Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol XII

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Poro haastoi auton. Autolle ns. tekninen voitto, koska pientä toivoa henkiinsaamisesta on vielä.
 
Turengin autokoulussa aikanaan opetettiin, että poroa ja peuraa kannattaa aina vetää ennemmin kohti ja hirveä väistää vahinkojen minimoimiseksi.
 
Turengin autokoulussa aikanaan opetettiin, että poroa ja peuraa kannattaa aina vetää ennemmin kohti ja hirveä väistää vahinkojen minimoimiseksi.

Kerran pimeellä tiellä elukka hyppäs eteen. Piti oikeen pysähtyä ja pitkään tihrustaa onko se peura vai hirven vasa. Peurahan se oli. Peruutin sata metriä, että sain kunnon vauhdin.
 
Pitääkin koputtaa puuta, ettei ole omalle kohdalle sattunut isompia eläinonnettomuuksia. Tuulilasiin iskeytyneitä ötököitä ei lasketa.
Kun noita pimeitä taipaleita on tuolla Kaenuussa kuitenkin tullut jonkin verran ajeltua.

Onks muuten Salmisen osumatilillä muuta kuin aura-auto?
 
Oho, ittekkö ajoit? Olet vissiin itse kuitenkin ok?

Joo, ite ajoin. Ei käynyt mitään, eniten oon huolissani että menikö autosta mitään isommin rikki, konepelti nyt ainakin meni mutkalle. Satasen vauhdista tuollainen kun hyppää eteen niin ei siinä kerennyt miettiä isommin.
 
Onneksi kuitenkin törmäsit nimenomaan poroon etkä hirveen, koska törmäyksestä satasen vauhdilla hirveen et olisi selvinnyt yhtä vähällä.
 
Poro haastoi auton. Autolle ns. tekninen voitto, koska pientä toivoa henkiinsaamisesta on vielä.

Ettei metsäpeura? Poro on yleensä aika laiskaliikkeinen. Metsäpeuran ja poron levinneisyysraja menee Kuhmon ja Suomussalmen rajalla.
 
Minä: "Onpa vitun iso ja ruma koira."
Pikkuveli: "Se on hirvi! Jarruta!"
Ehdin pari metriä ennen törmäystä saada auton pysäyksiin. En kait sitä lähempänä ole ollut isoja elukoita. Joku saukko tai vastaava jäi kerran alle. Ei siitä paljoa jäänyt jäljelle.
 
Hirviä, peuroja ja poroja on tullut bongattua. Onneksi ei kauhean läheistä tuttavuutta ole tullut tehtyä. Tosin porot kun kävelee tiellä ne voi tulla aika lähellekin katselemaan.
 
Olin maanantaina käymässä Nummelassa, kun Hyvinkään ja Nummelan välillä puhkesi Audista kumi. Ei tietysti ollut tunkkia mukana, joten hyppäsin tielle ja koitin pysäyttää ekan auton.

Kuski näpytteli niin keskittyneesti äläriään, että oli ajaa päälle. Viime tingassa hyppäsin alta pois.

Se oli lähellä :nope:
 
Ettei metsäpeura? Poro on yleensä aika laiskaliikkeinen. Metsäpeuran ja poron levinneisyysraja menee Kuhmon ja Suomussalmen rajalla.

Panta näytti olevan kaulassa kun tarkistin raadon. Näkyi olevan myös lopputokka tien jo ylittäneenä, eli vika kaveri pomppi kiinni muita.
 
Panta näytti olevan kaulassa kun tarkistin raadon. Näkyi olevan myös lopputokka tien jo ylittäneenä, eli vika kaveri pomppi kiinni muita.

Ensin vitkastellaan ja sitten stressataan, näin voi käydä.

Ymmärsinkö oikein että olit kuuluttajana Hokki-matseissa? Heititkö ilmoille foorumin kuuluisien Kainuun kasvattien älynväläyksiä?
 
Ensin vitkastellaan ja sitten stressataan, näin voi käydä.

Ymmärsinkö oikein että olit kuuluttajana Hokki-matseissa? Heititkö ilmoille foorumin kuuluisien Kainuun kasvattien älynväläyksiä?

Selostelen ja kommentoin. Nyt oli kommentaattori-vuoro, joten piti tyytyä kiekkojargoniin karvauspelaamisesta. Ei tuossa muutenkaan kiivaassa kiekkopelissä kerkeä muistista heittää mitään, vaan sanoo ennemmin mitä tulee mieleen.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös