Kuulin juuri nuoren ihmisen päättäneen maallisen vaelluksensa.
Vittu.
Kauheaa tuhlausta.
Ei ollut erityisen läheinen, mutta silti olisin mielummin pitänyt osana elämääni kuin että en.
Parikymppisen ihmisen elämä ei voi mennä niin vituilleen, että olisi parempi heittää homma sikseen. Ei vaan voi. Mutta ei sitä aina itse ymmärrä.
Paskaa.
Kuulin juuri nuoren ihmisen päättäneen maallisen vaelluksensa.
Vittu.
Kauheaa tuhlausta.
Ei ollut erityisen läheinen, mutta silti olisin mielummin pitänyt osana elämääni kuin että en.
Parikymppisen ihmisen elämä ei voi mennä niin vituilleen, että olisi parempi heittää homma sikseen. Ei vaan voi. Mutta ei sitä aina itse ymmärrä.
Paskaa.
Pähkäilen pitäisikö mennä katsomaan uusi tuntematon sotilas, kun ilmeisesti jos ei pidä elokuvasta on maanpetturi ja saa paskaa niskaansa.Veli kyllä kehui parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi jonka on nähnyt.
Ongelma on siinä, että se parikymppinen ei itse sitä ymmärrä.
Tunne on tuntijalleen tosi. Se ei muuksi muutu.
Oma veljeni päätti lähettää kuulan kalloonsa 16 vuotiaana.
Tätä tapahtuu muuten aika usein et rakkauselämän mentyä vituralleen, päätetään maallinen taivallus.Ex-duunikaverin veljenpoika teki samat kun muijansa kanssa tuli ero.
Yks kaverin kaveri(naispuolinen hänkin) päätti päivänsä hyppäämällä juovuksissa neljännen kerroksen parvekkeelta katuun.
Tämähän suorastaaan kirvoitti pienet naurut :thumbup: AnteeksiNuo edelliset postaukset eivät ole mielestäni merkityksettömiä ilmoituksia sisällöltään.
Tämä seuraava sitä on. Minä kun olen yleensä ajoissa tai suorastaan etuajassa, niin tietenkin virittelin vanhanaikaiset kellot normaaliaikaan jo illalla. Olinpas laittanut huonosti seinälle yhden kelloista ja sieltähän se kolahti lattiaan keskellä yötä. Oikein 'mukava' herätys, ehkä naapureillekin, kun koira säikähti ja vähän kommentoi.
Tuikkukynttilöiden palamisajoissa on eroja.
Sama huomattu.
Esim. klo 18:30 sytytetyn tuikkukynttilän palamisaika lähtee puoli seitsemästä,
kun taas klo 24 sytytetty tuikkis aloittaa paloaikansa vasta puolelta öin.