia aiemmin.
Julkisella vai yksityisellä puolella (tiedän kyllä vastauksen)
Sairaanhoitopiirin omistama yksityinen.
Julkisella vai yksityisellä puolella (tiedän kyllä vastauksen)
Menen aina terveyskeskukseen verikokeeseen siten, että varaan viikkoa, kahta etukäteen ajan netissä. Jos aika on esim. 10:15, olen paikalla 10:10 ja n. 10:14 tulee terveyskeskushoitaja huhuilemaan nimellä.
Testattu toimivaksi niin Pirkkalassa kuin Akaaksessa.

viimeks uusin reseptit Kanta.fi kautta. Laitoin uusintapyynnön terveyskeskukseen, jossa en koskaan edes käyny. Tekstari tuli seuraavana aamuna. Uusittu. Toimi kyllä ja käytän vastaisuudessakin. Hieno palvelu.
Enämpi oot mielestäni näkkileipä. Sellainen kuivahko ja rouskuttava. Ja aina väärinpäin, kun tiput lattialle.Näytän vähän porkkanalta. Nimittäin todella vähän.
Oispa karkkia. Vaan kun ei ole, koska söin eilen kaikki karkit yhyhyyy. Seuraavaksi kai tahdon yhden Rieseneistäsi.