Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol VII

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sain maineen ihmeellisenä miehenä.

Nimittäin. Alexandra Gasolinen bolivialainen työkaveri, tai itse asiassa esinainen, kyseli häneltä, montako kertaa olen lyönyt häntä 16 vuoden suhteemme aikana. Kysymys oli hämmentävä jo sinällään mutta hämmentävämpi oli reaktio vastauksen "Ei tietenkään yhtään ainutta kertaa" jälkeen.
"Siis oikeasti? Ei kertaakaan? Ei edes vähäsen vai?"
Sitten alkoi espanjankielinen molpotus välillä em. naisen ja hänen poikansa. Lopuksi minua ihmeteltiin, ihasteltiin ja nostettiin peräti jalustalle.

Oli tiemmä melko psykedeelinen episodi. Oli sitä näin jälkikäteen kerrottunakin. Eläköön kulttuurilliset erot.
 
Arvostan. Todella paljon. :ahem:
 
Myös herätysmerkki meille miehille tämä, että on pidettävä naisistamme huolta oikeasti, jopa tolkusta. Kaikenlaisia Melindoja ja Olgia on. Liekö muslimit niin väärässäkään?
 
Haa

Sain maineen ihmeellisenä miehenä.

Nimittäin. Alexandra Gasolinen bolivialainen työkaveri, tai itse asiassa esinainen, kyseli häneltä, montako kertaa olen lyönyt häntä 16 vuoden suhteemme aikana. Kysymys oli hämmentävä jo sinällään mutta hämmentävämpi oli reaktio vastauksen "Ei tietenkään yhtään ainutta kertaa" jälkeen.
"Siis oikeasti? Ei kertaakaan? Ei edes vähäsen vai?"
Sitten alkoi espanjankielinen molpotus välillä em. naisen ja hänen poikansa. Lopuksi minua ihmeteltiin, ihasteltiin ja nostettiin peräti jalustalle.

Oli tiemmä melko psykedeelinen episodi. Oli sitä näin jälkikäteen kerrottunakin. Eläköön kulttuurilliset erot.

Minäpä olenkin sitten sinuun verrattuna melkoinen perheväkivaltaisti. Olen nimittäin heittänyt tuota asuinkumpaniani ja lasteni äitiä kerran omenanjämällä suoraan päähän. Siinä ne sitten olivatkin väkivaltaisuudet tässä nykyisessä parisuhteessa.
 
Meitsi puolestaan sijoittuu johonkin sun ja Albert Oilin välimaastoon. "Ammuin" nimittäin kerran kirsikansiemenen (silleen peukalon ja etusormen välistä) kohti mussukkaa. En osunut.
 
Sanokaas väkivallattomat miehet onko tullu fyysistä otettua vastaan.
 
Kuka on se ensimmäinen rohkea, joka myöntää vetäneensä muijaa turpaan?
 
Sen verran vois kertoa, että väkivaltaan turvautuva nainen saa.minutkin aikaa myöden provosoitua sille tielle. Tai ainakin kaks kertaa on saanu, joista ensimmäinen kerta ala-asteella.
 
En oo antanut naisille, eikä nekään oo antanut mulle mitenkään kunnolla.
Jotain pientä mahdollisesti tullut vastaanotettua joskus, mutta en ainakaan muista että mitään isompaa olis mulle annettu. Ja sen muistan kyllä, että itse en ole antanut pientäkään.

Lapsena toki siskojen kanssa tuli otettua erää, mutta emmä niitä laske.
Ala-asteella tönäisin yhden Tainan nurin, kun se tuli käskemään mua sisälle järjestäjän hommiin, vaikka oli just hyvät leikit kesken. Se teko on kuitenkin jo vanhentunut, mutta harmittaa kyllä yhä se.
 
PHP:
Minäpä olenkin sitten sinuun verrattuna melkoinen perheväkivaltaisti. Olen nimittäin heittänyt tuota asuinkumpaniani ja lasteni äitiä kerran omenanjämällä suoraan päähän. Siinä ne sitten olivatkin väkivaltaisuudet tässä nykyisessä parisuhteessa.

Mites tuo pyllylle taputtelu?
 
Kaikille ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Valitettavasti.

Totta, hämmentävän suuri osa suomalaisista pitää perheenjäsentensä "pientä" fyysistä ojentamista täysin hyväksyttävänä toimenpiteenä. Lapsia saa repiä hiuksista ja puolisoa voi opettaa tavoille vaikkapa avokämmenellä läpsäyttämällä.
 
Arvostus itsestäänselvyyksistä tuntuu hämmentävältä. Arvostetaankohan minua seuraavaksi koska hengitän niin hienosti.

Sinun hengitystäsi ei voi hienoksi sanoa, koska sinä tuhlaat käsittämättömän paljon happea huonon hengitystekniikkasi takia ja jos oppisit hengittämään paremmalla tekniikalla käyttämäsi hapen määrä tipahtaisi viidesosaan nykyisestä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös