kouvotsvoni
Banjottu
Meillä apukuski yltää kuskia häiritsemättä pyörittämään ja kastelemaan pyyhkijöitä, niin ei pääse liian vähäisestä käytöstä motkotusta syntymään.
Haukkuvan autoilukaverin saa todennäköisesti hiljaiseksi laittamalla haukkuvalle kaulaan sitruunapannan. Ainakin minun koirani lopetti autossa haukkumisen sen avulla. Ei sen pannan tarvitse aina olla edes 'viritettynä'.
Tarkkana nyt. Autostani loppui säksättävä ääni kun erosin.

Hyvää tarkoittaa tämäkin kysymys. Äsken Karita Mattila kirkui 'Varpunen jouluaamuna' -kappaleen. Miksi varsinkin naiset 'vislaavat' sen noin kammottavalla äänellä? Eikö sitä voi laulaa normaalilla äänellä ja kuulijan korvaa miellyttävällä korkeudella?
Jeps, samaa voi sanoa Veskun örinästä, jonka joku nimittänyt Varpunen jouluaamuna tms. nimiseksi. Laulais eikä örisis.
Vesku olisi voinut aloittaa ja päättää musiikkiuransa Nauravaan kulkuriin.
Tuostapa tuli mieleen hyvin vähän samaan aiheeseen liittyvä juttu.
Taas tänä aamuna huomasin koiruudellani olevan hyvän tavan. Se tekee kökkösensä parin-kolmen metrin päähän kökköpussien palautusroskiksesta. Ei tarvitse emännän sitten kannella kakkendaalia ympäri kaupunkia.
E: Toki, kuten aina näissä tapauksissa, makuasioitahan nämä.
Tai sitten Loirin mollaajat eivät vain tajua musiikista tahi muustakaan hevonhelkattia? Voisko olla?