Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol VII

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Paina 1, också pä svenska. Puhelusi ohjautuu, speaking on the phone. Please hold, paina 2... Sitten kun muutaman minuutin maksullisen asiakaspalvelun numeroita painellut, niin parhautta on aina yhtä rentouttava vastaus TUUTTUUTTUUT.
 
Jaahas. Voihan sitä tässä sunnuntaina viimein viikolla saapuneen itellan perata ja mitä löytyi. Kirje asianajotoimistolta ja kehoitus isyystestiin lähtemiseen. Pikkulinnut lauloivat jo vähän aikaa sitten, että tämmöistä voipi olla kirjemuodossa tulossa, niin en ole halunnut postipaperinippua edes alkaa käymään läpi.

Huuhaa-akka puskee tahtoaan läpi vaikka harmaasta kivestä näköjään, mutta millään ilveellä en lähde kyseiseen testiin ja maksa itse syyttömyydestä klinikalle. Ihan älytöntä. Samat kirjeet tietääkseni on saanut kevyesti liioitellen puolet Suomen miesväestöstä, mut omalla kohdallain olen 107% varma, että nyt ei koputella oikeaa ovea. Ilman lateksia kanssakäymistä ei ole tapahtunut kuin yhden kerran, sekin ihan toiseen päähän fertiiliä rakennetta, eli jonimaisen miehekkäästi cuminmouth. Enkä tuohonkaan ollut aloitteen tekijänä.

Tässä on lievä varoituksen sana ehkä monelle. Kun alkaa elämään tyyliin "sika pellossa", niin näin voi käydä ja mielensä pahoittaa. Järkeäkin voi käyttää, ei se tosin pakollista ole, mutta auttaahan se nyt jossakin määrin. Että ei tarttisi sitten tämmöistä kirjettä jääkaapin oveen magneetilla lätkäistä korkoa kasvamaan.
 
Oleppa Troy nyt varovainen sen meisselis kanssa! Sillä äkkiä sohaisee naapurin Tiinan paksuksi jos ei ole käännöksissä tarkkana.
 
Oleppa Troy nyt varovainen sen meisselis kanssa! Sillä äkkiä sohaisee naapurin Tiinan paksuksi jos ei ole käännöksissä tarkkana.

Tässä ei ole kyse meisseleistä, vaan kummallisesta emännästä, ja tiedän pikkulintujen kautta että sama kirje on tullut ainakin kuudelle eri miehelle. Ellei sitten isommallekin määrälle, mutta tuon nyt tiedän. Kertakaikkisen typerä ihminen.
 
Siellä on emäntä nyt availlu Troille ovea. Ja taas on on Troikku vaikeuksissa.:thumbfh:
 
Siellä on emäntä nyt availlu Troille ovea. Ja taas on on Troikku vaikeuksissa.:thumbfh:

Thank You bro, mutta missään nimessä en ole vaikeuksissa. Vituttaa vaan, mutta se oikea perpetraattori kyllä paljastuu jossakin vaiheessa. Itse en nyt kyllä laita tikkua ristiin, kun asia ei minulle kuulu edes lainopillisesti, eli penniäkään en laita likoon tämän syytöksen vuoksi. Typerä ja närkästyttävä juttu, ei sen kummenpaa. Show is over. Idiootti akkahan se nyt vaan on. Ei muuta tunnetta.
 
Jaahas. Voihan sitä tässä sunnuntaina viimein viikolla saapuneen itellan perata ja mitä löytyi. Kirje asianajotoimistolta ja kehoitus isyystestiin lähtemiseen.

Voithan sä lähettää kirjeen asianajotoimistolle ja kysäistä maksavatko ajanhukasta ja matkakuluista kohtuullisen korvauksen sekä testin kulut.
 
Voithan sä lähettää kirjeen asianajotoimistolle ja kysäistä maksavatko ajanhukasta ja matkakuluista kohtuullisen korvauksen sekä testin kulut.

Toki, mutta enemminkin voisin lähettää naiselle kirjeen ja kysäistä kannattiko alkaa parittelemaan tälläisen jätkän kanssa:

1388452059.jpg
 
Toki, mutta enemminkin voisin lähettää naiselle kirjeen ja kysäistä kannattiko alkaa parittelemaan tälläisen jätkän kanssa:
Kun sä lähdet tarpeettomaan kirjeenvaihtoon naisen asianajajan kanssa, niin naisen lasku kasvaa. Asianajaja kun veloittaa kerijeen lukemisesta ja siihen vastaamisesta.
 
Kun sä lähdet tarpeettomaan kirjeenvaihtoon naisen asianajajan kanssa, niin naisen lasku kasvaa. Asianajaja kun veloittaa kerijeen lukemisesta ja siihen vastaamisesta.

Menisi ilkeilyn puolelle. Osaltain tämä juttu on ohitse kunhan vaan on hiljaa. Pääpiirteet puhalsin tälle forumille, kun ei teflonia ole tämäkään sielu, mutta annan mielelläni tuon akan mennä miten haluaa. Ei kuulu mulle.
 
Mie saattaisin kyllä vastaavassa tilanteessa käydä siellä testeissä. Ihan vaan siksi että saisi itselle mielenrauhan ja toisaalta ihan vaikkapa ystävänpalveluksena sille naiselle, jolla voi olla "vähän paljon" miettimistä tulevan/parhaillaan käynnissä olevan elämänmuutoksen kanssa. Mitä nopsemmin se oikea isukki paljastuu (ja väärätkin) niin sen parempi.
Paitsi jos oikeasti vihaa sitä naista niin pitäähän sitä sitten henkisesti kiduttaa tällaisella epävarmuudella.
 
Paitsi jos oikeasti vihaa sitä naista niin pitäähän sitä sitten henkisesti kiduttaa tällaisella epävarmuudella.

Erittäin volatiili ja korkeasti koulutettu henkilö. Pelko olisi vihaa parempi ilmaisu, jos jotakin käyttäisi, mutta eipä ole sitäkään kun ei ole mitään tunnetta olemassa. Tämän enempää en nyt viitsi enää sanoa, mutta kyllä ne kassit nousevat kurkkuun muissakin osoitteissa kuin vain täällä. Vaan minulla on vähän helpompaa, kun tiedän asianlaidan ja ns. syyttömyyden.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös