Albert Oil
Hippi ja juntti
niksini on julkaistu Niksi-Pirkassa.
NO KERRO NYT MIKÄ SE OLI!
niksini on julkaistu Niksi-Pirkassa.
NO KERRO NYT MIKÄ SE OLI!
Onnia pekkikselle! Howdykin pääsi kirjan lehdille ja burb sukkahousuineen lehteen. Tämä on kunnian vuosi Forumille. Käytänkin tästä lähtien lausetta "eräs kuuluisa oikeusoppinut ja hyvä ystäväni taannoin sanoi että *tähän oma keksimä juttu*..."![]()
Toi mun niksaus kylläkin tapahtui jo vuonna 1996, suurinpiirtein ehkä. Plus miinus.
Liityykö niksiin mitenkään takatukka?
Liittyyhän se: kaikilla kitaristeilla on takatukka paitsi mulla ja Satrianin Joukalla.
Niin, olemme kohtalontovereitaNo olihan Joella aikaisemmin.
Kari Peitsamo julkaisee syyskuussa 2014 kokoelmat mukaan luettuna 65. albuminsa Sokea Joe. Uudella levyllään Peitsamo palaa lähes viiden vuoden tauon ja monien bändilevyjen jälkeen takaisin mies ja kitara -ilmaisun ääreen.
Tilastollisena faktana mainittakoon, että uuden albumin myötä Kari Peitsamo nousee ykkössijalle Suomen kautta aikain eniten levytyksiä tehneenä sooloartistina. Aiemmin ennätystä piti hallussaan Georg Malmstén, joka ehti levyttämään uransa aikana 842 laulua.
Tuli huuto.netin välityksellä tilaamani leffa. Ekaks huomion arvoista oli se, että postipena ei ole viitsinyt rikkoa sitä lain, mutta se mikä tuotti hyvän mielen oli että se oli pakattu aivan hemmetin järjestelmällisesti. Mieltä lämmitti huomata, että heti päällimmäinen paperi, eli kuori, oli taiteltu niin että kulmat olivat terävät, eikä leffa hölskynyt sisällä. Lisäks siinä ei ollut yhtään ylimääräistä paperia, eli ei mitään monin kerroin taiteltua vaan kaikki oli tarkasti suunniteltu. Kruunuksi vielä paperi oli teipattu seitsemällä silmämääräisesti samankokoisella teipinpalalla, joista kolme oli kuoren toisella laidalla, kolme samassa kohdassa vastakkaista laitaa ja viimeinen pala keskellä.
Oli melkein sääli avata kuori.
Kuoren sisältä löytyikin kuplamuovia, joka oli leikattu silleen, että se meni yhden kerran leffan ympäri. Täsmälleen yhden kerran. Kupliksen reunat olivat siis just toisiaan vasten, ja sitten teipattu (edelleen symmetrisesti), eikä milliäkään kuplamuovia mennyt päällekkäin, mutta ei toisaalta ollut rakoakaan. Eikä kuplamuovia oltu pingotettu yhtään, vaan se oli oikean kokoinen. Kuplamuovi oli myös kuoren tapaan hyvin jämptisti taiteltu. Esimerkiksi kulma- ja laitaosiot noudattivat linjaa, jossa yhtään milliä kuplamuovia ei tarpeettomasti mennyt päällekkäin itsensä kanssa, eikä muovia ollut sielläkään jouduttu pingottamaan yhtään. Kuplamuovi oli myös kauttaaltaan ehjä.
Oliko DVD-kotelon sisään laitettu pala kuplamuovia varmistamaan, että itse levy pysyy postituksen ajan paikoillaan, eikä lähde hölskymään ja mahdollisesti naarmuuntumaan kotelon sisällä?
Tai eihän tuossa kyllä sanottu, että se oli DVD. Saattoihan se olla myös blu-ray tai VHS.
Voin vain kuvitella, kuinka terapeuttiselta tuollaisen paketin kääriminen on tuntunut.
Terapeuttistako? En ole vähään aikaan kuullut mitään niin autistista kuin tuo kuvailu.![]()
Tarkoitit varmaan tuo kuvailtu. Vai väititkö juuri Tolea autistiseksi?