Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol X

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Tänään syömäni kasvisruoka sisälsi epäilyttävästi broilerilta vaikuttavia köntsiä.
 
Lehtitietoja vastaavista tapauksista seuraamalla olen saanut kuvan, että nämä järjestäytyneet rikollisorganisaatiot vasta härskejä ovatkin.
Tiedustelijat ovat käyskennelleet jopa omakotitalojen ja mökkien pihoilla. Ovat huonolla englannilla sitten sönköttäneet jotakin ei-niin-kovin-uskottavaa kun isäntäväki on mennyt tiedustelemaan oudon kulkijan tarkoitusperiä.

Organisoi ne taloyhtiönne joutilaat taatot parivartioon! Kiertävä väijy lähikorttelin ympäri, lapiot olalla.
 
Historian siipein havinaa

Kirjoitan tämän viestin täsmälleen samalla koneella, kuin kaikkien aikojen ensimmäisen viestini Varikolle huhtikuussa 1997.
Tai ainakin ihan samassa paikassa sijaitseva on, voihan tää toki vaihtunutkin olla.
 
Vetäsin herneen nenään. En yllä olevista viesteistä vaan ihan kirjaimellisesti. Tai ei se nyt ihan nenään asti tainnu mennä, mutta väärään sunntaan kuitenkin, millähän sen mahtaisi saada siirtymään oikeaan paikkaan?
 
Tämänhetkinen lokaationi: Tampere.
Ahistaa.

Vastapäisessä talossa on replika New Yorkin metron opasteista.
Vituttaa.

Juna oli muuten teknisen vian vuoksi 40 min myöhässä, kun Pendolinon sijaan köröteltiinkin originaali-IC vaunuissa Sr1 vetämänä.
En muuta vieläkään mielipidettäni VR:eeärrästä.
 
Vetäsin herneen nenään. En yllä olevista viesteistä vaan ihan kirjaimellisesti. Tai ei se nyt ihan nenään asti tainnu mennä, mutta väärään sunntaan kuitenkin, millähän sen mahtaisi saada siirtymään oikeaan paikkaan?

2000_2000
 
Kirjoitan tämän viestin täsmälleen samalla koneella, kuin kaikkien aikojen ensimmäisen viestini Varikolle huhtikuussa 1997.
Tai ainakin ihan samassa paikassa sijaitseva on, voihan tää toki vaihtunutkin olla.

Ensimmäinen ja viimeinen samassa paikassa, hienoa!
Menehän nyt matkoihisi siitä sitten.
 
Ovatpa äksyn oloisia.

No ymmärtäähän sen, sadepäivä.
 
En tiedä oonko koskaan kertonut mutta mie diggaan rautateitä ja asemia aika paljon. Tänään kävin täällä:

kairo.jpg

Hieno paikka, vanha laiturikin oli tallessa ja kaikki.
 
Faija oli kasarilla kauppaoppilaitoksen lehtorina ja yksi tuollainen oli kotonakin. Tosin vain yhdellä lerppuasemalla. Koulun koneista kaikista oli räpälätty IBM-merkki irti kertoi hän ilkivallasta. Ilmeisesti IBM oli 80-luvulla menestyksen viesti.
 
Tommoista olen itsekin räplänyt. Tuli aikanaan Tikkurilan Sähköön ja Lämpöön "pienelle" tietokoneosastolle myyntiin. Mainoksissa oli Charles Chaplin. Ja pelinä oli decatlon ja Flight Simulator.

Tuossa on muuten yks "ajankohtainen juttu". Vihje. Tai siis ei sen kummempaa joo.....
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös