Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol VII

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Viidessä vuodessa noussut uuden kerrostalokolmion hinta melkein 30%. Ihan normaalia hinnannousua?
 
Ei sitä eilen jaksanut, kun toissayönä soitti kaveri jottei kotia asti jaksa. Siinähän tuo pihalla otti lukua. Piristyi kuitenkin ja pitihän sitä seuraksi "pari" ottaa.
 
Kohtalainen suoritus jopa meikäläiseltä, jolla on melkein joka toinen päivä paita tai pusero väärin päin. Tänään oli housut ja piti pysähtyä bussipysäkille kääntämään ne oikein päin. Verkkarit vainen toki, mutta silti.
 
Helkutin Flickr sekoitti taas koneen. Ensin kaatoi ikkunan toisensa jälkeen ja nyt Youtube- ja muissakin videoissa näkyy vain vihreä ruutu, Google-kääntäjäkään ei toimi.
 
Helkutin Flickr sekoitti taas koneen. Ensin kaatoi ikkunan toisensa jälkeen ja nyt Youtube- ja muissakin videoissa näkyy vain vihreä ruutu, Google-kääntäjäkään ei toimi.

Toihan vaikuttaa hyvältä palvelulta.
 
Kyl. Silti ihmiset lataa edelleen kuviaan tuollaiseen. Taitaa olla suosituin noista kuvapalveluista.

Oisko siks, että kun on tuota käyttänyt, niin ei voi enää muilla tavoilla, esimerkiksi Youtubelle katsella kuvia?
 
Pienenä opetettiin että ei saisi tuijottaa, mutta minkäs luonnolleen mahtaa, kun katseeni pyrki nauliintumaan kuntosalilla viereeni venyttelemään tulleeseen parikymppiseen, kiinteätakamuksiseen urheilijatyttöseen.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös