Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol XI

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ensimmäistä kertaa kuunaan Kokemäen keskustassa tänään.

Aika nuorekasta menoa verrattuna Jämsään, vaikka samanlainen kyläpahanen muuten.

Jämsähän on nuorekas rokkimesta. Kaikki Jyväskylä - Tampere maantietä edestakaisin sahanneet sen tietävät. Hyvä stoppi. Maan parhainta.
 
Niin, Himos ei ole sama kuin Jämsä.

Enkä kyllä näe siinäkään sesongin ulkopuolella mitään ihmeellistä.
 
Monia pikkukyliä tullut koluttua maakuntaa kiertäessä. Jämsä on kyllä kieltämättä ankeuden perusmitta SI -järjestelmässä, eikä ansiotta.
 
Kyllä Kokemäkikin melkoisen ankealta paikalta näyttää. Siellä on nähdäkseni erikseen vanha keskusta ja uudempi financial district. Ensinmainitussa oli ainakin muutama vuosi sitten ränsistyneitä puutaloja joissa lopetettuja liiketiloja, niin rumaa keskustaa montaa nähnytkään. Jälkimmäisessä on peiliseinäisiä pilvenpiirtäjiä...saatan muistaa väärinkin.

Mutta ihan hyvä jokkisrata siellä on.
 
Monia pikkukyliä tullut koluttua maakuntaa kiertäessä. Jämsä on kyllä kieltämättä ankeuden perusmitta SI -järjestelmässä, eikä ansiotta.
Siellä kyllä on lenstakrit ulkona mitä ei ole monella paikalla. Pankkiautomaatti toimi, ja pururata löytyi, mistä kylläkin suurin osa oli heinikkoa, minkä johdosta reitillä pysyminen oli paikoin hieman arpapeliä. Rannalla jalat upposivat pohjamutaan polvea myöten.
 
<kaverin synttäribileet>

- ihan kivaa, älä vaan burb tee itsestäs pelleä
- kun nyt kuitenkin teit, yritä selitellä
- yritä korjata selittelyä selittelyllä
- häpeä, kurja

-> baari

- älä käyttäydy idioottimaisesti
- kun nyt kuitenkin käyttäydyit idioottimaisesti, yritä selitellä
- yritä... ääh, myöhäistä
- häpeä, kurja
- lähde himaan

- koko illan kehäradan helppoutta mainostaneena, mene kotiin kehäratajunalla
- kehäratajunat ei kulje keskellä yötä
- etsi yöbussin lähtöpysäkki
- älä löydä yöbussin lähtöpaikkaa, edes kysyessä kaksi kertaa neuvoa

reittini yöbussia etsiessä:
Näytä liitetiedosto 21535

- turhaudu, ja päätä ottaa taksi
- eihän täällä saatana ole yhtään taksia
- päätä etsiä Simonkatu, koska sitä kautta se saamarin yöbussi kuiteskin menee
- Simonkatu ei muuten ole Kruununhaka:aa'aassa.
- Palaa Kamppiin ja löydä Simonkatu

Viimeinkin bussissa.

- Kännisen kuuloinen naisääni takapenkiltä, lähestyttäessä Konalaa: "Joo, mä oon Töölössä"
- burb: *tirsk*

- Nouse pois sopivalla pysäkillä, ja lähde kävelemään kohti kotia
- Kesken matkan joku yksinäinen tyttöihminen pummaa tupakkaa
- Tarjoa tupakka, jatka matkaa tajuamatta saatana yhtään mitään vittu mistään
- 200 metriä myöhemmin: foreveralone.jpg

</kaverin synttäribileet>

Asutaan näiden sepustusten perusteella sen verran lähekkäin, että meillähän on vaara törmätä toisiimme! :eek!:
 
Kyllä Kokemäkikin melkoisen ankealta paikalta näyttää. Siellä on nähdäkseni erikseen vanha keskusta ja uudempi financial district. Ensinmainitussa oli ainakin muutama vuosi sitten ränsistyneitä puutaloja joissa lopetettuja liiketiloja, niin rumaa keskustaa montaa nähnytkään. Jälkimmäisessä on peiliseinäisiä pilvenpiirtäjiä...saatan muistaa väärinkin.

Mutta ihan hyvä jokkisrata siellä on.
Harvinaisen sekava asemakaava niin pieneksi kaupungiksi. Mutta siellä peiliseinäisten pilvenpiirtäjien alueella katukuvassa oli paljon nuoria aikuisia.

Itse vanha keskusta on viehättävähkö paikka, mutta tyhjyys hieman tuo erään kaupungin mieleen.
 
Siellä kyllä on lenstakrit ulkona mitä ei ole monella paikalla. Pankkiautomaatti toimi, ja pururata löytyi, mistä kylläkin suurin osa oli heinikkoa, minkä johdosta reitillä pysyminen oli paikoin hieman arpapeliä. Rannalla jalat upposivat pohjamutaan polvea myöten.
Olet ilmeisesti lenkutellut liki takapihallani. Olkkarin ikkunaan näkyy kyseinen lenkkipolku.

Mikä on lenstakrit?
 
Monia pikkukyliä tullut koluttua maakuntaa kiertäessä. Jämsä on kyllä kieltämättä ankeuden perusmitta SI -järjestelmässä, eikä ansiotta.
Ihan hieno paikka se olisi kun poistettaisiin infra ja ihmiset.
 
Harvinaisen sekava asemakaava niin pieneksi kaupungiksi. Mutta siellä peiliseinäisten pilvenpiirtäjien alueella katukuvassa oli paljon nuoria aikuisia.

Itse vanha keskusta on viehättävähkö paikka, mutta tyhjyys hieman tuo erään kaupungin mieleen.

Etsin kuvia tästä kaupungista koska niin puheen aiheena on. Nätti kylähän se.

Sivulta kokemäen matkailu ensimmäinen kuva, Esso.

esso.jpg


Toinen kuva hieman kesäisempi. Tissit ja kaikki.
KokemaenMammografia.gif
 
C-C-C-C-Combo Breaker!

edit: Piti tulla tuohon Sue_men viestien jälkeen. Nyt tää näyttää vähän hölmöltä.
 
Meinasin käydä Pirkkalan apsilla tankilla, mutta tajusin että riski törmätä Raaseriin oli liian suuri ja kävin sen sijaan Teivossa.
 
Ylös