Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset 1/2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei se ole helppo miellyttää ihmistä. Naista.
Yleensä tulee vittuillu kun olen aikaansaamaton vätys joka ei työpäivän jälkeen tee muuta kun kaivaa vuoroin napaa ja vuoroin nenää.
Nyt eilen ostamani jiirisaha pääsi työpäivän päätteeksi testikäyttöön josta innostuin niin tyystin, että vaikka tarkoitus oli tehdä pelkkä pöydän jatkokappale, tuli tehtyä myös lämpöpattereille suojakotelot, pojan stigaan uusi penkki, televisiotasosta puuttunut tukijalka, saunan lauteiden viimeinen puuttuva osa ja seuraavana vuorossa olisi ollut Volvolle autotalli, mutta rouva tuli huutamaan sahanpurun keskeltä, että rahoitus nyt perkele kun ikkuna pitää saada kiinni ja sitä myöten fagerholmin saha jäi sähköittä. Kylmä muka meinasi tulla ja koko perheeltä mennä kuulo.
Sinne sitä jäi mies kera punahehkuisen sahan miettimään pakkaseen, mitä sitä huomenna sahattaisiin. Jos saadaan taas sähköt.
 
Monin tavoin tuttua juttua, vaikka lähtö,- ja yksityiskohdat ovat erilaiset.
 
No jopas on jiirisahurilla vaikeaa. :dunno:

Presidentiksi minulle tarjotaan tietenkin
Ehdokkaasi on Urho Kaleva Kekkonen. Ennen vanhaan asiat oli vaan paremmin kun Urkki piti jöötä. Sillon oli oikeita rahoja ja kaikkea.
 
Kahden avioliiton ja muutaman aviovuosikymmenen havaintojen perusteella: teki kuinka paljon tahansa ja mitä tahansa, se ei ole koskaan tarpeeksi. Niillä on parasta ennen -päivä, en ole muuta selitystä (itseäni rauhoittaakseni) keksinyt. Naisen rakkaus tarvinnee lunastaa remontti remontin perään.

Onhan se välillä haastavaa, mutta onneksi on mankkis, jonne voi mennä välillä mököttämään ihan omassa rauhassa ja vaikka vuolemaan pajupillejä :ahem:
 
Ehkä ansaitsemme elantomme jatkossa pajupillien tukkumyynnillä. Niitä olis tossa muutama pahvilaatikollinen jo toimitusvalmiina.
 
Saanks mä siis tulla sun mankkikseen tilanteen niin vaatiessa? Tuon omat pajut.

sm2016seppo-300x300.jpg
 
Ylös