Lancer
Realisti
Varmaan hauskimmat kotibileet missä olen ollut selvinpäin mukana. Ja tienasin päälle vielä oikein mukavat bensarahat puol kuuden aikoihin aamulla.
Rosis varmaan säilyy kielenkäytössä vielä kymmeniä vuosia.
Puhekielessä säilyy myös ko. laitoksen kanssa jatkuvasto tekemisessä olevilla. Esimerkiksi yksi kaveri joka on parikymmentä vuotta ollut lautamiehenä, kertoo menevänsä rosiksen istuntoon.Kaipa se junttikielessä säilyy. Perheenjäsen ei siihen erehdy, kun on alalla.
Mun frendi, jolla on musta vyö krav magassa ja toiminut mm. puolustusvoimien ja poliisin aseettoman taistelun kouluttajana on antanut pojalle neuvoja ja opastusta, kuinka tuollaisessa tilanteessa kannattaa toimia. Ehkä siitä oli hyötyä.
Rosis oli minulle uusi tuttavuus ja juuri äsken googlasin asiasta.
Ei olisi tullut mieleen Raastuvan Oikeudesta vaan logiikalla yhdistelin Rikosoikeudesta.
Puhekielessä säilyy myös ko. laitoksen kanssa jatkuvasto tekemisessä olevilla. Esimerkiksi yksi kaveri joka on parikymmentä vuotta ollut lautamiehenä, kertoo menevänsä rosiksen istuntoon.
On se kumma kun Hanko-Kuopio linjalla asunut yrittää vängätä helisnkäläissyntyiselle ja Helsingissä asuvalle junttikielestä.
Juu, en mä sitä vastaan väitäkkään, etteikö kukaan näin sanoisi. Onhan Kimi Räikkönenkin yleisesti, ei formuloita seuraaville, RALLIKUSKI.:ahem:
Junttikielellä tarkoitin asiantuntemusta vailla olevaa. Kyllä helsinkiläinenkin voi olla juntti.![]()
Puhun minäkin aika usein TKK:sta, vaikkei sellaista koulua ole enää olekaan.
Jaa, lautamies joka on jo tänä vuonna istunut oikeudessa isoa juttua pari kuukautta tänäkin vuonna ja yksi asianajajakaverini ovat vailla asiantuntemusta. No varmaan verrattuna kuopiolaiseen lakitoimiston sihteerikköön verrattuna.
Puhun minäkin aika usein TKK:sta, vaikkei sellaista koulua enää olekaan.
Seli seli.
Ei kukaan alalla oleva sano rosis. Ihan oikeesti.
Ai, sä tunnet paremmin mitä mun kaverit puhuvat kuin minä? Outoa, mutta kai se sitten niin on.
Missä mä näin väitin?:doubtful:
Mun käsittääkseni sekä asianajaja että lautamies toimivat alalla. kun ko. henkilöt sanovat lähtevänsä rosikseen ja sun kertoman mukaan kukaan alalla oleva ei sano rosis, niin vaihtoehdot ovat a) he eivät toimikaan alalla b) mä kuulen väärin ja sä olet kuullut heidän sanovan esimerkiksi käräjät kun mä olen kuullut sanan rosis c) sä et tiedä lainkaan mistä puhut.
Tuo c) vaihtoehto on niin uskomaton, että sen voinee suoraan hylätä.
Et vastannut kysymykseen, missä mä väitän että tunnen sun kaverin puheet paremmin kuin sinä?
Ei sen puoleen, varmaan käytät markkojakin vielä?:doubtful:
Asianajaja tai lautamies ei ole alalla, mutta lakiasiaintoimiston sihteerikkö on? tämä selvä.Seli seli.
Ei kukaan alalla oleva sano rosis. Ihan oikeesti.
Asianajaja tai lautamies ei ole alalla, mutta lakiasiaintoimiston sihteerikkö on? tämä selvä.
Kyllönen tietänee tähän vastauksen.Tuleeko suuttimista savua?:doubtful: