Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol XI

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jämsässä olivat edellisvuonna suunnittelemassa koko uimahallin sulkemista säästöjen takia. Kuulemma tulossa oleva Himoksen kylpylähotelli (15km päässä)paikkaisi vajeen suorituspaikoissa.

No, kylpylä valmistuu aikaisintaan kolmen vuoden päästä eikä tarjoa vastaavia tiloja, mitä nykyinen uimahalli.


Kaikenmaailman vatipäitä sitä johtaviin asemiin äänestetään ja päästetään.

Se on helppo säästää liikuntamenoista kun itse ajaa syömään kampaviinereitä kokoukseen mökkivolvollaan eikä itse harrasta mitään.
 
Menkää järveen.

Ei täällä ole sellaisia hienouksia. Ei ainakaan sellaisilla etäisyyksillä että olisi mitenkään järkevästi toteutettavissa esim. lasten kulkeminen.
Voishan sitä autolla, mutta jotenkin vieroksuttaa ja naurattaa ajatus hankkiutua autokyydillä harrastamaan vapaamuotoista liikkumista.

Henkilökohtaisestihan tuo ei kiinnosta. En ole maauimalassa käynyt muistaakseni lapsuutein jälkeen.

Mutta niin joo. Meneehän tästä naurettavuudesta suuri osa kuitenkin sään piikkiin. Mistäpä ne joulukuussa olisivat voineet arvata että parhaat uimalakelit on elokuussa.
 
Voisin käydä kusella. Ootko Jone Vantaan lähistöllä?
 
Mitä se Stanley Cup tekee Karjaalla?

Ei mitään, sillä....
1349761845473
 
Vittu joo. Yleisohje kaikille: hankkikaa elämä tai ainakin oikeita ongelmia.

Ei liity edes forumiin vaan livetykseen.
 
Josko linnoittautuisi mökkiinsä pariksi viikoksi.

Tai no: töissä, Lidlissä ja lenkillä täytyy varmaan käydä. Ja uimahallilla.
 
Hymähdin, kun "Rillit huurussa" -sarjan päähenkilö sanoi repliikin "Kuinka tämä on parempaa kuin kiusallinen hiljaisuus?"

Niinpä.
 
Ihan kannattava lintsi-päivä. Sää oli aurinkoinen, joten aika kova jano oli. Yllättävän kauan sai jonottaa laitteisiin. Kingi testattu, lyhyt pykäisy se on, ehkä vähän enemmän odotin. Kingistä ja näköalatornista näkee kyllä luonnollisesti hienosti maisemia - Helsingin kokonaiskuvassa. Hauskaa ja mukavaa oli.
 
Ylös